Shaumbra 2019

[Anita <3 ..]

INTOHIMO ON KÄRSIMISTÄ

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

No, voi paska! Sain juuri yhden noista pienistä, mutta tärkeistä oivalluksista. Olin pitämässä huolta omista asioistani (eli päiväunelmoimassa), kun se tuli eetteristä. Pidä tuolistasi kiinni, kun jaan sen kanssasi. Vanhan ihmisintohimomme oli lähdettävä, koska … (rummutusta) intohimon alkuperäinen määritelmä on "kärsiä". (Suom. huom. englannin kielessä sama sana merkitsee "intohimoa" ja "Jeesuksen kärsimystä" (kärsimyshistoriaa).)

Hitto, kuka haluaa intohimoa, kun se merkitsee vain lisää kärsimystä? Se on, kuin pyytäisi lisää energiaa, vaikka se tuo elämääsi vain lisää kaaosta ja vastoinkäymistä. Kuka haluaa sitä lisää?

Kun olin saanut tämän pienen oivalluksen, katsoin sanan "intohimo" (= passion) alkuperän. Se on peräisin 1200-luvun vanhasta latinankielen sanasta "pati", joka merkitsee kirjaimellisesti kärsimistä. Meillä on luultavasti ollut ainakin puolentusinaa elämää, joissa käytimme "intohimoa" viittaamaan ihmiskärsimykseen. Kirkko vahvisti sitä koko Kristuksen kärsimysjutulla, eli Jeshuan kärsimisellä ja kuolemalla. Ihan oikeasti? Jeshuan intohimo oli kärsiä ja kuolla? Epäilen sitä suuresti, mutta vallanpitäjät välittivät tämän viestin massoille, ja yhtäkkiä 1200-luvun intohimossa oli kyse kärsimyksestä.

Yksi heräämisen haastavimmista osista on intohimon kadottaminen. Se oli kohta 11 Tobiaksen luettelossa henkisen heräämisen 12 merkistä, juuri ennen "halua mennä Kotiin". Tämä merkitsee, että se on melko tärkeä asia. Melkein kaikki shaumbrat joiden kanssa olen puhunut, ovat sanoneet kadottaneensa tavallisen ihmisintohimon pian heräämisensä jälkeen. Useimmat shaumbrat odottavat jonkinlaisen intohimon paluuta – millaisen tahansa – ja tuntevat edelleen olonsa epätäydelliseksi ilman sitä.

Muistan oman intohimoni kadottamisen. Olin kiireinen (ei, vaan pakkomielteinen) perustaessani uutta ilmailualan yritystä sekä pyörittäessäni omaa markkinointikonsultointiyritystäni Dallasissa, Teksasissa. Lindalla ja minulla oli "jupahtava" ystäväpiiri, jonka kanssa vietimme paljon aikaa. Minulla oli paljon intohimoa ja yritin tasapainotella liiketoiminnan ja sosiaalisen elämämme välillä. Opin myöhemmin, etteivät nämä olleet oikeasti intohimoja, vaan joukko neuroottisia aktiviteetteja, jotka estivät minua katsomasta sisäänpäin.

Sitten yhtenä päivänä heräämisen suuri keisaku-keppi pamautti minua päähän. Se ei saanut huomiotani välittömästi, joten se pamautti minua vielä muutaman kerran. Auts! Tervetuloa heräämiseen. Tajusin sen lopulta, ja olin kolme seuraavaa kuukautta huimaavassa autuustilassa. Näin värejä ja enkeleitä, kuulin ääniä ja leijuin pilvissä. Linda oli melko huolissaan, mutta mikään ei tuntunut vaivaavan minua tässä surrealistisessa maailmassa.

Sain toisen jalan takaisin maahan noin 90 päivän jälkeen ja oivalsin yhtäkkiä, etten välittänyt mistään. Intohimo oli poissa. Lyhyessä ajassa myös monet ystävämme – luultavasti koska yritin puhua heille kokemuksistani. Myös intohimo työtäni kohtaan oli poissa. Oli melkein halveksittavaa ajatella asiakkaiden tapaamista, henkilökunnan johtamista ja rahan keräämistä tuohon käynnistyvään yritykseen. Huomasin olevani levoton, motivoitumaton ja innostumaton. Intohimo oli poissa. Soturi oli laskenut miekkansa. Se sinisilmäinen lapsi jolla oli suuria unelmia ja tavoitteita, oli vain harmaa haamu. Yritin sytyttää intohimon uudelleen monta kertaa, mutta joka kerta se tuntui autolta, jonka akku oli tyhjä. Kyse ei ole niinkään siitä tunteesta, kun kääntää avainta ja kuulee "klik-klik-klik", vaan tyhjästä tietämisestä, ettei se todellakaan käynnisty. Kaikki toiveet on romutettu, vaikka jatkaakin avaimen kääntämistä ja odottaa jotain tapahtuvan.

Intohimon kadottaminen oli kylmää ja sydämetöntä. Tuntui siltä, ettei pystynyt hengittämään syvään … oli vain lyhyttä ja pinnallista hengitystä. Olin varma, että olin tehnyt jotain väärin. Miten voisin mitenkään saada henkisen heräämisen ja sitten kadottaa intohimoni? Olisin olettanut täysin päinvastoin: saa heräämisen ja sitten kaikesta tulee suurempaa, parempaa ja helpompaa. (Voin kuulla ylösnousseiden mestareiden mylvivän naurusta tälle ihmishavainnolle.) Intohimon kadottaminen oli viimeinen asia, jota olin odottanut. Yrittäisin turhaan seuraavat 20 vuotta löytää sen taas.

Jonain päivänä olen kuin tuo mestari Adamuksen tarinoissa mestarista ja oppilaasta. Istun paviljongilla Havaijilla aurinkoisena aamuna, siemailen lattea ja syön suklaacroissantia, kun oppilas lähestyy minua.

Oppilas: Mestari G, olen kadottanut intohimoni.
Minä: Aivan, Heinäsirkka*, etkä koskaan enää löydä sitä.
Oppilas: Mitääää? Miten voin elää ilman intohimoa??
Minä: Ihmisintohimo tappoi sinut. Se perustui kärsimiseen. Sana "intohimo" merkitsee oikeasti "kärsiä".
Oppilas: Mutta mitä varten elää, jos ei ole intohimoa? Kärsin ilman intohimoani!
Minä: Elä kokemista varten, Heinäsirkka. Elä. Kokemista. Varten.
Oppilas: Mistä oikein puhut, sinä vanha pieru?! Ja miksi kutsut minua jatkuvasti Heinäsirkaksi? Aion etsiä toisen mestarin, sellaisen joka opettaa minua saamaan takaisin intohimoni.

Tarkemmin ajateltuna en halua olla kuin Adamuksen tarinan mestari. Jotkut ihmiset eivät vain halua kuunnella. Istun pelkästään paviljongilla Havaijilla latteni ja croissantini kanssa, ilman tuota oppilasosuutta. Miksi tehdä elämästä vaikeampaa, kuin sen täytyy olla?

Nyt takaisin intohimoon. Se kuulostaa niin romanttiselta ja oikeamieliseltä. Intohimo on kuin tuli vatsassa ja valo sydämessä. Se on syy, miksi nouset ylös aamulla ja jatkat pakertamista koko päivän, myös silloin kun tiedät, ettet ole oikeasti tyytyväinen. Mutta se voi olla myös valtava häiriötekijä. Emä-makyoa. Ainakin omani oli minulle. Intohimoni hukutti sen pienen ja hiljaisen äänen sisällä, joka oli kutsunut minua heräämään jo vuosia, ennen kun todella heräsin. Nyt oivallan, että intohimo oli egokakkuni kuorrutusta. Voi, niin makeaa! Se lisäsi paljon sokeria muuten mauttomaan kakkuun. Ainakin minulla intohimossa oli tosiasiassa kyse "draivista" ja tavoitteista, ei jostain todella merkittävästä.

Kun tuo pieni valaistuminen tapahtui minulle muutama päivä sitten – se, että intohimo lähti, koska siinä oli kyse kärsimisestä – esitin sen itsestään selvän kysymyksen, jonka kuka tahansa normaali, itseään epäilevä shaumbra esittäisi: "Jos ei ole intohimoa, mitä sitten on?" Vastaus tuli minulle samalla hetkellä, kuin tein tuon kysymyksen: "Kaikessa on kyse kokemisesta, Heinäsirkka. Kaikessa. On. Kyse. Kokemisesta."

Minusta tuntuu siltä, että tuo vanha intohimo oli kuin kahvikuppi aamulla stimuloimaan muuten väsynyttä kehoa ja mieltä. Käytin intohimoa päästäkseni päivästä läpi. Kutsuin sitä intohimoksi, mutta se oli vain mielenkiintoinen tapa saada minut taas yhdestä päivästä läpi eläintarhassa. Kun intohimo riisuttiin pois, minun täytyi katsoa sitä ankeaa todellisuutta, että olin häkissä eläintarhassa. Halusin intohimoryypyn tekemään häkistäni siedettävämmän.

Eikö ole mielenkiintoista, että intohimo-sanan latinankielinen alkuperä merkitsee "kärsiä"? Kun mennään eteenpäin vuodessa 2019, aion korvata tuon vanhan ja viettelevän sanan "intohimo" sanalla "kokemus". Intohimon palaamisen odottaminen on loppu osaltani (ja kenties olen helpottunut, ettei se palaa), ja olen valmis vain kokemaan minut. Siitähän ihmisosassa on vain kyse. Kokemisesta, tuomitsematta. Kokemisesta vain kokemisen vuoksi. Kokemisesta, joka tiivistetään viisaudeksi hetkessä, kun ihminen ja mestari kulkevat rinta rinnan, ilman tarvetta intohimoon.

Onnellista uutta vuotta, Heinäsirkalta minussa Heinäsirkalle sinussa!

*Selitys Heinäsirkka-viittaukseen täältä https://www.youtube.com/watch?v=gbNCBVzPYak (lyhyt Youtube-video Kung Fu -televisiosarjan katkelmasta).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

CRIMSON ON UUSI SANGHA

Kirjoittanut Alex Quici (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Katkelma uudesta Stories of the Masters -kirjasta

Oli coctail-aika Ylösnousseiden mestareiden klubissa. Adamus oli siellä tietysti, kuten myös Kuthumi lal Singh ja monia muita mestareita. He istuskelivat jutellen kahden uuden tulokkaan, Heraldin ja Oriannen, kanssa.

Tämän klubin jäsenet rakastivat todella kuunnella hyviä tarinoita, minkä vuoksi he olivat hyvin innoissaan nähdessään, että ovesta tuli kahdet uudet ja tuoreet kasvot Maasta. Ennen kuin Herald ja Orianne tiesivätkään, noin 30 "veteraania" oli vetänyt tuolinsa heidän pöytäänsä ja pyysi saada kuulla heidän tarinansa.

Viime inkarnaatiossaan Herald ja Orianne olivat olleet elämänkumppaneita. He tapasivat ashramissa, menivät naimisiin ja saivat lapsia. Herald puhui ja antoi yleiskatsauksen heidän ajastaan maan päällä. Hän lopetti, katsoi ympärilleen ja näki muutaman kohteliaan nyökkäyksen.

"Draama, entä draama?!" yksi mestari vaati hypäten pystyyn.

"Haluan tietää Jumalasta!" toinen sanoi. "Miten käsittelitte sen aiheen?" Häntä puistatti ja hän väänteli naamaansa, mikä aiheutti hysteeristä naurua muissa mestareissa.

"Miten ruumiillistuneet mestarit elävät kaikkien noiden tekoälyjuttujen kanssa?" yksi kysyi.

Eräs mestari huoneen takaosassa nousi seisomaan ja huusi, että hän halusi kuulla parin henkisestä elämästä maan päällä. Herald oli puhunut Intiassa olemisesta ja ashramissa asumisesta gurun kanssa, mutta täällä heidät esiteltiin Adamuksen ja Crimson Circlen ystävinä. Tämä mestari ei pystynyt kätkemään kateutta, joka paistoi hänen koko kasvoiltaan.

Kuthumi nauroi ja iski kätensä niin kovaa pöytään, että Adamuksen lasi melkein putosi. Adamus nousi seisomaan, siemaisi kunnolla viiniä ja puhui: "Ystäväni", hän aloitti, "erittäin hyviä kysymyksiä kaikki. Olen tuntenut nämä kaksi monen elämän ajan."

"Anna mennä sitten", keskeytti tukevan näköinen mestari, joka istui huoneen sivuosassa jalat nostettuna tuolille. Hänellä oli musta merirosvohattu ja hän joi rommia kukkamaljakon kokoisesta lasista. "Anna mennä ja kerro meille heidän tarinansa", hän sanoi iskien silmää. "Minulla on laiva lähdössä ryöstöretkelle."

"Aa, mutta ei ole minun vuoroni kertoa tarinoita tänä iltana", Adamus sanoi leveästi virnistäen. "On heidän vuoronsa. Ja haluaisin kuulla, miten he siirtyivät ashramista omaan elämäänsä ja miten he tekivät sen tulematta hulluksi. Tai vielä parempi, jos he tulivat hulluksi!" Elegantilla kädenliikkeellä Adamus antoi puheenvuoron Heraldille ja Oriannelle.

Sitä seuranneessa hiljaisessa hetkessä Oriannen kasvot kirkastuivat. Hän tökkäsi Heraldia kylkeen ja kuiskasi tämän korvaan: "Muista, mitä Adamus opetti meille tarinoista – kaunistele. Tai keksi se."

Vaikka Herald oli kertonut monta tarinaa viime elämänsä aikana maan päällä, tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänellä oli näin arvostettu ja innokas yleisö. Hän oli niin tottumaton toisten haluun kuunnella, ettei hän tiennyt, mistä aloittaa. Onneksi Orianne oli siinä pelastamassa hänet tukalasta tilanteesta, kuten oli pelastanut monta kertaa aiemmin.

"Kuten Herald sanoi", Orianne aloitti, "tapasimme ashramissa Intiassa. Mutta se ei ollut varsinaisesti rakkautta ensisilmäyksellä. Herald näytti tukka ajettuna rikolliselta, eikä hän ollut kovin ystävällinen, joten pidin etäisyyttä. Luulen, että hän yritti näyttää swamilta, mutta hän ei tehnyt mitään muuta, kuin mumisi. Minun täytyi lyödä häntä käsivarteen, jotta hän huomaisi minut!"

"Tuo on niin epäreilua", Herald puolustautui. "Olin ollut koneessa 20 tuntia. Jet lag oli kamala. Lisäsi olin tekemässä epäitsekästä palveluani temppelissä. En ollut varma, pitäisikö minun edes puhua tytöille."

"Olitko sinäkin siellä, Kuthumi-ii?" yksi ylösnoussut mestari kysyi. Kuthumi hymyili, pudisti päätään ja viittoi nuo kaksi jatkamaan tarinaansa.

"Lopulta, noin kuukauden päästä, Herald ryömi ulos luolastaan ja puhui minulle. Kahden vuoden päästä menimme naimisiin."

"Ja silloinko tapasitte Adamuksen?" mestari merirosvohatussa kysyi.

"Ei", Herald sanoi. "Se oli myöhemmin, Ranskassa. Jäimme Intiaan vielä muutamaksi vuodeksi, kunnes …" hän piti tauon, ikään kuin epävarmana, miten jatkaa.

"Kunnes …?" sama mestari kysyi.

"Kunnes tulin raskaaksi", Orianne ilmoitti. Muiden mestareiden saattoi kuulla haukkovan henkeään yhdessä.

"Nyt tästä on tulossa mielenkiintoista", joku huudahti. "Mutta luulin, että ashram oli meditointiin ja elämän omistamiseen Jumalalle?" hän sanoi nostaen toista kulmakarvaansa. "Tiedättehän, asketismin ja selibaatin paikka. Tarkoitatteko, että te oikeasti … teitte sitä?"

"Me kyllä meditoimme ja teimme työtä ja opiskelimme", Herald sanoi yrittäen säilyttää itsehillintänsä noin odottamattoman kysymyksen jälkeen. "Mutta olimme ihmisiä, ja nuoria, ja hyvännäköisiä, joten joo, teimme sitä. Ashramissa. Kohtuudella."

Herald ja Orianne kuulivat sylkäisemisen ääntä jostain, mitä seurasi muutama naurahdus ja lopulta yskäisy, joka peitti huonosti ilmiselvän kirosanan.

"Sangha, yhteisö, oli meidän elämämme", Orianne sanoi. "Mutta olin raskaana, ja päätimme, että oli meidän aikamme lähteä, vaikka se oli erittäin vaikea päätös."

"Se tuntui siltä, kuin olisi hypännyt pelastusveneeseen ja ajelehtisi merellä, kaukana emäaluksesta", Herald lisäsi.

Orianne kääntyi Heraldin puoleen ja puhui suoraan hänelle virnistys kasvoillaan. "Joo, ja sinähän tiedät kaiken emäaluksista, eikö vain?"

"Olen pääsemässä siihen", Herald sanoi. Sitten hän kertoi sen osan heidän tarinaansa, jossa he muuttivat Ranskaan keskellä talvea ja hän aloitti ranskan tunnit ja Orianne opetteli, miten hengitetään lapsen synnytystä varten. He tekivät kaiken, minkä pystyivät, integroituakseen kulttuuriin, mutta riippumatta siitä, miten paljon he yrittivät, heistä kummastakin tuntui siltä, kuin he olisivat laskeutuneet vieraalle planeetalle. "Kukaan ei ymmärtänyt meitä", hän sanoi, "tai kysynyt meiltä ajastamme ashramissa. Yritimme jatkaa käytäntöjä ja harjoituksia, mutta niissä ei vain ollut enää samaa energiaa."

"Sitten yhtenä päivänä sähköpostimme tuli hulluksi", Orianne sanoi. "Aloimme yhtäkkiä saada satoja viestejä erilaisilta henkisiltä ja new age -ryhmiltä ja niissä puhuttiin kristalleista ja ulottuvuuksista ja …" Hän katsoi Heraldiin, että tämä jatkaisi.

"Emäaluksista. En voinut uskoa sitä! Missään siinä ei ollut tolkkua. Itse asiassa se alkoi sattua silmiini. Sitten yhtenä päivänä opiskelin keittiön pöydän ääressä, ja Orianne pyysi minua tulemaan lukemaan jotain tietokoneelta. "Ei helvetissä", ajattelin, "ei enää tuota henkistä hölynpölyä ja roskaa." Emme tienneet silloin vielä makyosta, mutta juuri sen kanssa olimme tekemisissä."

"Mutta minä vaadin."

"Ja tietysti päädyin lukemaan Oriannen olkapään yli."

"Ja?" Orianne kysyi.

"Ja …"

"Ja?" monta ylösnoussutta mestaria vaati yhtä aikaa. Nyt he olivat jo todella kiinnostuneita tarinasta eivätkä halunneet sen jäävän roikkumaan, mitä Herald piti hyvänä merkkinä.

"Se oli Tobiaksen kanavointi", hän sanoi, "Crimson Circlen Geoffrey Hoppelta." Kollektiivinen "ooo" kuului koko huoneesta. "Se oli niin selkeää ja iski niin syvälle, ettemme meinanneet malttaa seuraavan kanavoinnin ilmestymistä. Oli lopultakin jotain täyttämään tuon tyhjyyden, jota olimme tunteneet ashramista lähtemisestä saakka."

"Okei, mutta planeetan kaikista paikoista", rommia juova mestari keskeytti, "miksi valitsitte Ranskan? Saarilla meillä on kauneimmat naiset", hän sanoi pyöritellen muistia viiksiään.

"Olimme naimisissa", Orianne sanoi tiukasti ja silmät siristyen. Mutta tuo mestari teki vain "mitä sitten" -eleen.

"Meillä on myös hyvännäköisiä miehiä", mestari jatkoi. "Pointtini on: vaikuttiko Adamus päätökseenne? Koska tiedämme kaikki, miten paljon hän rakastaa Ranskaa. Kuulemme siitä koko ajan", hän sanoi silmät pyörien kohti kattoa.

"Oriannen viime inkarnaatio oli Ranskassa", Herald sanoi kiertelemättä. "Meidän ei oikeasti tarvinnut edes ajatella sitä. Tiesimme vain, että niin oli oikein tehdä."

Yksi mestari selvitti kurkkuaan ja alkoi puhua: "Siis saatte yhden sähköpostin Tobiakselta ja se on siinä? Hyppäätte karavaaniin ettekä koskaan katso taaksepäin?" Hän kuulosti melko kärsimättömältä.

"Itse asiassa", Orianne sanoi katsoen kaukaisuuteen, "niin se koko lailla meni, kunnes …"

"Kunnes mitä?" mestari kysyi hartaasti. Mutta Orianne epäröi, ja mitä pidempään hän odotti, sitä enemmän hän huomasi muiden mestareiden kallistuvan vähän eteenpäin tuoleillaan. "Hän on niin hyvä tässä", Herald ajatteli ja piti suunsa kiinni, koska hiljaisuus oli kuin kitarankieli, joka oli venytetty nanometrin päähän katkeamispisteestään.

Lopulta Orianne puhui taas. "Kunnes eräs odottamaton vieras saapui." Herald kurtisti kulmiaan, koska hän ei muistanut ketään vieraita kestityn kotona tuona aikana. Mutta sitten hän tajusi – se oli vertauskuva. Orianne puhui syyllisyydestä. Hän hymyili ja ihmetteli tämän kykyä kutoa hyvä tarina. "Orianne oli oikeasti ottanut Adamuksen sanat sydämeensä", hän ajatteli. Kun Orianne hiljentyi taas, Herald otti sen vinkkinä jatkaa siitä, mihin hän oli jäänyt.

Hän kertoi mestareille, että monta kuukautta kului hyvin onnellisesti, heidän kummankin lukiessa innokkaasti Crimson Circlen viestejä. Sitten yhtenä päivänä Herald sai häiritsevän oivalluksen: hän ei ollut meditoinut ja hän oli unohtanut koordinoida hengityksensä mantraa toistaessa. Itse asiassa, hän ei ollut tehnyt mitään henkisiä harjoituksiaan moneen päivään, kenties jopa viikkoon!

"Syyllisyys lävisti minut kuin myrkkynuoli", hän sanoi, "koska käytin enemmän aikaa Tobiaksen sanojen lukemiseen ja vähemmän ashram-päivieni harjoitusten tekemiseen." Hän kuvasi ahdistuksena lisääntyneen, kun hän kyseenalaisti uskollisuutensa tuolle polulle. "Olin oppinut hyvin paljon, panostanut paljon aikaa, ja minulla oli edelleen paljon rakkautta ja kunnioitusta guruamme kohtaan. En ollut varma, olinko valmis päästämään siitä kaikesta irti."

Kuthumi joka oli tähän saakka vaiennut kuin vuori, mutta katsellut Heraldia ja Oriannea hyvin myötätuntoisesti, nosti lempeästi sormensa ilmaan. "Kertokaa minulle", hän aloitti, "oliko tämä se hetki, kun te tulitte … hulluksi?" ja valtava virnistys tuli hänen kasvoilleen, kun hän tönäisi Adamusta kyynärpäällä kylkeen. "Koska minä tiedän jotain siitä."

Kaikki huoneessa, Herald ja Orianne mukaan luettuna, repesivät nauramaan, koska tarina Kuthumin hermoromahduksesta oli legendaarinen.

"Jos oli hulluutta", Orianne sanoi, "se ei kestänyt kovin kauan."

"Aivan, seurasitte meidän kaikkien perässä", Kuthumi jatkoi näyttäen kaikkia muita mestareita huoneessa, "ja se teki siitä helpompaa. Mutta kertokaa minulle, miten pääsitte siitä läpi. Ashramit voivat olla kauniita paikkoja. Tiedän henkilökohtaisesta kokemuksesta. Mutta ne voivat myös johtaa ihmiset, erityisesti tasapainottomat, rajoittuneisuuteen."

"Rehellisesti sanottuna", Herald aloitti, "en tiedä … voi paska!" Välittömästi hän veti kätensä suun eteen yrittäen turhaan saada takaisin pari viimeistä sanaa.

"Se on ok", Adamus naureskeli. "Täällä ei ole vessoja, ellet halua olevan. Mutta ole hyvä ja jatka. Tämä on huvittavaa."

"Me tavallaan päästimme irti", Herald jatkoi. "Se oli vaikeaa ensin, mutta mitä enemmän teimme sitä, sitä enemmän oivalsimme, että syyllisyydellä oli vähemmän otetta meihin ja ettei tuo syyllisyys ollut me, ja siitä tuli helpompaa."

"Päästimme myös irti karmasta, esi-isistä ja koko ajatuksesta, että meidän täytyi tehdä jotain tai ponnistella voidaksemme edistyä", Orianne lisäsi.

Kuthumi kääntyi Adamuksen puoleen. "Miten sinä kutsutkaan sitä?" hän kuiskasi.

"Sallimiseksi", Adamus kuiskasi takaisin.

"Aivan, kunpa se olisi ollut yhtä helppoa meille", Kuthumi sanoi huokaisten.

Herald veti syvään henkeä, mikä sai Oriannen tekemään saman. Heidän tarinansa ydin oli kerrottu, ja he tunsivat intuitiivisesti, että hetken hiljaisuus oli sopivin tapa lopettaa.

Kaunis hiljaisuus levisi Ylösnousseiden mestareiden klubille. Lopulta, monen pitkän tovin jälkeen, suloinen, melkein lapsenomainen ääni huudahti huoneen takaosasta kysymyksen: "Jos voisitte mennä takaisin ja kertoa maan päällä jollekin, joka kamppailee edelleen valaistumisensa kanssa, niin minkä viestin antaisitte hänelle?"

"Ole ajattelematta asioita liikaa", Orianne sanoi.

"Tai lainkaan", Kuthumi sanoi. "Koska valaistuminen tapahtuu joka tapauksessa."

"Ota vain rennosti", Herald sanoi. "Niin meillä Kaliforniassa sanottaisiin."

"Ja tämän", hän jatkoi. "Valaistuminen ei ole jossain tuolla puolen, kuin horisontissa joka ei koskaan tule lähemmäs, vaikka sitä jahtaisi kuinka nopeasti tai kovasti."

"Aivan liian älyllistä", Orianne kiusoitteli tökäten häntä kylkeen. "Juo viiniä", hän kikatti. "Paljon viiniä."

"Ja rommia!" merirosvomestari huusi nostaen valtavan lasinsa ilmaan.

"Ja nauti aisteista", Herald lisäsi, "ja vedä paljon syvään henkeä ja luota itseesi. Se on todella näin yksinkertaista."

"Kyllä", Adamus sanoi parhaalla merirosvoäänellään, "elegantin yksinkertaista."

"Nerokasta", Kuthumi sanoi.

"Todellakin", Adamus sanoi. "Julistan, että Herald ja Orianne ovat läpäisseet testin ja ovat nyt virallisesti Ylösnousseiden mestareiden klubin jäseniä!"

Hurrausten ja taputusten saattelemana, Herald ja Orianne kumarsivat kiittäen muita ylösnousseita mestareita.

"Nyt", Adamus huudahti, "tulee heidän perehdytyksensä tärkein hetki: Herald ja Orianne maksavat seuraavan juomakierroksen. Tehkää tilauksenne!"

****
Alexin kolme tarinaa on uudessa Stories of the Master's -kirjassa. Ennen kuin heidän merirosvolaivansa ankkuri heitettiin Ranskaan, Alex ja Namami asuivat monta vuotta ashramissa Intiassa. Nykyään Namami soittaa selloa ja kääntää Crimson Circlen kursseja ranskaksi. Alex tekee mainoksia freelancerina. Hän sai hiljattain valmiiksi ensimmäisen kirjansa The Buddha Club. Alexiin saa yhteyden sähköpostilla alex.quici@hotmail.com.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

OIVALTAMISEN OMINAISUUKSIA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muutama päivä sitten Jean Tinder, Crimson Circlen sisältöjohtaja, lähetti minulle sähköpostissa luonnoksensa sanasta "Oivaltaminen" nettisanastoamme varten. Meillä on paljon sanoja, jotka tarvitsee määritellä ja/tai selkeyttää, mm. Adamuksen keksimät sanat, kuten kaikho, makyo, nhahya ja shasat, mutta myös tavalliset sanat, kuten transhumanismi, standardi ja sieluolento, joilla on eri merkitys shaumbra-puheessa.

Jeanin lähettämä kuvaus oli hyvä, mutta jotenkin se ei ollut aivan oikea. Miten Oivaltaminen määritellään? Kerroin muokkaavani määritelmää ja lähettäväni sen sitten takaisin hänelle. Se on hämmentänyt minua siitä lähtien. Mitä ihmettä Oivaltaminen on? Se on pyörinyt päässäni siitä lähtien. En ole vielä lähettänyt Jeanille korjattua määritelmää, mutta minulla on ollut paljon aikaa ajatella sen ominaisuuksia. Toivottavasti häntä ei haittaa odottaa sen aikaa, kun kerron näkemykseni teille.

HUUMORI

Ei ole epäilystäkään, että täytyy sallia itselleen huumorintaju tällä matkalla. Vakavuus on musertumista vanhojen ihmistarinoidensa painosta. Ilman huumoria olet vain yksi haavoittunut soturi Oivaltamistien poskessa. Se alkaa kyvyllä nauraa itselleen, ja sitten Adamuksen ja toisten haamujen kanssa, ja sitten maailmalle. Muista, ettei mikään tästä ole totta joka tapauksessa, joten miksi ei nauraisi sille? Nauru on sielun pieru, joka vapauttaa ihmiskokemuksen haisevaa kaasua.

Naurun vastakohta on ankeus. Tylsyys. Elottomuus. Harmaus. Synkkyys. Analyyttisyys. Muuttumattomuus. Vakavuus. Huumori ja nauru pullauttavat sinut mielestä mestariin, jolla muuten on mahtava huumorintaju, vaikkei sinulla olisikaan. Se on ääni, joka on kehottanut sinua vuosikausia keventymään, ottamaan muutaman riskin ja katsomaan hyvän romanttisen komedian.

Miksi henkiset ihmiset kuvataan tavallisesti vakaviksi? Tee google-haku henkisistä ihmisistä. He ovat polvillaan tai joogaavat tai heiluttavat käsiään täysikuulle. He eivät ole sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluaisi bilettää. JP Sears on poikkeus tähän henkisesti-vakava-sääntöön "Miten olla ultrahenkinen" -videoillaan ja -kirjallaan. Hän naurattaa vanhoilla stereotypioilla henkisestä korrektiudesta … ja ummetuksesta.

Kuten Adamus ehdottaa, ota mikä tahansa vaikea taival elämässäsi ja muuta se koomiseksi tarinaksi. Vaikka se olisi mustaa huumoria, se muuttaa havaintotapaa ja siksi energiaa. Muista, että enkelit pystyvät lentämään, koska ne ottavat itsensä kevyesti.

EPÄKUNNIOITUS

Tällä matkalla on taipumusta tulla hyvin kunnioittavaksi. Mutta mikään ei ole niin pyhää, että sitä pitäisi palvoa, paitsi ensimmäisen luokan paikka pitkällä lennolla. Mestari ei halua ihmisen kunnioittavan itseään, vaan sallivan pelkästään sen viisauden. Minä-olen ei tarvitse ihailua, tai totta puhuen mitään. Se ei välitä, siunaatko sen vai kiroat, koska minä-olen on puhdasta tietoisuutta.

Muistan, kun menimme ensimmäistä kertaa Havaijille. Se oli 2004. Meidät kutsuttiin puhumaan ja kanavoimaan erääseen konferenssiin Kauain saarella. Huoneeseen oli ahtautunut yli 200 ihmistä, ja edessä oli valtava alttari – yli 2.5 metriä korkea ja noin 6 metriä pitkä. Se oli peitetty kauniilla kukilla, kristalleilla ja Buddhan, Jeesuksen, Kwan Yinin sekä Äiti Marian patsailla sekä kaikilla muilla henkisillä symboleilla, mitä kuvitella saattaa. Huoneessa oli useita suuria Kahunoita sekä kaksi tai kolme Isoäitiä. Heidät oli pantu istumaan erityisalueelle, jossa oli suuret nojatuolit ja kukkapuutarha. Jos käveli alttarin tai VIP-alueen ohi, oletettiin pysähtyvän kumartamaan. Yksi esiintyjä piti pitkän seremonian Kwan Yinille, johon sisältyi lisää kumartamista, sekoitettuna "veisaamiseen" ja "ommaamiseen". Kaikki tämä oli Lindalle ja minulle uutta, joten se oli melkoinen kokemus. Kaikkien noiden pyhien seremonioiden myötä tuntui siltä, että olimme katolilaisen kirkon Havaiji-teemaillassa.

Mutta mitä ihmettä mikään tästä liittyy Oivaltamiseen? Lähdin pois konferenssista ihmetellen, mitä he oikein etsivät. Se kaikki tuntui valtavalta häiriötekijältä. Oivaltaminen on hyvin syvä ja äärimmäisen henkilökohtainen kokemus. Siinä ei ole kyse enkelien näkemisestä, meditoimisesta päivätolkulla yhteen menoon tai minkään itsensä ulkopuolisen palvomisesta. Adamus mukaan luettuna. Hän ei tarvitse tai halua sitä. Itse asiassa hän näkee erityistä vaivaa suututtaakseen sinut, jos laitat hänet jalustalle.

Ja tee mestarina kaikki, mitä voit, estääksesi ihmisiä palvomasta sinua. Valitettavasti useimmat palvoisivat mieluummin jotain ulkopuolellaan kuin sitä, mikä on sisällä. Polta, juo ja kiroile kuin merimies, jos se tarvitaan tämän karistamiseen.

HETKESSÄ

Menneitä ovat ne päivät, jolloin pystyit suunnittelemaan, mitä tulee seuraavaksi elämääsi. Unohda se. Vaikka yrittäisit, se hajotetaan. Täytyy myöntää, että huvitan edelleen itseäni elämän suunnittelemisella, mutta nyt minulla on riittävästi huumorintajua tietääkseni, että suunnitelmani eivät ole sen kummempia kuin lehdet myrskytuulessa.

Lineaarisessa, mielipohjaisessa todellisuudessa teimme paljon suunnitelmia yrittäen kontrolloida ihmiselämäämme, tai kenties kiivetäksemme seuraavalle menestystasolle. Nyt kun energia on ystävämme, elämä on erittäin paljon hetkessä. Energia ja mahdollisuudet tulevat juuri oikealla hetkellä, ei koskaan liian paljon tai liian vähän, ei liian aikaisin tai liian myöhään. Se on raastavaa ensin, koska ei vaikuta siltä, että on jokin suunnitelma tai suunta. Ihminen panikoi, koska se haluaa aina pitää sormensa menneisyydessä ja tulevaisuudessa, mutta kymmenien hetkessä-kokemusten jälkeen tavallaan tottuu siihen ja lakkaa olemasta huolissaan. Sitten oivaltaa, että lopputulos on paljon parempi, kuin mikään minkä olisi voinut suunnitella, koska se on mestarin ja ihmisen yhteistyötä.

MUKAUTUVUUS

Oivaltamiseen tuleminen vaatii valtavaa joustavuutta elämämme joka osassa. Kaikki muuttuu – unelmat, ruokailutottumukset, energiatasot, nukkuminen, ihmiset ja työpaikat. Myös mieltymykset musiikissa, vaatteissa, elokuvissa, väreissä, koostumuksissa ja lämpötilassa muuttuvat. Olen huomannut, että ajamistapani on muuttunut kuluneena vuotena. Nautin ennen ajamisesta, mutta nyt monta kertaa pidän sitä julman ärsyttävänä ja tehottomana, tavallaan kuin planeetalla kaikki muukin.

Ajattele hetki kaikkia niitä asioita, joista pidit ennen tai joita teit mielelläsi. Ajattele sitten, mistä pidät nyt. Tämä luettelo on luultavasti lyhyempi ja yksinkertaisempi. Ja juuri kun totut uusiin mieltymyksiisi, ne luultavasti muuttuvat taas. Totuttele siihen.

SUVAITSEMATTOMUUS

Monien shaumbrojen kulmakarvat kohosivat, kun Adamus sanoi: "Mestari on suvaitsematon paskiainen." Useimmat meistä luulivat, että mestari oli tyyni, rauhallinen ja yhtä passiivinen kuin hapankorppu. Sitten oivalsimme, että suvaitsevaisuus on vain yksi sana sille, että antaa ihmisten kävellä ylitseen. Suvaitsevuus oli tapa antaa kaikki kaikille muille, jättämättä mitään itsellemme. Olen oppinut, että suvaitsemattomuus merkitsee "ei enää", kun ihmiset ja elämä yrittävät harhauttaa minut sisäisestä kutsumuksestani. Olen myös oppinut, että suvaitsemattomuus on käyttökelpoisempaa minuun kuin ulkopuoliseen maailmaan. Käytän sitä päivittäin vetääkseni rajan, kun vanhat aspektit tulevat vainoamaan tai kun mieleni yrittää tehdä "oikein" mestarijutun sijasta. Olen lakannut suvaitsemasta omaa uikutustani, piiskaavia pelkojani, valtavia ja runsaita häiriötekijöitäni ja pakkomielteistä tarvettani logiikkaan. Harjoittelen edelleen sanomaan "ei enää" tarpeelleni tehdä kovasti työtä, mutta sitten mietin, olisinko laiska mestari?

Ensin tuntuu epämiellyttävältä olla suvaitsematon. Onhan useimpia meitä koulutettu elämien ajan olemaan "kiva ihminen". Suvaitsemattomuus tuntuu hyvin epäkohteliaalta. Kokeile käyttää paljonpuhuvaa suvaitsemattomuutta ensi kerralla, kun joku "painelee nappuloitasi". Suvaitsemattomuuden ei tarvitse olla julmaa. Voit tehdä sen mestarin taidokkuudella, jolloin ihmiset hymyilevät ja nyökyttävät päätään, kun vedet tiukasti rajan hiekkaan. He itse asiassa kunnioittavat sinua ja itseään enemmän, kun annat "ein" tulla sisältä esiin, vanhan ja myönnytyksiä tekevän "ehkä" tai "anna minun ajatella asiaa" -vastauksen sijasta. "Ei" ei ole huono sana. Se on todellisuudessa selkeämpi kuin monet "kyllämme".

OIVALTAMISEN MÄÄRITTELEMINEN

Mikään tässä artikkelissa ei ole auttanut minua kirjoittamaan lyhyttä kuvausta sanasta "Oivaltaminen", mutta se antoi minulle tilaisuuden tutkia joitain sen ei-niin-ilmeisiä ominaisuuksia. Sori, Jean. Mestarilta minussa mestarille sinussa: saat sen juuri oikealla hetkellä. Et liian aikaisin, et liian myöhään. Hymyile!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

LAITA TEEVESI KIEHUMAAN – OLEN TULOSSA KOTIIN

Kirjoittanut Anna Taipale (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minulla oli tapana leikilläni kutsua itseäni "paska-shaumbraksi" aina, kun minuun iski tuo vanha itse-epäily, joka sanoi, etten pärjännyt kovin hyvin Oivaltamisessani tai ihmismatkallani. Näin oli, kunnes oivalsin, että Oivaltaminen on hyvin yksityinen ja henkilökohtainen asia, joka ei välttämättä näytä miltään tietyltä ihmisulottuvuudessa.

Mestaruuden ei tarvitse näyttää samanlaiselta shaumbrojen keskuudessa. Tarkoitan, että on ok, että on ihmispersoona ja ihmismieltymykset ja -kokemukset, ja mestaruus voi näyttää hyvin erilaiselta jokaisella meistä. Ajattele St. Germainia – hän oli Adamuksen mukaan mies, joka söi ainoastaan kaurahiutaleita ja hunajaa (jossain rakastajattariensa kanssa kuhertelun välissä). Siitä hän piti.

Minulle taikaa on se, että nyt voin oikeasti valita, miltä ihmiselämäni näyttää ja tuntuu, ominen mieltymyksieni mukaan. Elämää sanelivat ennen tiedostamatta integroimattomat aspektit, esivanhempien kaavat ja massatietoisuuden vaikutus. On vaatinut vähän (kenties paljon) sallimista ja irtipäästämistä oivaltaa, että nyt on todella kyse minun luomuksestani. Se mitä pidän parempana, ei ole ainoastaan ok, vaan pyhää. Paradoksi on, että minun on tarvinnut päästää irti myös kontrollista ja halusta tehdä asioita omalla (rajoittuneen ihmisen) tavalla.

Kynnys-työpajan aikana johon osallistuin muutama vuosi sitten, näin yhtenä yönä unen. Vierailin Ylösnousseiden mestareiden klubilla, ja eräs nainen näytti minulle paikkoja. Hän kertoi, että heillä oli klubilla minulle lempinimi: "Laita teevesi kiehumaan". He kutsuivat minua näin, koska olin ollut jo muutaman elämän aivan Oivaltamisen nurkan takana ja he odottivat minua nyt minä päivänä hyvänsä. Minulla alkoi valjeta, että olin ollut melko itsepintainen henkisessä matkassani ja tuo sama itsepintaisuus oli mennyt myös tielleni.

Juttu on niin, että olin ollut varsinainen puristi hyvin monta elämää, kuten luulen myös Tobiaksen olleen. Yrittäen aina tehdä oikein, laittaa maailman raiteilleen, löytää tieni kotiin, aina vain. Elin hyvin monta elämää kädet sidottuna ja annoin itselleni kokemuksen, että minut tukahdutettiin, tapettiin tai minua pilkattiin sen vuoksi, kuka olin. Tietysti se oli sisäinen kokemus itsestäni, pelkästään peilattuna ulkopuolelle. Ilmaisu "paska-shaumbra" kertoi täydellisesti tuon vanhan kalvavan tunteen, että minun pitäisi olla ihmisyydessäni tai hengessäni tietynlainen. Ikään kuin olisi jokin oikea tapa.

Luulen, että Adamus yrittää kuvata tästä perfektionismista irtipäästämistä tarinoissaan, joissa Mestari juo tripla-espresso-latte-macchiatota kolmen suklaa-croissantin kera, ennen rientämistään hampurilaismestaan. Syö, mitä haluat! Pukeudu niin, kuin haluat. Valitse, mitä haluat, ja tee oma juttusi, beibi! Pelkäsin ennen menettäväni ihmisiä (jotka eivät joka tapauksessa olleet kovin kiinnostuneita minusta silloin ja vielä vähemmän nyt) ja asioita (luotan kaikkeen, mitä tulee tielleni). Minulla oli tapana ponnistella elämässä niin paljon, että nyt sen pelkkä ajatteleminenkin uuvuttaa!

Sitten jossain kohtaa aloin oivaltaa, ettei perfektionismi vienyt minua minnekään. Itse asiassa, siinä oli oikeasti kyse elämisen pelkäämisestä. Niin paljon kuin pelkäsinkin ihmisegoani, paradoksaalisesti pelkäsin avautua sielulleni. Kaikkien "Laita teevesi kiehumaan" -matkojen pointti oli ollut rentoutua Oivaltamiseeni ja nauraa koko matkan huvittuneena.

Sieluni ei välitä hittoakaan, mitä syön, teen tai en tee, ja kenen kanssa hengaan, jos kenenkään. Hassu asia on, että kun kokemus itsestä laajenee, herää täysin uusi arvostus ihmistä kohtaan. Miksi tyytyä mihinkään vähempään kuin se, mistä oikeasti pitää? Jos jokin ei ole sinun tyyliäsi, heitä se pois. Jos jokin ei resonoi kanssasi, älä viitsi vaivautua. Mitä vähemmän vakavasti otan itseni ihmisenä – tai totta puhuen mitään – sitä nautittavampaa ja arvokkaampaa kaikesta tulee.

Näen sillä tavalla, että suuri osa perfektionismista – huoli mestaruuden tai ihmisyyden oikeasta käyttäytymisestä – liittyy syyllisyyteen ja häpeään. Minusta näyttää siltä, että syyllisyydellä on suomut ja hengitys tulta. Syyllisyys on peitetarina: se varmisti, että jatkoin matkaa ja yritin löytää jotain (vapautus, suoja, sielu), kunnes olin valmis päästämään irti tarpeesta sovittaa tai löytää jotain.

Nyt haluan vain ilmaista ja nauttia elämästä. Ilmaiseminen voi näyttää hyvin ihmismäiseltä tai se voi näyttää joltakin muulta. Ei ole oikeaa tapaa elää mestarina – kyse on tosiaankin henkilökohtaisesta mieltymyksestä. Joillekin se voi olla penkkeilyä koko päivän, toisille jotain muuta.

Esimerkiksi minä kirjoitin kirjan, ja siitä tuli vähän menestys maassani. Kirjassa on kyse itserakkaudesta, ja se on kenelle tahansa, jota huvittaa lukea se. Se ei ole ehdottomasti new age tai henkinen kirja, ainakaan minun perspektiivistäni, vaan se on kohdistettu paremmin valtavirtayleisölle, kuin tietylle "henkisyyteen kallellaan olevalle" yleisölle. Siinä on yhtä paljon kyse oppimisesta sanomaan "ei", kuin oman sielunsa ja myötätuntoisen suhteen sallimisesta itseensä. Pidän nyt esitelmiä ja työpajoja ja tapaan yksityisasiakkaita, ja yksi osa työtäni on kaupallisella alalla. Vuoden päästä voisin tehdä jotain muuta. Tai sitten en.

Pointtina on, että sallin itselleni kaikki nämä matkat ja ilmaisumuodot ja unelmien toteuttamisen. "Yhdet vielä" on suosikkisanontani, eli elän todella omaa elämääni – lopultakin! Rakastin sitä, mitä Adamus kertoi Shakespearesta: Shakey-parkaa revittiin kaupallisen työnsä ja sydäntyönsä välillä. Kaveri otti itsensä niin vakavasti, ettei hän sallinut itsensä tehdä kumpaakin – tai minkä tahansa muodon sisäisen ilmaiseminen ottikin.

Minulla kaikki kiteytyy itseluottamukseen. Sallien sieluni myötätunnon huuhtoa kaikkien (väärien) itsehavaintojen yli, myös sen, millainen mestaruuteni tai ihmisyyteni pitäisi tai ei pitäisi olla. Se on hyvin yksityinen matka, ja todellisuudessa voin vain sallia itseni – ihmisyyteni, mestaruuteni, säteilyni, minkä muodon ne ottavatkin. Tämä luottamus on ollut vaikein, kuitenkin vapauttavin asia minulle. Olen oivaltanut, että kaikki näennäiset ristiriidat ovat vain ilmaisu-ulottuvuuksia ja -kerroksia – ja-tilanne.

Olen vasta aloittamassa ilmaisuromanssiani, jossa toivotan tervetulleeksi toteutumaan kaiken, mitä sisältä versoo, suunnittelematta tai ajattelematta liikaa. Minulle tämä on sitä, mihin Adamus viittaa Nova Vitassa elämän stailaamisena. Virtaaminen sen mukana, mitä sisältä nousee, luottaen ja kunnioittaen sitä – riippumatta siitä, ovatko toiset ihmiset (myös shaumbrat) samaa mieltä tai eivät. Se on omaa yksityistä tanssiani, minun ei kuitenkaan tarvitse piilottaa sitä enää. Minun ei tarvitse peilata tanssiani ulkopuolelta arvioidakseni sitä. Kuulun nyt itselleni.
****

Anna rakastaa kukkia, luontoa, matkustamista ja kaikkia aistillisia asioita. Hänen sydämensä sykkii kirjoittamiselle ja kaikenlaiselle luovalle ilmaisulle. Hän pyörittää yritystään, opastaen ihmisiä omaa itseään kohti. Annan saa kiinni sähköpostilla tai hänen nettisivuiltaan: annataipale.com.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

JÄLKIMAININKEJA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Työpajat on pidetty. Nyt alkavat jälkimainingit. Se ei ole suosikkiosani siitä, mitä teemme, mutten vaihtaisi sitä mistään hinnasta.

Pidimme helmikuussa kaksi iso työpajaa Villa Ahmyossa Konalla, Havaijilla. Ei isoja ihmismäärässä – Linda ja minä työskentelemme mieluummin pienempien ja intiimimpien ryhmien kanssa, koska silloin henkilökohtainen vuorovaikutus sekä meidän että Adamuksen kanssa on paljon palkitsevampaa. Kaksi viime työpajaa oli valtavia liikutettujen energioiden ja oivalletun tietoisuuden osalta.

Nyt on jälkimaininkeja. Monet shaumbrat ovat palanneet takaisin Konan lentokentälle ja ovat matkalla kotiinsa. Jotkut ovat viisaasti päättäneet jäädä saarelle viikoksi tai pariksi tutkimaan, integroimaan ja kokemaan. Ja välttelemään raakoja ja kylmiä lämpötiloja kotona Euroopassa ja USA:ssa. Villa tuntuu tyhjältä ilman heitä. Kumpikin työpaja antoi viisi uskomatonta päivää yhdessä. Se tuntuu enemmän kuukaudelta kuin viideltä päivältä, koska meistä tulee niin läheisiä. Nauramme yhdessä, syömme ja juomme yhdessä, jaamme tarinoita ja halaamme paljon. Joidenkin syvien ja voimakkaiden merabhien jälkeen, istumme yhdessä pitkän tovin hiljaa pökerryksissä ja nautimme suloisista energioista.

Työpajapäivinä on paljon stressiä, mutta se on "hyvää" stressiä. Tyypillinen päivä alkaa klo 5.15. Keskityn ensimmäisenä kahvinkeittimeen. "Laita se päälle", sanon itselleni, "ja kaikki menee hyvin." Kun kahvi valmistuu, laitan pyykkiä koneeseen. Belle, Ahmyo-koiramme joka todellisuudessa kuuluu naapureillemme ja joka on päässyt sydämiimme, ilmestyy ovelle. Häntä heiluen se kurkistaa ikkunasta. Miten se tietää, että nousen ylös tähän aikaan aamusta, vai onko se nukkunut ulkona koko yön? Päästän sen sisään ja palkitsen sen rakkauden koirankeksillä. Kahvi on nyt valmista. Nappaan proteiinipatukan ja suuntaan verannalle läppärini kanssa. Coloradossa kello on kolme tuntia enemmän, joten olen varma, että on melko monta sähköpostia vastattavana.

Elise ilmestyy täsmälleen klo 7. Hän tuli tänne Ahmyo-retriittiin viime huhtikuussa ja muutti saarelle lokakuussa. Hän on korvaamaton. Olemme tunteneet hänet vuosia, ja hän työskenteli kanssamme muutaman vuoden silloin, kun meillä oli toimisto Tahoe-järvellä. Nyt hän auttaa meitä työpajoissa ja pitää huolta villasta. Hän rakastaa shaumbroja ja on intohimoinen oman Oivaltamisensa osalta. Hän tietää, etten juuri puhu aamutuimaan, joten hän toivottaa miellyttävät huomenet ja alkaa laittaa ruokaa ja kahvia valmiiksi työpajan osallistujille. Hän antaa Bellelle uuden keksin ja puhuu sille hiljaa, kun minä jatkan sähköposteihin vastaamista.

Linda tulee ulos muutamaa minuuttia myöhemmin. Hän on jo käynyt suihkussa ja näyttää ihastuttavalta kuin" aamukukka". Hän tervehtii Eliseä ja Belleä ja juttelee sitten Elisen kanssa päivän logistiikasta. En ole vieläkään valmis keskustelemaan, joten he välttävät puhumista minulle. Belle tulee halattavaksi ja paijattavaksi, mutta lähtee pian takaisin tyttöjen luo, jotka ovat paljon virkeämpiä kuin minä.

Shaumbroja alkaa ilmestyä klo 8.45, 15 minuuttia etuajassa. Olen nyt käynyt suihkussa ja ajanut parran, mutten ole vieläkään innokas keskustelemaan. Puhun (kanavoin) seuraavat 4.5 tuntia, joten pysyn omissa oloissani. Palaan takaisin yksityisalueelleni villassa saamaan aamupäivitystäni Adamukselta. Joskus hän kertoo minulle, mitä teemme tuona tiettynä päivänä. Toisilla kerroilla ei. Joskus istun vain hiljaisuudessa ja yhdistyn hänen ja shaumbra-ryhmäenergian kanssa. Tulee pitkä päivä, joka on täynnä löytöjä, huumoria, oivaluksia ja monia muutoksia. En ole koskaan pettynyt minkään työpajan aikana. Ei koskaan ole tylsää, ei koskaan ole mekaanista toistoa.

Nyt työpaja on ohi. Adamus on sanonut viimeiset sanansa ja Linda on päättänyt tilaisuuden hengityksiin ja kiitoksiin. Halaamme ja sanomme näkemiin, muutama kyynel vuodatetaan, ja tiedämme kaikki, mitä tulee seuraavaksi, vaikkei sitä sanota ääneen. On aika päästää irti kokoontumisen energioista ja palata tavalliseen maailmaan. Kunnes jälleen tapaamme.

Nyt tulevat jälkimainingit. Kaikki ovat poissa, ja villa tuntuu kummallisen tyhjältä. Myös Belle joka on ollut paikalla kaikkien kanavointien ajan, käpertyneenä mukavasti osallistujien lähelle, näyttää lohduttomalta. "Minne kaikki ovat menneet?" se varmaan miettii.

Haluan itkeä. Älkää kysykö miksi – haluan vain itkeä. Haluan olla yksin, ja haluan kaikkien tulevan takaisin. Missään siinä ei ole tolkkua. Adamus on jo kaukana, ja olen liian uupunut ottamaan hänet takaisin. Mutta hän jätti niin tyhjän tilan, että hänen lähdettyään haluan vain itkeä. Poltan muutaman savukkeen samassa paikassa, jossa kaikki kokoonnuimme aiemmin, ja tunnen sen energioita, mitä teimme muutaman viime päivän. Tuijotan merelle ja toivon, että voisin lentää horisonttiin. Toivon, että voisin jatkaa horisontin yli, mutta sitten oivallan, että juuri sen teimme työpajan aikana. Toivon, ettemme olisi tulleet takaisin horisontin takaa.

Elise lähtee päivän lopussa siivottuaan ja pakattuaan kaiken pois seuraavaa tapahtumaa varten. Mietin, mistä hän saa energiaa työskennellä kovasti 11 tuntia putkeen ja hymyillä edelleen. Linda on auttanut häntä siinä välissä, kun on vastaillut työsähköposteihin ja syöttänyt lisää keksejä Bellelle. Luulen, että Belle on lihonut viisi kiloa siitä, kun tulimme tänne viisi viikkoa sitten. Me kaikki syötämme sille keksejä salaa, mutta kukaan ei myönnä sitä.

Vilkaisen nopeasti sähköpostiani. En pysty käsittelemään sitä nyt. Suljen läppärini ja suuntaan porealtaaseen viinipullon ja parin lasin kanssa. Linda ja minä katselemme, kun aurinko laskee ja tähdet tulevat esiin – sanomatta tuskin sanaakaan, koska tällä hetkellä kyse on vain tunteista. Melkein kahta tuntia myöhemmin nousemme altaasta, kun oivallamme, että ihomme näyttää rusinalta, täysin rypistyneeltä liian pitkästä ajasta lämpimässä ja tyynnyttävässä vedessä.

Mietin muutamaa viime viikkoa. Oivaltamiseen tuleminen voi olla julmaa toisinaan. Käsitän sen viiden intensiivisen Threshold-päivän jälkeen. Yksi osallistuja lähti ensimmäisen päivän jälkeen sanoen, ettei koskaan palaa. Ei pelkästään Thresholdiin, vaan Crimson Circleen. Haluan itkeä, enkä ole varma miksi. Voin vain kuvitella, mitä hän käy läpi oman lohikäärmeensä kanssa. Haluan lähestyä häntä ja sanoa hänelle jotain rauhoittavaa – mitä tahansa – mutta tiedän, etten voi. Hänen täytyy kohdata lohikäärmeensä yksin.

En saa unta tuona yönä. Leijun täydellisessä levollisuudessa ja seuraavan hetken kaaoksessa ja pirstoutuneisuudessa. Nousen sängystä klo 1.30 ja istun verannalle katselemaan tähtiä. Belle on siellä. Se ei mennyt ollenkaan kotiin, vaan päätti maata ovellamme. Toivon hetken, että olisin koira, jolla on suurta viattomuutta ja suuri sydän. Se katsoo minua ja heiluttaa lempeästi häntäänsä. En tiedä, itkeäkö vai nauraa. Sen silmät sanovat minulle, ettei se ole kahden koiravuotensa aikana kokenut mitään vastaavaa, kuin nämä työpajat. "Milloin pidämme sen taas?" sen silmät kysyvät. Sanon sille ääneen, että tarvitsen aikaa toipua, ennen kuin sukellan siihen uudestaan. Sitten kerron sille, että meidän täytyy palata takaisin Coloradoon muutaman päivän päästä ja että tulemme kaipaamaan sitä valtavasti. Tunnin päästä palaan takaisin sänkyyn ja nukun näkemättä unia. Se on jälkimaininkeja työpajasta, jossa menimme joihinkin syvimpiin paikkoihin, joidenkin uskomattomimpien ihmisten kanssa.

Seuraavana aamuna minulla on energiakrapulaa. Laitan kahvinkeittimen päälle, ja annan Bellelle halauksen ja keksin. Minulla on kaksi tapaamista tänä aamuna. Miksi-oi-miksi sovin tapaamisia työpajan jälkeiseksi päiväksi? Luulen, että ne olisivat ohi parissa tunnissa, mutta ne kestävät neljä. Tämän on pakko olla jokin kosminen vitsi, että minut pannaan istumaan kokouksissa mentyämme hyvin laajentaviin paikkoihin näiden kahden työpajan aikana. Oikeasti haluan vain puuhailla itsekseni pihassa. Yhdistyä luontoon ja maadoittua. En voi tehdä edes sitä, koska EJ, puutarhuri, on täällä tänään, ja hän hermostuu nähdessään minut työskentelemässä pihassa. Tänään se on hänen reviiriään.

Belle on nukkunut koko päivän sängyssä, jonka ostimme sille. Toivon, että voisin käpertyä makuulle kuin koira. Niinpä suuntaan lopulta makuuhuoneeseen torkuille. Kymmenen minuutin kuluttua ovikello soi. Siellä on EJ, puutarhuri. Kiva kaveri huonon ajoituksen ja rajaongelmien kera. Alkaa sataa, joten hän kertoo lähtevänsä siltä päivältä. Hän kysyy jotain putkimiehestä ja vuotavasta vesihanasta. Minulla ei ole kerrassaan mitään hajua, mistä hän puhuu, ja se on viimeinen asia maailmassa, josta välitän. Kerron hänelle, että Elise hoitaa sen seuraavalla viikolla. Eikö hän käsitä, että ratsastimme juuri lohikäärmeellä ja vuotava hana on täysin merkityksetön asia?

Haluan olla täysin yksin, ja haluan, että pitäisin edelleen työpajaa shaumbrojen kanssa. Minusta tuntuu täysin tyhjältä, mutta kuitenkin tunnen myös syvästi kaikkea. Kuuntelen mitä kauneinta musiikkia Sonos-kaiuttimista, mutta haluan, että kaikki hiljentyisi. Linda antaa minulle tilaa, jota niin epätoivoisesti tarvitsen, mutta haluan, että hän olisi lähempänä. Lopulta on upean auringonlaskun aika, vaikka onkin enimmäkseen pilvistä. Haen pullon viiniä ja kaksi lasia ja suuntaan porealtaaseen Lindan kanssa. Kaikki tuntuu asettuvan nyt aloilleen. Kyse on shaumbra-työpajan jälkimainingeista. Siinä ei ole mitään tolkkua, mutta kun ajattelen, mitä olemme tehneet kuluneet kaksi viikkoa, siinä on täysin tolkkua. Olemme murtautuneet tietoisuuden uusiin horisontteihin, kun tulemme omaan Oivaltamiseemme. Miksi luulen, että kaikki menisi tavallisesti, kun teemme jotain, mikä on mitä epätavallisinta? Tuona yönä näen intensiivisempiä ja värikkäämpiä unia, kuin minulla on ollut kuukausiin. Kaikki on hyvin näissä työpajojen jälkimainingeissa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

VALKOINEN JA MUSTA – SATU

Kirjoittanut Diana van Doorn (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valkoinen liikkui iloisesti ja vapaasti Valon maassa. Tietyllä hetkellä kun päiviä ei laskettu, hän näki varjon: "Äh", Valkoinen ajatteli, "mitä ihmettä tämä on?" Hän oli utelias. Mutta mitä lähemmäs hän pääsi varjoa, sitä pienemmäksi se tuli, kunnes hävisi kokonaan, ja Valkoinen kääntyi ympäri pettyneenä. Hän ei ymmärtänyt, miksi se oli tapahtunut. Se askarrutti häntä niin paljon, että hän päätti kysyä Valolta, mikä tuo varjo oli.

Kirkas Valo kuunteli Valkoisen tarinaa. "No", se sanoi Valolle tämän päästyä loppuun, "se minkä näit, oli Mustan varjo, ja hän asuu Pimeyden maassa." Valkoinen oli vaikuttunut tästä tarinasta, ja hän pyysi lupaa matkustaa Pimeyteen. Valo suostui sanoen: "Se voi olla pitkä matka, sillä en tiedä, missä Pimeys on. Tunnistat tuon alueen niistä varjoista, joita ilmestyy, kun lähestyt Pimeyttä." Innostuksen aalto kulki Valkoisen läpi tuollaisen seikkailun ja kohtaamisen mahdollisuudesta, ja pian hän lähti matkalleen.

Valkoinen matkusti rajattomien ulottuvuuksien läpi, joissa ei ollut aikaa. Sitten hän tapasi Tuulen. Hän tunsi lempeän henkäyksen kulkevan lävitseen, ja heidän vuorovaikutuksensa alkoi. Hän kysyi Tuulelta, tiesikö se, missä Pimeyden maa oli. Tuuli puhkui muutaman hetken ja vastasi sitten: "Kun käännyn, se on suuntani. Kiipeä onttoon poskeeni, ja puhallan sinut sinne." Valkoinen ryömi Tuulen avoimeen suuhun ja asettui onttoon poskeen. Tuuli kääntyi ympäri ja yhdellä voimakkaalla puuskalla Valkoinen oli puhallettu Pimeyden maahan.

Pimeydessä oli pimeää, lämmintä ja hiljaista, ja Musta nukkui rauhallisesti. Kuitenkin Tuulen voimakas puuska sai hänet heräämään. Kun se laantui, hän näki Valkoisen lähestyvän. Hänen unensa karisi välittömästi, kun hän tunsi, miten iloisesti Valkoinen tuli lähemmäs, sillä tämä tunsi vetoa Mustaan, joka oli hyvin rauhallinen ja lämmin.

Musta toivotti hänet tervetulleeksi ja sanoi: "Yhdellä matkallani rajattomien ulottuvuuksien läpi saavuin Valon maahan, ja kun näin sinut, minua ujostutti ja lähdin. En kuitenkaan voinut unohtaa sinua, ja olen iloinen nähdessäni sinut nyt täällä." Heidän keskinäisen viehätyksensä vuoksi muodostui sydämellinen yhteys.

Koska Valkoinen pystyi antamaan valoa ja Musta kantoi pimeyttä, voimakkaita värähtelyjä syntyi heidän vuorovaikutuksestaan, ja nämä värähtelyt tuottivat ääniä. Äänet laittoivat energioillaan liikkeelle kauniin väri- ja kuvionäytöksen. Musta ja Valkoinen ilahtuivat luomuksistaan ja tunsivat autuutta toistensa kanssa.

Tuuli joka näki tämän suurenmoisen ensemblen yhdellä matkoistaan, pidätteli hengitystuulenpuuskaansa. Niin liikuttunut se oli tästä suuresta kauneudesta. Valkoinen ja Musta toivottivat Tuulen tervetulleeksi, koska se oli saattanut heidät yhteen. Tuuli kertoi heille matkoistaan rajattomissa ulottuvuuksissa ja siitä, miten se oli äskettäin käynyt alueella, jossa monia kasvi-, eläin- ja ihmismuotoja eli ankeaa ja ei-innostavaa elämää. "Noilla muodoilla olisi väreillenne ja äänillenne käyttöä", se sanoi.

Tämä antoi Valkoiselle mahtavan idean ja hän sanoi: "Miksi emme matkustaisi kanssasi sinne ja veisi vähän hauskuutta tuohon ilmapiiriin?" "Hmm", Tuuli sanoi ja vaipui hiljaisuuteen. Viimein se hengitti syvän puuskan ja puhui. "Se on mahdollista, mutta siihen liittyy myös vaara", se sanoi. "Voisitte sotkeutua noihin muotoihin, ja koko ääni- ja värinäytös katoaisi."

Musta rakasti Valkoisen ideaa ja sanoi: "Mutta etkö sinä voisi sitten vapauttaa meidät puhurillasi?" "Aa, tietysti", Tuuli sanoi. "Se on mahtava idea! Teidän näytöksenne ja minun puhurini, eikä ole mitään ongelmaa, jos jäätte kiinni noihin muotoihin." Ja niin he pääsivät sopimukseen. Musta ja Valkoinen kiipesivät Tuulen onttoihin poskiin ja matkustivat yhdessä muotojen maahan.

Saapuessaan perille suuri portti pysäytti heidät. Sen edessä istui nukkuva portinvartija. Tuuli hätkäytti tämän hereille. Hän hieroi unta silmistään ja huusi: "Mikä tuo sinut tänne?" Tuuli avasi suunsa, ja Valkoinen ja Musta ilmestyivät esiin. Hetken portinvartija luuli näkevänsä unta, kun hän näki tämän kummallisen ryhmän edessään. Mutta Valkoinen tervehti häntä ystävällisesti hymyillen ja selitti heidän aikeensa.

Portinvartija oli ensin hämmentynyt eikä tiennyt, mitä tehdä. Hänen työnjohtajansa tuli kuitenkin pian esiin ja sanoi tiukalla äänellä: "Sitä ei suvaita. Tämä on Isä Ajan valtakunta, eikä kukaan pääse sisään ilman hänen lupaansa." "Hmm", Tuuli puhalsi lempeästi hänen kasvoihinsa. "Voisitko pyytää Isä Ajalta luvan?" Portinvartija suostui ja määräsi heidät odottamaan portilla, kunnes hän palaisi. Pian portinvartija palasi ja ilmoitti, että heidät oli kutsuttu Isä Ajan linnaan.

Astuessaan portista he näkivät, että kaikki oli tiukasti järjestyksessä, mutta myös peitettynä harmaaseen valoverhoon. Heistä tuntui raskaalta, kuin heitä vedettäisiin vähän alaspäin. He astuivat Isä Ajan mahtavaan linnaan ja löysivät monia eteisiä ja käytäviä. Jokaisella seinällä oli suuri kello, joka kertoi ajan, rytmissä kaikkien muiden kellojen kanssa.

Lopulta he tulivat suureen saliin, jossa oli vielä suurempi kello. Juuri tuolla hetkellä se löi puolta. Kaksi vartijaa seisoi majesteettisen oven edessä, jota kupari koristeli. He avasivat raskaan oven ja päästivät vieraat sisään. Siellä nämä näkivät Isä Ajan istumassa pitkän pöydän ääressä muutaman muun olennon kanssa. Hänellä oli päällään tumma viitta ja hänellä oli pitkä parta. Ja hänen päässään oli kruunu, jossa oli – varmaan tiedättekin – pieni kello keskellä.

Isä Aika tarkasteli vieraitaan viileästi ja uteliaasti. Viimein hän määräsi heidät lähestymään ja tiedusteli syvällä äänellä heidän aikeitaan. Tuulen, Valkoisen ja Mustan selitettyä matkansa tarkoituksen, Isä Aika oli tovin hiljaa, sivellen partaansa mietteliäänä. Sitten hän ilmoitti syvällä äänellä, ettei hän voisi antaa heille lupaa.

Hän oli ajan ja avaruuden haltija, mutta ei asioiden sisällön, ja hänen tehtävänsä oli ylläpitää tämä niin pitkään, kuin oli tarpeellista. Jos he halusivat toteuttaa suunnitelmansa, heidän täytyisi kysyä Auringolta, elämän hallitsijalta.

Tämä oli melkoinen pettymys näille kolmelle matkalaiselle. Mitä nyt? Aurinko oli liian kuuma vierailla, ja he olivat menettämässä toivon. Mutta Tuuli joka kieltäytyi tulemasta puhalletuksi pois, keksi nerokkaan suunnitelman: "Minä voin mennä lähemmäs Aurinkoa ja kysyä ystävältäni Aurinkotuulelta, voiko hän välittää viestin." Isä Aika totesi, että se oli hyvä suunnitelma, ja sanoi Valkoiselle ja Mustalle, että he olivat tervetulleita jäämään linnaan odottamaan Tuulen palaamista.

Jonkin ajan kuluttua Tuuli ryntäsi takaisin innostuneen tuulahduksen myötä. "Jee!", hän puhkui, "Aurinko antoi luvan! Mutta vain yhdellä ehdolla: te ette voi aina olla yhdessä, tai muuten aika joutuu vaikeuksiin."

Tällä oli seuraamuksensa myös avaruuteen, jota Isä Aika hallitsi. Aurinko oli päättänyt, että aika jaettaisiin 24 tunnin jaksoihin ja Valkoisen ja Mustan kesken. He hallitsisivat päivää ja yötä. Siksi aika erottaisi väliaikaisesti Valkoisen ja Mustan. Kuitenkin ennen kuin tämä voisi tapahtua, Tuulen täytyi kuljettaa heidät muodon maailmaan.

Valkoinen ja Musta sanoivat näkemiin Isä Ajalle ja kiipesivät Tuulen poskiin. He syleilivät toisiaan tiukasti, ja Tuuli puhalsi Valkoisen ja Mustan välisen rakkauden tuottamia värejä ja ääniä ajan ja avaruuden ulottuvuuksiin. Harmaa verho hävisi ja yhtäkkiä elämästä tuli värikästä. Kaikki lauloivat omaa lauluaan – kivet, kasvit, eläimet ja ihmiset. Myös Isä Ajan kello muuttui taivaansiniseksi, kultaisten ja hopeisten tähtien kera.

Valkoinen ja Musta, hyvin rakastuneita toisiinsa, voisivat edelleen tavata toisensa aamu- ja iltahämärässä. Silloin he suutelisivat, ja tuossa sydämellisessä syleilyssä ilmestyisi ääniä ja värejä enemmän kuin koskaan. Ja Tuuli, no, se tulee ja menee kaikkialle, minne kääntyy, ja tuo lämmintä tai kylmää, navakkaa myrskyä tai lempeän tuulahduksen. Joskus se on hurrikaani, joka saa muodot tärisemään tai kaatumaan, sillä jos äänet ja värit jäävät jumiin ja leikki jäykistyy, se vapauttaa ne. Kuitenkin aamu- ja iltahämärässä Tuuli laantuu aina, jotta Valkoinen ja Musta voivat saada oman hetkensä. Silloin se hymyilee ja puhaltaa pois harmilliset pilvet ja riemuitsee elämäntanssista.

************
Diana on kirjailija, tiedottaja, astrologi, numerologi ja tarot-tulkitsija. Herättyään 40 vuotta sitten hän liittyi Teosofiseen seuraan noin 10 vuodeksi. Silloin hän kirjoitti suurimman osan saduistaan ja tarinoistaan, jotka on nyt julkaistu kirjana – Valkoinen ja Musta oli yksi ensimmäisistä (1982). Hän on kirjoittanut paljon, käynyt läpi monia henkisiä kokemuksia ja ollut Crimison Circlessä vuodesta 2000. Diana elää nyt "syrjäistä" elämää Alankomaissa. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla (diviana@telfort.nl).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

VALHEEN LOPPU

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Adamuksen mukaan Oivaltaminen on vääjäämätöntä tässä elämässä. Hän kehottaa nauttimaan Oivaltamisen oivaltamiskokemuksesta riippumatta siitä, mitä se tuo, koska et koskaan enää käy läpi tätä kokemusta. Päästä irti etsijäaspektista, vakka tuo etsijä kertoisi sinulle kuinka paljon, että sen täytyy jatkaa rämpimistä tuolla pitkällä ja työläällä polulla. Ei ole enää mitään etsittävää, mitään opittavaa eikä mitään sovitettavaa.

"Kaikessa mitä tapahtuu elämässänne, on kyse Oivaltamisesta", hän sanoo. "Jokaisessa hengenvedossanne, jokaisessa kuulemassanne äänessä ja jokaisessa valon häivähdyksessä on kyse Oivaltamisestanne. Jokainen energialiike liittyy siihen, että tulette Oivaltamiseen.

"Kyse ei ole oppitunneista. Henki ei yritä kertoa teille mitään", hän lisää. "Voisitte yhtä hyvin lakata epäilemästä ja olemasta luottamatta, koska se tapahtuu, huolimatta vanhan ihmisen taipumuksesta sotkea se. Oivaltamisenne on lahjomaton. Tosiaankin, ihminen voi vastustaa. Se voi mennä potkien ja huutaen Oivaltamiseen. Se voi tehdä kaiken mahdollisen kärsiäkseen esiintulemisensa ajan, mutta ette voi enää estää, tehdä mahdottomaksi tai vääristää Oivaltamista.

"Tiedätte liian paljon, olette nähneet liian paljon ja olette sallineet liian paljon kääntyäksenne takaisin. Voitte teeskennellä kääntyvänne takaisin, mutta heräätte vain oivaltamaan, että olette menneet Oivaltamiseen kaiken aikaa. Ette voi "ei-tiedostaa" itseänne. Voitte teeskennellä olevanne unessa, mutta ette voi mitätöidä sitä tosiasiaa, että olette elossa ja hereillä.

"Miten kauan kestää oivaltaa se, että olette Oivaltanut? Niin kauan kuin haluatte jatkaa Oivaltamiseenne tulemisen kokemista. Voitte jatkaa tätä ihmisen viimeistä lukua niin pitkään, kuin haluatte, ja jotkut jatkavat, koska he uskovat virheellisesti, että kirja loppuu tähän lukuun. Mutta niin kauan kun olette uppoutuneena tuohon kokemukseen, varmistakaa, että nautitte siitä. Tuon kokemuksen kärsimisessä ei ole arvokkuutta, eikä se anna arvokasta standardia niille, jotka tulevat teidän jälkeenne. Haluatteko jättää heille kuivan orjantappurapolun vain ruusujoen?"
-----------

Yllä olevat sanat ovat kooste joistain Adamuksen toteamuksista viimeaikaisissa Keahak-sessioissa, työpajoissa ja shoudeissa. Oivaltaminen on vääjäämätön. Ihminen on valinnut sen, ja tämä avaa oven mestarin viisaudelle ja "minä olen" -olemuksen tietoisuudelle. Kaikki mitä elämässäsi tapahtuu, voidaan nähdä energialiikkeenä helpottamaan Oivaltamistasi, eikä mikään voi sotkea sitä. Et edes sinä. Voitko ottaa ja otatko vastaan tämän lahjan? Sen antavat sinulle kultalautasella jumalaiset osasi, ne samat osat joista erosit aioneita sitten.

Tuo kummitteleva, kalvava ja kuvottava tunne, joka tulee hyvin usein, muistuttaa pelkästään sinulle, että erillisyys on valhe. Se on valhe, jota virheellisesti palvoit ja johon uskoit, mutta nyt tuolle valheelle tulee loppu aina vain suuremman Oivaltamishalusi valossa. Lohikäärme on pirstonut tuon valheen. Vaikka ihminen on kauhuissaan lohikäärmeen aiheuttamasta tuhosta, se on vain tappamassa tuon valheen. Sinä kutsuit lohikäärmeen, ja nyt se tekee korkeinta palvelusta mestarilleen. Sinulle.

Sinulla ei ole erillisyyttä, eikä ole koskaan ollut. Se oli ihmisen peliä sen halutessa perimmäisiä kokemuksia. Erillisyyskokemus oivallettiin ja elettiin, ja nyt se aiheuttaa vain syvää hinkua, johon mitään muuta rakkautta tai kaipausta ei voi mitenkään verrata. Jopa rakkaus toiseen ihmiseen työnnetään sivuun, jottei mikään vie pois erillisyyden loppumista Itsessä.

Kuvittele, että olet Broawayn musikaali. On näyttelijöitä, muusikkoja, kapellimestari, näyttämötyöntekijöitä, valoja, lavasteita, äänilaitteita ja penkkejä. Kaikki elementit ovat ainutlaatuisia omalla tavallaan, mutta ne ovat kaikki osa esitystä. Se ajatus, että olet vain katsoja ja kaikki muu on ulkoista, on erillisyyttä. Sen tietäminen, että olet kaikki musikaalin elementit ja voit katsella sitä eri perspektiiveistä, on totuus. Voit silti olla yleisössä, mutta voit olla myös näyttelijä. Tai kumpikin samanaikaisesti. Voit nauttia esityksestä erillisyysperspektiivistä (esimerkiksi näyttämötyöntekijänä), mutta koska tiedät, että olet myös meikkaaja ja valojärjestelmä, sinulla ei ole enää ehdotonta erillisyyttä. Olet kokenut ehdotonta erillisyyttä suurimman osan elämistäsi maan päällä, ja nyt on valikoivan ja tietoisen erillisyyden aika. Tämä on erillisyyttä, jos ja kun haluat sitä, mutta ei vakiona.
-----------

Päästä etsijä pois kurjuudesta. Heitä valehtelijan propaganda sivuun. Lakkaa yrittämästä tehdä ihmisestä parempaa. Ihminen ei voi löytää tietään ulos unestaan, mutta se voi päästää vapaan itsen totuuden tuohon uneen. Tämän totuuden myötä ehdottoman erillisyyden perspektiivi ja näin ollen etsijän tarpeellisuus tuhotaan. Lohikäärme murskaa ne. Ihminen katselee tuota dramaattista kohtausta kauhistuneena ja järkyttyneenä. Ihminen yrittää huutaa lohikäärmettä lopettamaan tuon hirmuvallan, mutta inahdustakaan ei kuulu ihmisen suusta.

Sitten kun kaikki on hävitetty, lohikäärme muuttuu lempeäksi ja siroksi perhoseksi ja valaisee ihmisen pään päällä. Se on valheen loppu.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

HENKISYYSPERÄINEN STRESSIHÄIRIÖ
(leikkimielinen artikkeli)

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Keksitäänpä sana, jota voivat käyttää tulevat heräävät ihmissukupolvet: henkisyysperäinen stressihäiriö. Näin ensimmäisen kerran termin "henkisyysperäinen" Joachim Wolfframin Atlhar-kirjasarjassa ja oivalsin, että sekin voi johtaa häiriöön. Hahmottelin "Uutta fysiikkaa moderneille ylösnousseille mestareille" -lehteen artikkelin, jossa selitetään tätä stressihäiriötä, mutta halusin jakaa sen teidän kanssanne, ennen kuin lähetän sen päätoimittajalle. Satun tuntemaan päätoimittaja Mark Twainin, koska työskentelin hänen alaisuudessaan Nevadassa, Virginia Cityn Paikallisuutisissa kultaryntäyksen aikana viime elämässäni. Luulen, että on melko hyvä mahdollisuus, että saamme tämän julkaistua:

********
Henkisyysperäinen stressihäiriö on henkinen, fyysinen ja todellisuushäiriö, joka tulee kauan sen jälkeen, kun henkilö on altistunut heräämiselle, ja vähän ennen hänen luonnostaan tapahtuvaa Oivaltamistaan. Henkisyysperäisen stressihäiriön asiantuntijan, tohtori Agonen (Transilvania, Romania), mukaan tämä häiriötila on haastava, mutta välttämätön osa mestaruutta.

Heräämisen alkuvaiheissa yksilö roikkuu kiinni henkisessä retoriikassa ja henkisissä uskomuksissa, tavallisesti "Uusi aika" ja "Uusi ajattelu" -liikkeisiin liittyvissä. Kun heräämisprosessi kehittyy, henkilö kohtaa jotain, mitä kutsutaan makyoksi. Sana juontuu muinaisesta Zen-termistä, joka merkitsee "turhanpäiväisiä ja häiritseviä henkisiä harjoituksia". Adamus Saint-Germain*, tunnettu makyo-aihetta käsittelevä kirjailija, kutsuu sitä suoraan "henkiseksi hevonpaskaksi", koska se aiheuttaa riippuvuutta ulkoisista virikkeistä sen sijaan, että edistetään aitoa suhdetta omassa Itsessä.

Henkisyysperäinen stressihäiriö syntyy yleensä hienovaraisesti. Yksittäisen traumaattisen tapahtuman ei uskota laukaisevan sitä samalla tavalla, kuin sen yleisesti tunnetun, henkisyyttä edeltävän kriisin, joka tunnetaan traumaperäisenä stressihäiriönä. Henkisyysperäisen stressihäiriön tiedetään kuitenkin aiheuttavan vaihtelevanasteista masennusta ja ahdistusta, koska henkilön perustavanlaatuiset henkiset uskomukset hävittää "lohikäärmemäinen olento", kuten häiriöstä kärsivät kuvaavat sitä. Särkyneitä vanhoja uskomuksia ei korvata uusilla uskomuksilla, mikä saa henkilön olon tuntumaan tyhjältä ja avuttomalta. Tohtori Agonen mukaan henkilö yrittää epätoivoisesti täyttää entisten henkisten uskomustensa jättämän tyhjiön uudella retoriikalla, mm. sellaisten asiantuntijoiden sanonnoilla, kuten Kuthumi lal Singh ja Tobias, mutta turhaan. Viimeaikaiset havainnot pienestä kansainvälisestä ryhmästä, joka tunnetaan shaumbroina, osoittavat, että vaikka henkilö haluaisi täyttää tuon tyhjiön uusilla uskomuksilla, on olemassa dynamiikka, joka estää sitä tapahtumasta.

"Olemme nähneet ihmisten yrittävän kaikkea täyttääkseen sen suuren epämukavuuden, jota henkisyydenjälkeinen tyhjiö aiheuttaa", toteaa Saint-Germain. "Jotkut menevät avaruusolento/emäalusreittiä, jotkut yrittävät herättää henkiin lemurialaiset juurensa ja jotkut hyppäävät lentokoneeseen ja menevät Sedonaan. Mutta vaikka he yrittäisivät kuinka kovasti, uudet häiritsevät uskomukset eivät yksinkertaisesti ole mielekkäitä, koska henkilön syvä, luontainen osa paljastaa noiden korvaavien uskomusten valheellisuuden."

Henkisyysperäisen stressihäiriön oireita ovat mm. häiritsevät ajatukset, tunteet tai unet, jotka liittyvät henkilön hyvinvointiin. On havaittu, että perinteisen "taistele tai pakene" -reaktion sijasta shaumbrat valitsevat tavallisesti "taistelun". Tohtori Agonen äskettäisen tutkimuksen mukaan ihmisissä on enää erittäin vähän jäljellä "pakenemista", kun he saavat henkisyysperäisen stressihäiriön. "He ovat uupuneita ja kyllästyneitä taistelemaan", hän sanoi hiljattain puheessaan Ylösnousseiden mestareiden klubilla. "Viimeinen asia jota he haluavat, on taistelu, on se sitten heidän lastensa, pomonsa tai Jumalansa kanssa. He ovat vahvoja – yllättävästi vahvempia kuin odottaisi – mutta heille ei enää maistu veri tai taistelu. Mieluummin he ilakoisivat alasti merenrannalla, kuin osallistuisivat konfliktiin. Oletamme tämän johtuvan siitä, että he ovat nähneet taistelujen hyödyttömyyden entisissä elämissä, ja luultavasti vielä enemmän siitä, että heidän taistelukenttänsä ovat nyt sisällä. Tämä on luonnollinen, mutta järkyttävä osa mestaruuteen tulemista."

Henkisyydenjälkeinen kokemus syntyy, kun henkilö lakkaa etsimästä vastauksia ulkopuoleltaan. Ihminen kyllästyy etsijäaspektin jatkuvaan vaelteluun ja ankeuteen, kun se menee henkiseltä umpikujapolulta toiselle ja toimii siinä harhakuvitelmassa, että vastaus on heti seuraavan kulman takana. "Hän tietää, että on aika lakata pelaamasta henkisen etsijän peliä", Saint-Germain vaikeroi. "Mutta kerropa se hänelle, ja hän nappaa viimeisen taistelurippeen, joka on jäljellä, ja paiskaa sen päällesi. Se on kuin äiti, joka suojelee lasta, mutta tässä tapauksessa tuo lapsi on jokin harhaluulo."

Yksi henkisyysperäisen stressihäiriön kummallisista sivuvaikutuksista on uusi huumorintaju. "Naura tai kuole", naureskeli Kuthumi lal Singh. "Henkisyysperäinen stressihäiriö edistää uutta huumorintajua, joka on ollut ehkä tukahdutettuna elämien ajan. Pieruvitsit tulevat tavallisesti pintaan, kun henkilö saa tämän stressihäiriön. Nimittäin pierut ovat kuin menestys – ne vaivaavat ihmisiä vain silloin, kun ne eivät ole heidän omiaan. Henkisen etsinnän vaiheessa on niin paljon ankeutta, että pieruvitsi on tervetullut helpotus … Monin tavoin! Älä kuitenkaan rohkene kertoa ihmisille minun vitsiäni valaistumisesta: hassu asia tapahtui matkalla valaistumiseen – menetin kaiken. Kukaan ei pidä sitä hauskana. Kerro vain jokin pieruvitsi sen sijaan … se saa aikaan hymyjä ja kyyneliä."

Henkisyydenjälkeinen ihminen alkaa oivaltaa, että hän on ollut uppoutuneena erillisyyspeliin yhtä kauan, kuin hän on ollut maaplaneetalla – ja kenties pidempään. Erillisyydestä sieluun, itseen ja omaan energiaan tuli elämäntapa, jonka harvat kyseenalaistivat. Ne jotka haastoivat sen, leimattiin bipolaarisiksi, toimintakyvyttömiksi tai täysin omituiseksi. "Autan heitä näkemään, että tuo erillisyys on suuri harhaluulo", tohtori Agone sanoi kurtistaen hieman kulmiaan. "Mutta se ei ole helppoa. Jotkut näkevät minut jonain, mikä on heidän ulkopuolellaan, kuin minä olisin tohtori Sigmund Freud ja he olisivat asiakkaani. Toiset näkevät minut söpönä ja pörröisenä pehmoleluna ja alkavat laulaa "Lohikäärme Puffia". Itse asiassa minulla ei ole mitään muotoa, agendaa ja aikajanaa. Olen täällä antamassa paljon kaivattua selkeyttä, ja tehdessäni sitä paljastan heidän viimeiset tasapainottomuutensa ennen tulemista Oivaltamiseen."

Tohtori Agone myönsi meille olevansa erittäin kiireinen nykyään. "Tammikuuhun 2019 saakka minulla oli vakaa työ, erityisesti niiden kanssa jotka kokivat Adamuksen Threshold-työpajan. Mutta tammikuun ProGnostista saakka on ollut jatkuvaa hulluutta. Minua ärsyttää edelleen vähän, ettei Adamus antanut minulle mitään ennakkovaroitusta siitä, että hän aikoi päästää lohikäärmeen irti shaumbrojen joukkoon. Olen yrittänyt pestata muutaman avustajan, mutta en ole löytänyt ketään, jolla on minun selkeyteni."

Tällä hetkellä ei tiedetä, miten pitkään henkisyysperäinen stressihäiriö kestää, koska erittäin harvat ylösnousseet mestarit ovat eläneet kokeakseen sen. Tobias, Crimson Councilin entinen shaumbra-valmentaja/neuvonantaja, sanoi omansa kestäneen erittäin lyhyen aikaa. "Kärsin "liiallisten uskonnollisten uskomusten häiriöstä" suurimman osan elämääni. Sitten sillä hetkellä kun päästin niistä kaikista irti vihanpuuskassa, olin valaistunut … ja kuollut. Henkisyydenjälkeinen vaiheeni kesti vain muutaman tunnin, koska vanhaan hyvään aikaan ei olisi koskaan edes ajateltu jäädä maisemiin ruumiillistuneena mestarina. Mutta nyt kaikki haluavat jäädä! Minun täytyi luoda uusi elämä, nimeltään Sam, vain nähdäkseni, mistä kaikki puhuivat tässä "Oivaltaneen elävän ihmisen" jutussa. Sam ei ole "kovasti vaikeuksissa", jos tiedätte, mitä tarkoitan. Hän viettää koko päivänsä kommunikoiden – mitä ikinä se onkin. Ja ennen kuin huomaatkaan, hän halaa jo puita, syö mysliä ja puhuu vanhojen kuolleiden juutalaisten kanssa."

Adamus myönsi, että henkisyysperäisen stressihäiriön akronyymi (PSSD) näyttää ja kuulostaa erittäin paljon englanninkieliseltä sanalta "vihainen" (pissed) eli hyvin kiukkuinen ja ärtynyt. "Ei ole mitään sattumia, missään", sanoi tuo Ylösnousseiden mestareiden klubin nykyinen puheenjohtaja. "Shaumbroilla kaikessa, kaikessa, kaikessa on tällä hetkellä kyse heidän tulemisestaan Oivaltamiseen, mukaan luettuna oleminen PSSD tai vihainen (pissed). Se kaikki on osa taianomaista Oivaltamiseen tulemisen kokemusta. Vetäkää vain syvään henkeä ja sallikaa."

*On spekulointia siitä, että tohtori Agone (eli DrAgone tai Dr Agony (= lohikäärme tai tohtori piina)) ja Adamus Saint-Germain ovat sama henkilö, mutta kaikki samankaltaisuudet ovat puhtaasti sattumaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

LOHIKÄÄRMETARINA

Kirjoittanut Kim Seppälä (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pitkän aikaa yritin pidätellä lohikäärmettäni peläten, että jos lohikäärme polttaa pois vanhan ihmisidentiteettini, menettäisin rakkaudentunteen. Onnekseni lohikäärme ei odottanut minun lupaani.

Rakkaudentunne oli kaunein lahja, jonka annoin itselleni. Olin niin intohimoinen rakkaudesta, että päätin kokea sen jokaisesta mahdollisesta vinkkelistä ja tutkia jokaista rakkaussävyä, joka tällä hullulla planeetalla on. Enkeliammattini ja missioni tänne maan päälle inkarnoituessa oli ikään kuin tutkia rakkautta, joten en aikonut luopua siitä helposti.

Jotain kuitenkin tapahtui pyrkiessäni sukeltamaan syvälle rakkaudentunteeseen: jouduin ihmisrakkauskokemusteni vangiksi ja unohdin oman vapauteni – rakkausriippuvuudesta oli tullut kristallivankilani.

Kenties silloin ei ollut yllättävää, että lohikäärmeeni otti usein rakastajamuodon. Esimerkiksi, reilu parikymppisenä (ennen kuin löysin Crimson Circlen), päädyin fyysisesti väkivaltaiseen suhteeseen. Katsoessani taaksepäin näen nyt tuon kokemuksen lohikäärmeenäni, joka pakotti minut olemaan brutaalin rehellinen itserakkaudettomuudessani. Tietysti kirosin lohikäärmeen ja kysyin, eikö ollut lempeämpää tapaa ohjata minua itserakkauden polulle. Miksi sen täytyi olla niin väkivaltaista? Ilmeisesti lohikäärme oli yrittänyt hienovaraisempia lähestymistapoja, mutta olin pitänyt kiinni riippuvuudestani erittäin sinnikkäästi. Minulta vaati muutaman uuden suhteen päästä tärkeään sallimiseen – kun sallin lohikäärmeen polttaa pois kiintymykseni kaikkeen, mikä ei ole aidosti harmoniassa totuuteni kanssa, prosessi on hyvin armollinen. Ainoastaan vastustaessani noita liekkejä, siitä tulee säälimätön.

Viime vuosina lohikäärme on tullut pintaan monta kertaa, jälleen suhteiden kautta. Tajusin älyllisesti, mitä Adamus tarkoitti puhuessaan emootioiden ja tunteiden/tuntemusten erosta, mutta tultaessa käytännön soveltamiseen, havaitsin kietoutuvani edelleen emootioihin – olin edelleen addiktoitunut ihmiskokemukseen. Kun kuulin oivaltaneiden mestareiden tai henkisten opettajien puhuvan siitä, ettei oivaltamisen jälkeen ole enää emootioita, ajattelin: "Mitä itua on olla ruumiillistunut, jos ei salli ihmisen kokea ihmisyyttään?!"

Se aiheutti mielelleni paljon päänsärkyä, erityisesti koska kuulin monia erilaisia viestejä: "Salli vihasi", "Älä samaistu emootioihisi", "Emootiot ovat inhimillisiä", "Olemme JA-tilassa", "Päästä irti ihmisidentiteetistäsi" … Se kaikki tuntui hyvin ristiriitaiselta ja hämmentävältä. Ja jälleen vanha sitoutumiseni rakkaudentunteeseen tuli esiin: olin varma, että jos päästäisin irti ihmisemootioistani, menettäisin rakkaudentunteeni. En yksinkertaisesti voinut kuvitella rakkautta emootioiden ulkopuolella. Ainakaan mieleni ei voinut …

Lohikäärmeeni selvitti mukavasti tuon hämmennyksen polttamalla pois ihmisegoni ja näyttämällä emootioiden haurauden. Hitaasti löysin ohuen – mutta syvän – rajan emootioiden ja tunteiden väliltä. Esimerkiksi, jos jokin ulkoinen tilanne aiheutti vihareaktion, oivalsin, että voin samaistua tuohon emootioon, puolustaa oikeuttani tuntea vihaa, analysoida, miksi tunsin vihaa, ja pakahtua lävitseni kulkevasta neurokemiallisesta aallosta. Tai sen sijaan että yritin kontrolloida tuota emootiota tai antaa sen kontrolloida minua, voin vain antaa sen palaa lävitseni, kunnes se muuntuu luonnostaan ja haihtuu kuin savu. Suurin haaste tuolla hetkellä on olla puuttumatta sallimiseen. Osa lohikäärmeen alkemiaa on muuntaa emootiot selkeiksi tunteiksi. Määrittävä ero emootioiden ja tunteiden välillä näyttää olevan, että tunteet ovat puhtaita kokemuksia, jotka eivät sekaannu tunteeseeni siitä, kuka olen. Mutta heti kun käytän tunnetta määrittämään identiteettini, mieli vääristää sen ja muuttaa emootioksi.

Täydeksi yllätyksekseni huomasin, että on mahdollista tuntea rakkautta ilman emootioita tai kiinnittymistä ihmisidentiteettiin! Nyt koen vapaata rakkaudentunnetta, josta puuttuu kärsimystekijä, ja se tuntuu maailman luonnollisimmalta asialta. Oletin loogisesti, että rakkaus vaatii polariteettia, koska se luotiin Maan polariteetista. Luulin, että jos rakkauden tuska menetetään, silloin myös sen syvyys, kauneus, rikkaus ja kiihkeys menetetään. Onneksi olin väärässä.

Tämä uusi rakkaudentunne ei ruoki ihmisidentiteettiä, suojele haurasta mieltä eikä puolusta emootioita. Se pelkästään säteilee avoimesti ja aidosti, ilman pelkoa tai rajoituksia. Se on kiihkeää olematta kireää. Se on syvää olematta dramaattista. Se on intohimoista olematta polarisoitunutta. Ja se on kuitenkin herkullisen aistillista ja intiimiä! Jumalalle(itselle) kiitos lohikäärmeestä, joka poltti pois kiinnikkeeni uudestaan ja uudestaan, ihmiseni järkyttävästä pelosta ja kovista protestiäänistä huolimatta. Jos ei olisi lohikäärmettä, en olisi koskaan uskaltanut etsiä sisältäni vapaata – ja aitoa – rakkaudentunnetta.

www.kimseppala.com

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

ELÄMÄ PALASINA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pahoitteluni Shaumbra-lehden lukijoille: aivoni eivät toimi tässä kuussa. En pysty kirjoittamaan yhtenäistä artikkelia, jossa on alku, keskiosa ja loppu. Toukokuun 2019 shoudista saakka aivoni ovat olleet palasina. Joissain osissa on tolkkua, kun taas toiset ovat täydellistä hölynpölyä, mutta en tunnu saavan mitään kasaan loogisesti. Niinpä tässä artikkelissa kerron vain palasia. Tiedän, että useimmat teistä ymmärtävät, koska koette luultavasti samaa. Tiedän, että Jean Tinder kokee, koska luin juuri hänen artikkelinsa. Jean-parka … elämä palasina!

JOITAIN PALOJA:

En unohda koskaan toukokuun 2019 shoudia. Siinä oli kaikki elementit, jotka saavat aikaan eeppisen shaumbra-kokoontumisen: naurua, draamaa, shokki, paljastuksia, oivalluksia, vastakkainasettelua ja transformaatiota. Millaista oli kanavoida Adamuksen dialogi norjalaisen Annetten kanssa? Superintensiivistä ja epämukavaa! Kanavoijana näin tuon juonen … Annette, suloinen ja viaton, väitti kaiken elämässään olevan hyvin. Adamus joka näki suoraan pinnan alle, väitti näkevänsä hänen pelkonsa. Annette kielsi pelkonsa. Adamus viritti ansan muutamalla kysymyksellä hänen perheestään ja asuinpaikastaan. Sitten PUM! Totuus paljastui. Hänen poikansa oli sairaalassa eikä ole puhunut sanaakaan kuukausiin. Saatoin tuntea, että kaikki olivat innoissaan ja tunsivat täydellistä empatiaa Annettea kohtaan. Adamus lopetti sanomalla, että hänen poikansa tunsi tuon session ja puhuu taas pian. (Muuten, Annette raportoi, että hän sai pojaltaan soiton lähes heti, kun hän pääsi takaisin Norjaan. Poika puhui jälleen.)

Sosiaalinen media räjähti toukokuun shoudin jälkeen. Monet ihmiset käskivät Adamuksen painua v**tuun. Jotkut myönsivät, että he eivät oikeastaan olleet kiinnostuneita ruumiillistuneesta Oivaltamisesta, koska he halusivat vain helpompaa elämää, ja he huomauttivat, että Adamus ja Crimson Circle olivat itse asiassa tehneet heidän elämästään haastavampaa. Jotkut sanoivat, että he olivat sairaan väsyneitä porkkanan (Oivaltamisen) heiluttamiseen hevosen (heidän) edessä koko ajan. Toiset vastasivat viisaasti, että kenties heidän pitäisi vain syödä tuo hemmetin porkkana eikä valittaa siitä. Jotkut sanoivat jättävänsä Crimson Circlen ja lähtevänsä omille teilleen. Toiset kysyivät, mikseivät he tehneet sitä aiemmin, ja huomauttivat, että Crimson Circle on pelkästään turvallinen paikka Oivaltamiseemme tulemiselle. Minusta tuntuu, että eri Shaumbra-Facebook-sivuilla oli enemmän postauksia, kuin olen nähnyt pitkään aikaan, ja enemmän todellista viisautta, kuin olen havainnut ikuisuuksiin.

Viime viikolla en halunnut koskaan enää kuulla yhtäkään latteutta, sanontaa, elämänohjetta, ajatelmaa, aksioomaa tai kliseetä. En pystynyt ajattelemaan, lukemaan tai puhumaan mistään "henkisestä". Pyysin Adamusta antamaan minulle paljon tilaa ja antamaan minun olla vain typerys jonkin aikaa. Se oli niin paha tilanne (miten paha se oli?), että minun täytyi peruuttaa studiolla nauhoitussessio, joka oli suunniteltu melkein puoli vuotta aiemmin. Viivytin keahakin nauhoitusta viimeiseen mahdolliseen hetkeen saakka. Katselin kuluneiden kolmen viikon aikana enemmän televisiota, kuin olen katsellut koko kuluneena vuotena. Luoja kiitos on Netflix ja banaalit romanttiset komediat. Se oli kaikki, minkä pystyin käsittelemään.

Rakastan tämän kuukauden Shaumbra-lehden kansikuvaa. Minulle se on unohtumaton muistutus Atlantiksesta ja pääpannoista. Nainen katsoo tulevaisuuteen surua silmissään, mutta toivoa sydämessään. Atlantiksella oli suurta kauneutta ja kuitenkin suuri tragedia. Minusta lainaus Charles Dickensin kirjasta "Kaksi kaupunkia" sanoo kaiken: "Se oli parasta aikaa, se oli huonointa aikaa, se oli viisauden aikakausi, se oli typeryyden aikakausi, se oli uskon epookki, se oli epäuskon epookki, se oli valon kausi, se oli pimeyden kausi, se oli toivon kevät, se oli epätoivon talvi, meillä oli kaikki edessämme, meillä ei ollut mitään edessämme, olimme kaikki menossa suoraan taivaaseen, olimme kaikki menossa suoraan toiseen suuntaan." Ja Adamuksen mukaan Atlantis on nyt suoraan yhteydessä intohimoomme. Jos jatkaisin Dickensin sitaattia, saattaisin lisätä: "Se oli erään aikakauden loppu, ja sitten kuljimme aikapilvien läpi Oivaltamisen kultaiseen aikaan. Odottamaton oppaamme oli pieni orjapoika, jonka nimeä emme muistaneet tuolloin …"

Pengoin aivojani yhtenä päivänä ja etsin joitain uskomuksia pureskeltavaksi. En löytänyt yhtään, joten yritin keksiä uusia. Kun yritin muodostaa jonkin uuden uskomuksen, se hävisi hetkessä tyhjyyteen. Hitaasti, hitaasti ymmärsin vihjeen. Ei enää uskomuksia. Pieni ihmisitseni on paniikissa, mutta minun täytyy myöntää, että uskomukseni olivat pilaantuneita kuin kuukauden vanha leipä.

Adamus hahmotteli eräänlaisen kartan viimeisimmässä keahak-sessiossa. Se menee jotenkin seuraavasti. Ensin meidän täytyi päästä yli haavoistamme ja uhritietoisuudestamme. Tehdessämme tätä hän siivosi energiansyöjät ja pelinpelaajat pois shaumbra-joukoista, jotta hän pystyi fokusoimaan työnsä niihin, jotka olivat sallimassa Oivaltamisensa tässä elämässä. Sitten meidän täytyi tuoda mestarin viisautta auttamaan sen tasapainottamisessa, mitä tulisi seuraavaksi. Nyt olemme muuttamassa suhdettamme energiaan – antaen sen palvella meitä sen sijaan, että olemme sen orja. Tästä menemme mielen tuolle puolen. Hänen voi nähdä pohjustavan tätä nyt keahakissa ja shoudeissa. Tästä siinä 45–60 päivän kokemuksessa on kyse, josta hän puhui toukokuun shoudissa. Sitten menemme gnostiin, josta hän ja Tobias ovat puhuneet vuosia, mutta nyt tuomme sen todella jokapäiväiseen elämäämme. Siitä eteenpäin on kyse tietoisuuden ja energian integroinnista. Ja voi, elämästä nauttimisesta ilman syyllisyyttä ja häpeää.

Kuule tämä selvästi: on kyse jäämisestä. Adamus sanoo, ettei hän puhu paljon Oivaltamiseen tulemisesta. Ei ole tarvetta, koska se on luonnollinen prosessi ja itsestäänselvyys. Sen sijaan hän valmistelee meitä jäämään planeetalle ruumiillistuneina mestareina. Tähän sisältyy energian saaminen komentoomme, pelottomuus luomuksissamme, elämän kokeminen aistillisesti ja sen oppiminen, miten käsitellään uskomatonta ärsyyntymistä toisiin ihmisiin.

Matkan joka askeleella. Kun Adamus puhui shaumbroille ensimmäisessä shoudissaan 2009, hän sanoi olevansa kanssamme matkan joka askeleella. Silloin en oivaltanut, että se merkitsisi jokaista askelta taaksepäin ja eteenpäin. Minusta tuntuu, että neljä askelta eteenpäin ja kolme askelta taaksepäin. Ei mikään ihme, että kenkäni ovat kuluneet.

10/20. Juhlimme Adamuksen 10 vuotta shaumbrojen kanssa kesäkuun puolivälissä Santa Fessä, New Mexicossa. Se oli "Interdimensional Living" -työpaja Santa Fessä syyskuussa 2009, kun hän avasi silmäni ensimmäisen kerran ja käveli ympäri huonetta kanavoidessani häntä. Kanavoituani Tobiasta 10 vuotta baarituolilta silmät kiinni, en pitänyt tuosta kokemuksesta. En pitänyt myöskään Adamuksesta tuolloin kovin paljon. Töykeä. Ylimielinen. Provosoiva. Mutta aloin oppia, että hän oli myös hemmetin nerokas, ja se kaikki oli St. Germainin näytöstä. Nyt olemme parhaat kaverit, suurimman osan ajasta.

Elokuussa juhlimme Crimson Circlen 20. vuosipäivää. Kaikki alkoi tiipiistä 21.8.1999 – kaksi päivää sen jälkeen, minkä Edgar Cayce oli ennustanut olevan maailmanlopun alku. No, ainakin meidän tuntemamme maailman.

Tein sen! Artikkelini kirjoittaminen tuntui väkinäiseltä sanojen ja sivujen läpikäynniltä, mutta ainakin pääsin loppuun. Se on tavallaan kuin tulemisemme Oivaltamiseen: ihmismielemme yrittää suunnitella kaiken, sitten elämämme näyttää olevan palasina ja yhtäkkiä oivallemme, että olemme tehneet sen. Vanhan tarinan loppu, uuden elämän alku.

Tavatkaamme jälleen paikassa, jossa palasissa ei tarvitse olla tolkkua, mutta jonka tiedämme olevan todellisempi kuin se paikka, jota kutsuimme logiikaksi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.