Sieluntoverit - Ystäviä elämänpolulle

TALOVAHTI, OSA 1

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
21.10.2016
Suomennettu Luxoniassa

Beverley kuvaili itseään toisinaan 'yleisavuttomaksi'. Ihmiset, jotka eivät häntä tunteneet luulivat tätä humoristiseksi vaatimattomuudeksi - aina viehättävä luonteenpiirre, jos sitä ei liioitella. Mutta karu totuus oli, että hän oli surkea melkein kaikessa.

Tämä oli selvää jo varhaisimmista koulupäivistä lähtien ja jatkui läpi koko opintojen. Hänen oppikirjansa olivat tahrojen ja päälleviivausten sotkua. Hän ei osannut yhteenlaskua, ei oikeinkirjoitusta, eikä pystynyt muistamaan mitään mistä hän ei ollut kiinnostunut. Kemiassa hän rikkoi suppilot ja pullot. Kotitaloudessa hän poltti kattilat. Ja pallopeleissä - hän oli täysin kyvytön heittämään, osumaan palloon tai saamaan palloa kiinni.

Tulevaisuudennäkymistä hän oli vakavasti epäillyt kykyään pärjätä maailmassa. Miten ihmeessä hän voisi selvitä? Kuka kumma haluaisi ottaa hänet töihin tai mennä naimisiin tai tehdä lapsia hänen kanssaan?

Se mitä hänellä oli puolellaan oli hänen luonteensa lempeys ja hyvä pyöreä ulkonäkö. Hän oli itse asiassa hieman hyvän ison mehukkaan luumun mallinen - sellaisen, josta hämmästyttävän suuri osa miehistä salaa pitää. Sanon 'salaa', sillä pullea nainen ei yllä miehellä samaan statukseen kuin hoikka. Surullista, mutta totta.

Mutta Beverleyllä oli onni tavata ja mennä naimisiin hyvin mukavan miehen kanssa jonka nimi oli Frank. Hän ei piitannut statuksista pätkääkään ja rakasti Beverleytä sellaisena kuin hän oli, huolimatta siitä, että hän oli rasite ja siitä, että kävi ilmi, että hän oli hedelmätön. Niin he elivät suhteellisen onnellisina yksillä tuloilla kolmekymmentäviisi vuotta, Frankin maksaessa kärsivällisesti laskut aina kun Beverley kurttasi auton tai räjäytti mikroaaltouunin tai sai aikaan tulvan kellarissa. Mutta Frank menehtyi valtimonpullistumaan viidenkymmenenseitsemän vuoden ikäisenä. Häneltä jäi Beverleylle talo ja auto ja pieni henkivakuutuskorvaus ja valtio maksoi vuoden leskeneläkettä. Sen jälkeen hänellä ei ollut tuloja, ei myyntikelvollisia taitoja ja yhdeksän vuotta jäljellä eläkeikään.

Oli aivan riittävän ikävää pelkästään surra parasta ystäväänsa ja rakastajaa ilman, että selviytymisen käytännönseikat hyökkäsivät kimppuun kuin piittaamattomat naapurit - mutta niin tuntuu usein käyvän. Kuusi kuukautta Beverley teki parhaansa olla välittämättä hupenevasta pankkitilin saldosta, mutta lopulta huoli voitti toimettomuuden ja johti radikaaliin ratkaisuun. Hän antoi talon vuokralle ja ryhtyi talovahdiksi.

'Aaargh!' kuulen teidän huutavan. 'Mikä fiasko siitä mahtoi syntyäkään!'

No itse asiassa ei. Se onnistui hämmästyttävän hyvin.

Nimittäin, useimmat ihmiset, jotka käyttävät talovahtia eivät tee sitä sen takia, että he rakastavat taloaan, vaan koska he rakastavat lemmikkejään tai kasvejaan niin paljon, että ajatus siitä, että ne kuihtuisivat tai sairastuisivat tai kuolisivat huolenpidon puutteessa on kestämätön. Joten he ovat valmiita siihen, että ventovieraat ihmiset käyttävät heidän kylpyhuonettaan ja nukkuvat heidän lakanoissaan varmistaakseen rakkaiden elävien olentojensa onnellisuuden, hyvinvoinnin ja jatkuvan olemassaolon.

Ja se asia Beverleystä, jonka olen toistaiseksi pitänyt ovelasti piilossa on, että hän oli aivan loistava lemmikkien ja kasvien kanssa. Ne kaikki näyttivät ihailevan häntä ja kukistivat hänen hoidossaan.

Joten kahden vuoden talovahtimisen jälkeen hän oli saanut loistavia suosituksia huolimatta pienistä katastrofeista joita väistämättä tapahtui.

Sitäpaitsi hän riisui kaikki kodinomistajat aseista heti aluksi kuvailemalla itseään 'yleisavuttomaksi' kotivahtien verkkosivuilla. Niistä jotka eivät tienneet mitä se tarkoitti se kuulosti hyvältä ja niistä jotka tiesivät, kuvittelivat häntä vaatimattomaksi. Eli se ei karkottanut ketään, mutta siellä se oli, täysin avoimesti hänen profiilissaan.

Hän piti myös tunnollisesti kirjaa kaikesta mikä meni pieleen ja jätti sen omistajalle tutkittavaksi. Tähän asti ei ollut mitään sen vakavampaa kuin rikkoutuneita talousastioita, haljenneita kaakeleita ja kuoppia parkettilattiassa. Ei tulipaloja tai tulvia tai ruumiita. Toistaiseksi ...

***

Kun hän saapui osoitteeseen Winthrop Grove 6 Langdon Bowerin kylässä, Porterit olivat jo pakanneet ja valmiina lähtöön. Oli juuri aikaa luovuttaa avaimet ja esitellä Bertie joka oli puudelin ja beaglen sekoitus, ennenkuin taksi saapui. Sitten he lähtivät lentokentälle jättäen Beverleyn lukemaan kirjallisia ohjeita ja tutustumaan Bertieen.

Kylä sijaitsi ikivanhan metsäalueen reunassa ja iltapäivällä koira ja vahti lähtivät sinne yhdessä. Oli myöhäinen syksy ja miltei kaikki lehdet olivat pudonneet, joten matalalta paistava aurinko valaisi riittävästi. Bertiellä oli oma ajatuksensa siitä mitä reittiä kuljettaisiin, joten aina kun polku haarautui se veti lujaa haluamaansa suuntaan ja Beverley seurasi mielellään.

Hänellä oli aina kartta taskussaan kävellessä, mutta hän katsoi sitä harvoin, sillä hän oli yhtä epäpätevä kartanluvussa kuin useimmissa muissakin asioissa yleensä. Hän yksinkertaisesti oletti, että hänen suojattinsa löytäisivät kyllä kotiin ja yleensä niin kävikin.

Mutta Bertie oli joko eksynyt tai sitten edellisestä kävelystä oli todella paljon aikaa, sillä se valitsi varsin mutkallisen reitin ja oli jo hämärää ennenkuin he pääsivät takaisin tienpäähän. Eikä se sittenkään ollut valmis palaamaan kotiin vaan yritti vetää häntä tien toiselle puolelle.

'Ei Bertie, emme voi mennä sinne. Se on jonkun muun talo,' hän kertoi sille, käyttäen auktoriteettiaan liian myöhään. Mutta se ei antanut periksi.

Tällaisessa tilanteessa, sen sijaan, että olisi huutanut koiralle, lyönyt sitä alistaakseen tai puoliksi kuristanut hihnalla, Beverleyn tavallinen tapa oli vain odottaa kunnes se kyllästyi ja antoi periksi.

Tämä oli hänen järkeilynsä:

Jos yksi vuosi ihmisen elämässä vastaa seitsemää vuotta koiralla, niin yhden ihmisminuutin täytyy tuntua seitsemältä minuutilta koiralle, kahden minuutin neljältätoista ja kolmen kahdeltakymmeneltäneljältä (Sanoinhan, että hän oli surkea matematiikassa.)

Tästä hän päätteli, että odottamisen täytyy olla koiralle paljon tylsempää kuin hänelle. Lisäksi koiralla ei ollut mitään käsitystä loppuisiko tämä ikävystyttävä kokemus ikinä.

Olipa teoria oikea tai ei, menettely näytti toimivan ja kolmen minuutin kuluttua Bertie lakkasi vetämästä ja seurasi Beverleytä kotiin häntä koipien välissä.

***

Lämpötila laski nopeaa tahtia. Okei, hän ajatteli, aika sytyttää takka. Ja hän otti puukorin, jätti etuoven lukitsematta ja lähti etsimään puupinoa, valiten polun joka kulki talon sivua ja oli pimeässä tontin rajalla olevien puiden varjostamana.

'Anteeksi,' sanoi miesääni ja Beverley hyppäsi ja melkein pudotti korin. Tähyillen iltahämärän läpi hän saattoi heikosti erottaa hahmon piileksimässä varjossa puiden alla.

'Hei,' hän sanoi ääni väristen, 'Miten voin auttaa?' Mikä oli oikeastaan aika tyhmää. Hänen olisi pitänyt huutaa, pudottaa kori ja syöksyä talolle. Mutta kohteliaisuustavoista on vaikea poiketa.

'Anteeksi, että pelästytin teidät,' miesääni jatkoi, 'Halusin vain varoittaa siitä, että maa putoaa hyvin jyrkästi siellä. Joten olkaa varovainen. Tarvitsette ehdottomasti taskulampun.'

'Kiitos, hyvin ystävällistä,' sanoi Beverley ja otti jalat alleen peläten, että joku kaappaa hänet kiinni takaa hetkenä minä hyvänsä.

Sisällä talossa, ovi lukossa ja varmuusketjussa hän laittoi pannun päälle ja teki teetä rauhoittaakseen hermojaan. Bertie ei ollut sellainen koira joka kantaa kaunaa ja kun sen uusi hoitaja istui muki sylissä koleassa olohuoneessa vapisten jälkireaktiosta, se tuli tarjoamaan lohdutusta, asettaen kuononsa hänen hyvinpehmustetuille polvilleen ja tuijotti häntä surullisilla ruskeilla simillään.

***

Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen Beverley nappasi korin ja lähti uudelleen alas talon sivua. Ja pysähtyi viime tingassa, sillä polku kääntyi yllättäen oikealle ja suoraan edessä maa putosi pystysuoraan metsään. Hän oli viisitoistametrisen jyrkänteen reunalla!

Taas hän otti jalat alleen, sydän pamppaillen kylkiluita vasten. Jälleen hän laittoi pannun päälle ja teki rauhoittavan teekupposen. Jälleen Bertie asetti kuononsa hänen polvilleen tarjotakseen lohtua.

Tämä on naurettavaa, hän sanoi itselleen. Häntä olisi pitänyt varoittaa tuollaisesta vaarasta, mutta ohjelappusissa ei ollut siitä mitään. Hän poimi ne ja huomasi tällä kertaa, että ne oli numeroitu 1 ja 3. Missä oli sivu 2? Oi! Siellä se oli, kahvipöydän alla. Hän oli varmaan pudottanut sen eilen tavallisessa kömpelyydessään. Siinä tosiaankin varoitettiin pystysuorasta pudotuksesta ja suositeltiin käyttämään taskulamppua jos hän hakisi puita pimeäntulon jälkeen.

Tämä vaati taas yhden kupin teetä, ja suklaapatukan myös. Olipa täpärällä! Ja hän lähetti hartaan kiitosrukouksen häntä varoittaneelle piileksineelle miehelle. Ilman häntä Porterit olisivat palanneet kolmen kuukauden kuluttua löytääkseen kaksi ruumista - hänen, puoliksi syötynä jyrkänteen juurelta ja Bertien mätänemässä talossa.

Puhumattakaan siitä, että se olisi pilannut hänen maineensa.

***

Langdon Bowerin keskiaikainen sydän oli hyvin pieni ja Beverleyltä meni loppuaamu sen löytämiseen. Hän otti kartan, mutta siitä ei tuntunut olevan apua. Ehkä hänen ei olisi pitänyt yrittää jalan, hänen autonsa luotettava navigaattori olisi ohjannut hänet sinne viidessä minuutissa, mutta se tuntui aivan lintsaukselta.

Suurin osa kylää oli alle neljäkymmentä vuotta vanhaa, eivätkä rakennuttajat olleet uskoneet suoriin viivoihin. Kadut kiemurtelivat ja haarautuivat ja yhtyivät ja tekivät silmukoita, ja niistä lähti hillitön määrä umpikujia. Ne olivat kuin keskiaikainen sokkelo joka vartioi St Cuthbertin tornia keskellä - aina sekä kiusoittelevan lähellä että saavuttamattomissa.

Viimein onnenkaupalla Beverley törmäsi yleiseen polkuun, joka kulki koko tuon spagetin halki ja vei hänet kirkon portille. Mutta nyt teekahvila naapurissa tuntui tärkeämmältä, joten hän meni sisään, tilasi teetä kakkua ja voileivän. Virkistyttyään hän oli valmis kohtaamaan St Cuthbertin, mutta joku oli lukinnut kirkon oven sillä aikaa kun hän oli kahvilassa. Niinpä hän luovutti ja otti taksin kotiin. Hän oli hieman häpeissään tuhlaavaisuudestaan mutta järjissään pysyminen tuntui vaativan sitä.

Bertie tervehti häntä iloisesti ja hänestä tuntui typerältä kun oli jättänyt sen yksin; hän ei ehkä olisi eksynyt niin pahasti ja se olisi jo saanut kävelylenkkinsä. Näinollen hänen täytyi taas lähteä ulos. Hän yritti olla närkästymättä sille omien tekojensa seurauksista ja niin he lähtivät. Taas kerran se vei hänet paljon pidemmälle reitille kuin hän olisi itse valinnut, mutta minkä hän sille mahtoi? Hän luotti sen suuntavaistoon.

Kun he viimein päätyivät takaisin Winthrop Grovelle se yritti taas vetää häntä vastapäiselle pihalle. Jälleen hän odotti ja tällä kertaa siinä meni vain kaksi minuuttia. Olen voitolla! hän ajatteli. (Väärin, kuten myöhemmin ilmeni.)

Ruuantarpeessa hän joutui vastahakoisesti vielä lähtemään ulos - tällä kertaa autolla supermarkettiin lähellä olevaan Billipin kaupunkiin. Ja viimein hän istahti palaneen lampaankyljyksen ja vettyneen kaalin ääreen puoli seitsemältä.

Päivän haasteet olivat uuvuttaneet hänet henkisesti ja ruumiillisesti, mutta hänestä tuntui ettei voinut lykätä enempää esittäytymistä naapureille. Joten hän koputti numero kahdeksan ovelle ja vaihtoi kohteliaisuuksia komean nuoren fysioterapistin kanssa nimeltä Josh, sitten soitti numero neljän ovikelloa ja jätti lapun herra ja rouva Stanleylle kun ei saanut vastausta.

Tämän jälkeen hän meni suoraan vuoteeseen kuumavesipullon ja Terry Pratchetin kirjan kanssa ja nauroi itsensä uneen.

***

Seuraavana aamuna Bertie katosi.

Beverley oli mennyt aikaisin viemään roskia aamutakissaan ja jätti etuoven lukitsematta. Ensin hän haki roskapöntön ja kieritti sen tietä pitkin portin läpi jalkakäytävän reunaan. Sitten hän meni hakemaan kierrätysastiaa mutta - ja tässä hän teki virheen - jätti portin auki! Kun hän tuli takaisin taloon Bertietä ei näkynyt missään. Hän teki pikakierroksen puutarhassa, mutta se ei ollut sielläkään.

Paniikki sai hänet heti valtaansa ja se ajoi terveen järjen tiehensä kuten yleensä. Joten talo edelleen lukitsematta Beverley ryntäsi kadulle pyjamassa, aamutakissa ja puukengissä, hiukset pystyssä huutaen 'Bertie! Bertie! Bertie!'

Mutta turhaan. Se pieni osa hänen päästään joka vielä pystyi järkeilemään ja tekemään havaintoja näki verhojen heiluvan kun hän meni ohi ja hän tiesi, että häntä katsellaan. Olipa tämä tapa aloittaa talovahti - hukata koira ja tehdä itsensä naurunalaiseksi naapureiden edessä! Mutta mikä huolestuttavinta, mitä tapahtuisi Bertielle? Päätyisikö se koiratappeluluolaan missä pitbullit repisivät sen riekaleiksi? Ajatus sai hänet inahtamaan ja paniikki kasvoi.

Vaeltaessaan yhä syvemmälle kaartuvien katujen ja umpikujien sokkeloon huutaen 'Bertie! Bertie! Bertie!' yhä kimeämmän ja itkuisemman tuntuisella äänellä, ei mennyt kauaa kun hän oli täysin eksyksissä.

Taistellen kyyneliä vastaan ja yrittäen olla valittamatta ääneen hän koputti lähimmän talon ovelle. Sen avasi erittäin vanha rouva joka nojasi keppiin.

'Olen katsellut teitä ikkunasta,' hän sanoi. 'Vaikutatte hieman huolestuneelta. Haluaisitteko kupin teetä?'

Tämä ystävällinen tarjous sai Beverleyn puhkeamaan kyyneliin ja hänet saatettiin sisälle ja suostuteltiin istumaan keittiön pöydän ääreen siksi aikaa kunnes tee valmistuisi.

'Minun nimeni on Alice,' sanoi hänen ikivanha hyväntekijänsä kun hän tutisten kaatoi Earl Greytä kotitekoisesta keraamisesta teepannusta kotitekoiseen keraamiseen teekuppiin. 'Haluaisitteko kertoa minulle huolenne? En halua udella, mutta toisinaan se auttaa.'

Beverley oli silloin jo nikottelu- ja nenänniistovaiheessa ja töräytti ulos koko surkean tarinan.

'Aah,' sanoi Alice. 'Olipa tuhma koira. Mutta teinä en oikeastaan huolehtisi siitä. Se karkailee aina, eikä tähän mennessä ole joutunut vaikeuksiin.'

'Te tunnette Bertien?'

'Kaikki tuntevat Bertien. Se on luultavasti jossain vierailulla. Sillä on paljon ystäviä, tiedättekös, ja heillä on sille herkkuja. Mutta en olisi hämmästynyt vaikka se olisi jo kotona, odottamassa portinpielessä.'

'Niinkö luulette?' Sanoi Beverley, toivon herätessä hänen rinnassaan.

'Jos olisin vedonlyöntiin taipuvainen, löisin viitosen sen puolesta,' sanoi Alice.

'Sitten minun on paras lähteä suoraan takaisin. Niin, paitsi että olen täysin eksyksissä!'

'Antakaa sitten minun saattaa teidät kotiin,' sanoi Alice. 'Siitä ei ole vaivaa, vakuutan teille. Ja sitäpaitsi on minun terveyskävelyni aika.'

Osa 2 pian

TALOVAHTI, OSA 2

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
25.10.2016
Suomennettu Luxoniassa

Suurin haittapuoli siinä, että Alice saattoi kotiin oli se, että hän kulki niin hirvittävän hitaasti keppeineen. Tämä antoi naapureille runsaasti aikaa tutkia tarkkaan Beverleytä, joka siis oli yövaatteissa, tukka sekaisin ja kasvot laikukkaina itkun jäljiltä. Kaiken kukkuraksi osa heistä halusi jutella.

'Hyvää huomenta Alice!' huusi vanhempi herrasmies kotioveltaan aivan kuin olisi ollut odottamassa hänen kulkevan ohi.

'Huomenta Joe. Tämä on Beverley, Porterien talovahti. Hän on hukannut Bertien.'

'Voi, ei huolta. Se ilmestyy kyllä jostakin.'

'Sitä minäkin sanoin hänelle. Miten rinta jaksaa, Joe?'

'Huonosti, Alice. Totta puhuen epäilen keuhkokuumetta.'

'Sinä menet sitten sisälle ja pidät itsesi lämpimänä. Ja laitat siihen sinappihauteen.'

'Kiitos Alice, kokeilen sitä.'

'Hän on vähän luulosairas,' huomautti Alice kun he jatkoivat matkaa. 'Se on luultavasti taas vain limaista yskää. Hän ei kyllä saisi sitä lainkaan jos hänellä olisi varaa lämmittää taloa kunnolla.'

'Hei rouva Bivouac,' piipitti pieni ääni heidän takaansa.

Alice teki jonkinlaisen neliosaisen käännöksen ja säteili pikkutytölle lastenrattaissa. 'Hei Melanie,' hän sanoi. 'Paljonko on kaksi ynnä kaksi?'

'Neljä!'

'Aivan oikein. Menet luokan kärkeen! Hei Sharon,' hän sanoi viehättävälle nuorelle naiselle joka työnsi Melanien rattaita. 'Tämä on Beverley. Hän on Porterien talovahti ja hän on hukannut Bertien.'

'Hukannut Bertien?' sanoi Sharon. 'Mutta sehän on varmaan vain jossain kyläilemässä?'

'Sitä minäkin sanoin,' vastasi Alice.

'Me tykätään Bertiestä, eiks vaan äiti?' sanoi Melanie kun rattaat kiitivät ohi. 'Me annettiin sille luu ja se hautasi sen. Se hautasi sen, eikö niin äiti?'

'Sharon parka,' sanoi Alice. 'Hänen miehensä jätti hänet pian Melanien syntymän jälkeen eikä hoida maksujaan ajoissa. Se on aika tukalaa hänelle.'

'Niin varmaan on,' sanoi Beverley.

'Sharon taitaa olla heikkona naapuriinne, mutta hän ei vaikuta kiinnostuneelta.'

Jaa, se on siis nuori komea Josh, ajatteli Beverley. Ehkä hän tuntisi toisin jos matkassa ei olisi lasta. Sharon parka.

'Huomenta Alice, miten menee?' Nuori poliisi menossa autolleen.

'Oikein hyvin Bruce. Entä Dora?'

'Ei hullummin Alice. Luulen, että hän on antanut minulle anteeksi.'

'Et ansaitse häntä Bruce. Sinun täytyy ryhdistäytyä.'

'Tiedän Alice. Yritän kyllä parantaa tapojani.'

'Katsokin että parannat.'

Beverley oli häpeissään tästä huomautuksesta, jonka hän oletti tarkoittavan juopottelua, elostelua tai vaimon hakkaamista. Luojan kiitos Alice ei esitellyt heitä.

'Hän leikkaa ruusuköynnöksiä liikaa,' selitti Alice. 'Olen sanonut hänelle monta kertaa, "Ei niitä tarvitse leikata, Bruce," sanon hänelle. "Ajattelet Hybrid Teaa." Mutta alan luulla, että se on pelkkää laiskuutta - hän ei vaivaudu hakemaan tikkaita, kiipeämään ylös ja lyömään muutamaa kiinnikettä ja sitomaan varsia. Leikkaa ne poikki sen sijaan. Eivätkä ne koskaan kasva korkeammaksi kuin 185 senttiä, joka aivan sattumalta on sama kuin Brucen pituus. Dora on saanut siitä tarpeekseen.'

'En voi syyttää häntä,' sanoi Beverley, joka oli ruusuihmisiä itsekin.

Lopulta he pääsivät kotiin ja siellä Bertie istuikin, hymyillen portinpielessä.

Beverley oli niin helpottunut, ettei hänellä ollut sydäntä torua sitä. Eikä se sitäpaitsi olisi ymmärtänyt minkä takia - rikkomus oli liian kaukana menneisyydessä koiralle. Joten hän halasi sitä ja taputti, ja he kaikki menivät sisälle, missä Bertie teki virkistävän, tuhahtelevan kierähdyksen matolla ja Beverley ja Alice joivat lisää teetä ja puhuivat ruusuista, taiteesta ja suolentoiminnasta.

Beverley tarjoutui ajamaan Alicen kotiin, mutta hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsakaan ja lähti matkaan keppeineen iloisella joskin hieman vaappuvalla päättäväisyydellä.

Hyvänen aika, ajatteli Beverley, siinä meni melkein koko aamu. Aamiaisen aika. Ja suihkun!

Mutta ennenkuin hän ehti tehdä mitään ovikello soi ja Bertie tuli innostuksesta hulluksi. Ajatellen, että Alice oli unohtanut jotain, Beverley meni suoraan ovelle ja avasi sen unohtaen, että ei ollut lainkaan sopivassa asussa sitä varten.

Se ei ollut Alice. Se oli mies. Ei mikään edustuskelpoinen kuitenkaan. Hänen tukkansa oli kihara harmaa kuontalo joka kallistui vasemmalle, hänen leukansa oli paksun parransängen peitossa, hänen kotitekoinen villapaitansa purkautui helmasta ja nuhruisissa verryttelyhousuissa oli polvipussit. Ottaen huomioon Beverleyn senhetkisen asun, satunnainen tarkkailija olisi saattanut luulla heitä kaksosiksi.

'Hei,' sanoi Beverley. 'Voinko auttaa?'

Mutta Bertie oli jo pomppimassa vieraan ympäri estottoman iloisena.

'Sopiiko, että annan sille makupalan?' kysyi mies. 'Se varmaan rauhoittuu jos annan.'

'Kyllä,' sanoi Beverley. 'Olkaa hyvä vain.'

Mies otti taskustaan jotain mikä näytti aivan pieneltä ruskealta kakkapökäleeltä, taittoi siitä palan ja tarjosi Bertielle, joka otti sen huolellisesti suuhunsa ja hävisi sohvan taakse - oletettavasti sen varalle, että Beverley halusi osingolle.

'Vince,' sanoi vieras. 'Vince Shotter.' Ja ojensi kätensä.

'Beverley Carr. Olen talo- ja koiravahti,' sanoi Beverley, tarttui käteen ja puristi sitä. Se oli vähän luinen, mutta kuiva ja lämmin ja siinä oli juuri oikea puristusvoima.

'Minä tulin pyytämään anteeksi,' selitti Vince. 'Bertie tuli kylään aamulla eikä mieleeni juolahtanut kuinka huolestunut voisit olla. Ei ennenkuin Sharon poikkesi ja kertoi minulle. Joten olen hyvin pahoillani - olin hyvin ajattelematon. Minun olisi heti pitänyt tuoda se takaisin.

'Ai,' sanoi Beverley, eikä sitten tiennyt mitä muuta sanoisi. Eihän hän voinut sanoa, 'älä huoli, ei siitä ollut vaivaa,' kun koko kylä oli nähnyt hänet harhailevan pitkin katuja yöpuvussa, valittaen kuin joku itkijäeukko.

'Olin kyllä hieman huolissani, se on totta,' hän myönsi. 'Mutta oli kovin mukavaa, että tulit pyytämään anteeksi. Haluaisitko kupin teetä?'

'Jos olet varma etten viivytä teitä?'

Tottakai hän viivytti - näkihän sen hänen asustaankin! Hän oli tehnyt tarjouksen vain kohteliaisuuttaan, mutta jotkut miehet eivät vain ymmärtäneet vivahteita. Niinpä hän laittoi pannun päälle.

'Missä asut, Vince?'

'Vastapäätä, numero seiskassa.'

'Ai se on sinun talosi! Bertie on halunnut tulla käymään. Se yrittää vetää minua pihatielle.'

'Joo, se on hyvin määrätietoinen. Kun se saa jotain päähänsä, se on menoa.'

'Olet oikeassa. Ajatus oli varmaan sen päässä vielä aamulla.'

'No me olemme sen kanssa hyviä kavereita. Jos joku päivä et halua viedä sitä kävelylle, kerro minulle niin minä vien sen.'

'Veisitkö?' Tämä tarjous kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta, ottaen huomioon kuinka pitkistä kävelyretkistä Bertie piti.

'Se olisi ihanaa. Olen vähän myöhässä yhden ja toisen jutun kanssa. En ole vielä saanut aamiaista. Tai käynyt suihkussa.'

'Mutta sehän on minun syytäni! Kuule Beverley, unohdetaan tee toistaiseksi,' hän sanoi, nousten jaloilleen. 'Vienkö sen ulos siksi aikaa, että saat itsesi järjestykseen?'

'No jos se vain sopii ...'

'Ei mitään ongelmaa. Herbert!'

Tämän kutsun kuultuaan Bertie syöksyi sohvan takaa ja teki asennon Vincen edessä pää ylhäällä ja rinta ulkona - tarkkaavaisuuden ja tottelevaisuuden perikuvana joka oli koiranäyttelyn arvoinen.

'Herbert, nouda talutushihna!'

Bertie säntäsi eteisen pöydän luo ja palasi ripeästi paikalleen talutushihna suussaan.

'Herbert, pudota!'

Bertie pudotti hihnan Vincen käteen ja seisoi väristen hädin tuskin odotuksensa halliten kun hihna kiinnitettiin sen kaulahihnaan.

'Hyvä. Nähdään sitten myöhemmin Beverley,' sanoi Vince, hymyillen hänelle komealla hammasrivistöllään. Ja niin he lähtivät matkaan.

Olipa kaunis hymy, ajatteli Beverley.

***

Kun mies ja koira palasivat kolmen tunnin kuluttua, Beverley oli käynyt suihkussa ja syönyt aamiaista ja saanut takan sytytettyä. Hän oli myös leiponut muutamia juustoskonsseja. Ne olivat palaneita ulkoa ja taikinamaisia sisältä, mutta melkein syötäviä. Joten hän ja Vince istuivat nojatuolissa leiskuvan tulen ääressä, siemaillen teetä ja syöden runsaalla voilla voideltuja skonsseja ja Bertie makasi Vincen jalkojen päällä.

'Minä en ymmärrä,' sanoi Beverley, 'miksi Porterit tarvitsivat talovahtia. On melkein talvi, eikä puutarhaa tarvitse hoitaa. Korttelivahti ja hälytysjärjestelmä huolehtivat turvallisuudesta. Ja ole varma, että sinä mielelläsi huolehtisit Bertiestä, eikö niin?'

'Se on oikeastaan hieman kipeä kohta,' sanoi Vince. 'Luulen, että he epäilevät minun yrittävän ryöstää Bertien kiintymyksen. He ovat tietenkin oikeassa. Tunnustan syyllisyyteni. Ja niin Bertiekin, etkö vain poika?'

Vastaukseksi Bertie kierähti selälleen ja kiemurteli edestakaisin ekstaasissa Bertien jalkojen päällä.

'Voi ei, onpa monimutkaista.'

'Se yrittää aina karata minun luokseni ja he eivät pidä siitä ollenkaan. Ei heitä voi oikeastaan syyttää siitä.'

'No mitä teet työksesi Vince?'

'Olen sähköinsinööri koulutukseltani, mutta ollakseni rehellinen pidän itseäni keksijänä. Olen ainakin sen näköinen vai mitä?' hän sanoi virnistäen.

'Olet kyllä!' nauroi Beverley.

'Niin, sen voi sanoa suoralta kädeltä. Rahaa siitä hommasta ei kuitenkaan irtoa, joten teen osapäivätöitä yhdessä tehtaassa Billipissä.'

'Missä sitten teet keksintöjäsi?'

'Minulla on paja talon takana. Voit tulla katsomaan jos haluat, mutta ei se juuri miltään näytä. Sinusta se saattaisi näyttää romuläjältä. Mutta minä ... no, minä rakastan sitä.'

'Eikä sinua häiritse työskennellä itseksesi?'

'Kyllä se menettelee. Tiedätkös, minulla oli kaveri joka oli keksijä ja meillä oli vähän yhteistyötä. Mutta hän valitettavasti kuoli.'

'Sepä vahinko. Ja se on pahempaa jäljelle jääneelle henkilölle. Minusta ainakin. Mieheni kuoli ja ajattelin, "Hyvähän sinun on, senkin rotta. Siellä sinä olet, onnellisena toisella puolella, mutta entä minä? Jätetty tänne kamalaan paikkaan yrittämään selviytyä ilman sinua." Kolme ja puoli vuotta myöhemmin yritän yhä antaa sitä hänelle anteeksi. Yhtenä hetkenä luulen, että olen antanut, seuraavana en ole niin varma.'

'Luuletko todella, että maailma on kamala paikka?'

'Itse asiassa kyllä - monellakin tavalla. Vaikka se voisi olla ihana. Tarkoitan, rakastan luontoa, rakastan eläimiä ja rakastan ihmisiä suuren osan aikaa. Mutta planeetta on sotkettu todella kunnolla, eikö vain. Pankkien ja suuryhtiöiden toimesta.'

'Tiedän mitä tarkoitat.'

'Mutta minun on parempi sulkea nyt suuni tai alat luulla minua salaliittoteoristiksi.'

'En ala. Itse asiassa ... Se minun kaverini josta puhuin - hän toimi vapaaenergiatekniikan parissa. Tiedätkö mitä se on?'

'Tiedän.'

'Ja ... Tämä kuulostaa vainoharhaiselta. Mutta luulen, että hän oli uhka joidenkin omille eduille...'

'Ei se kuulosta lainkaan vainoharhaiselta,' Beverley vakuutti hänelle. 'Ei minusta. Paljon ihmisiä on keksinyt vapaaenergialaitteita ja heidät on joko ostettu tai heitä on uhkailtu tai heidät on murhattu.'

'Totta puhuen luulen, että niin tapahtui Derekille.'

'Ihanko totta?'

'Hänet löydettiin kuolleena rotkon pohjalta.'

'Eihän! ... Minkä rotkon?'

'Sen joka on tämän talon takana.'

'Hyvä luoja!'

'Hän oli edellinen omistaja. Porterit saivat tämän talon pilkkahintaan, sillä kukaan ei halunnut asua täällä sen jälkeen... Beverley, oletko kunnossa? Olen pahoillani, toivon että en ole järkyttänyt sinua... En tarkoita, että talossa kummittelee tai mitään sellaista.'

'Ehkä ei,' sanoi Beverley. 'Mutta luulen että puutarhassa kyllä. Ja sen lisäksi luulen nähneeni sen kummituksen.'

Osa 3 pian

TALOVAHTI, OSA 3

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
28.10.2016
Suomennettu Luxoniassa

Ja niin Beverley kertoi Vincelle miehestä, joka piileksi puiden lomassa hänen saapumisiltanaan.

'Mutta hän olisi voinut olla naapurin puutarhanhoitaja, eikö vain?' sanoi Vince.

'Jos niin, hän oli eksynyt tontin rajan yli ja hoiti puutarhaa pimeässä.'

'Tai hän olisi voinut olla jonkin sortin tunkeilija ...'

'Sekö sinusta muka olisi parempi? - Rikollinen vaanimassa tontilla? Parempi kuin avulias kummitus, joka sattui pelastamaan henkeni?'

'Anteeksi - se oli tahditonta. Mutta en usko kummituksiin.'

'Etkö? Nyt?'

'Ei, en usko minkäänlaiseen elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen. Kun olet kuollut, olet kuollut.'

'Luulenpa että Derek ei ole samaa mieltä kanssasi.'

'Jos näen hänet niin kysyn häneltä.'

'Niin minäkin.'

'Ja samalla voisit kysyä häneltä mitä tapahtui prototyypille? Ja hänen muistiinpanoilleen. Tarkoitan, että ihmiset jotka tappoivat hänet luultavasti tuhosivat ne, mutta se on jäänyt kaivamaan mieltäni. Hänen tapoihinsa ei kuulunut jättää varmuuskopioita tekemättä. Mitä tahansa hän tekikin, hänellä oli aina varmuuskopio. Hyvin järjestelmällinen ihminen. Hyvin älykäs. Hyvin hauska myös. Luoja että kaipaan häntä.'

***

Seuraavana päivänä Beverley kävi tapaamassa Alicea.

'Hyvää huomenta,' aloitti Alice. 'Miten voin auttaa... Ai oletko Beverley? Hyvänen aika, en tunnistanut sinua.'

'Kyllä, tämä on se toinen minä - puhdas, tervejärkinen, tavallisen näköinen. Toin sinulle syklaamin sanoakseni "Kiitos."'

'Sepä mukavaa,' sanoi Alice. 'Etsitäänpä sille kolo ikkunalaudalta.'

Hänen ikkunalautansa osoittautui olevan niin täynnä kukoistavia kasveja, ettei Beverley pystynyt kuvittelemaan, että se mahtuisi sinne millään, mutta Alice sai sen kuitenkin jotenkin sovitettua.

'Kävi ilmi, että Bertie oli käymässä Vince Shotterin luona,' sanoi Beverley. 'Hän kävi pyytämässä anteeksi.'

'Oli syytäkin! Hän ei varmaan vain tullut ajatelleeksi. Hän on oikeastaan hyvin mukava mies, kaiken lian ja tukan alla.'

'Aivan, niin minustakin. Hän vei Bertien kävelylenkille puolestani.'

'No sehän kyllä sopii molemmille. He jumaloivat toisiaan. Bertiehän kuului Vincen ystävälle, joka oli sinun talosi edellinen omistaja.'

'Sekö oli Derekin koira?'

'Kyllä, aivan niin.'

'No miksei se päätynyt Vincelle Derekin kuoleman jälkeen?'

'Luulen, että siitä sovittiin Portereiden ja Derekin perheen välillä. Vince ei saanut tilaisuutta.'

'Surullista. Mutta on ilmiselvää, että Bertie haluaa olla Vincen kanssa. Miksi eivät Porterit anna sen vain mennä?'

'Tuo on erittäin hyvä kysymys, Beverley, sillä he eivät vaikuta minusta lainkaan koiraihmisiltä. Sanonpa mitä ajattelen. Että he pitävät koiran omistamisen ajatuksesta, ja se oli osa sopimusta kun he ostivat talon. Mutta todellisuudessa siitä onkin vähän riesaa. Ainakaan he eivät käytä sitä kävelyllä kovin usein, minkä takia se varmaan karkaakin. Mutta jostain syystä he eivät ole valmiita antamaan sen mennä.'

'Tuo on vähän typerää.'

'Pelkkää kiusantekoa.'

'Niin minustakin.'

***

'Beverley, tule sisään! Hauska nähdä sinua,' sanoi Vince. 'Sinun täytyy kestää minua sellaisena kuin olen. En ole maailman paras taloudenhoitaja.'

'Älä murehdi Vince. Odotukseni eivät ole kovin korkealla.'

'Järkevä nainen. Teetä?'

'Ei kiitos. Olen juonut teetä liikaa viime aikoina.'

'Kahvia?'

'Se olisi ihanaa.'

Kaikki vaakasuorat pinnat keittiössä olivat työkalujen, kirjojen, osalaatikoiden tai likaisten kattiloiden ja talousastioiden peitossa, mitä Beverley oli oikeastaan odottanutkin. Mutta järjestelemällä muutamia pinoja uudelleen Vince onnistui kaivamaan esiin kahvinkeittimen, kaksi mukia ja kaksi rähjäistä nojatuolia, ja pian he olivat asettuneet kotoisasti hämmästyttävän hyvien cappucinojen ääreen.

'Haluaisin kaivaa sinusta vähän tietoja Vince.'

'Anna tulla vain.'

'Bertie ei syö kovin hyvin. Luulen oikeastaan, ettei se pidä siitä ruuasta, jota Porterit ovat sille jättäneet.'

'Miksi, millaista ruokaa se on? Halpaa, surkeaa roskaa?'

'Juuri sellaista.'

'Ei ihme, että se käy kyläilemässä. Muut ihmiset antavat sille hyviä ruokapaloja.'

'Eli tekisin sille palveluksen jos annan sen karata aina välillä?'

'Hmmm... Ei, on varmaan viisaampaa pitää se kiinni. Sinähän kuitenkin olet vastuussa siitä. Ei kukaan muu.'

'Hyvä on. Ehkä ostan itse sille kunnon ruokaa.'

'Ei Bev - miksi tekisit niin? Minäpä kerron. Minä ostaisin sitä mielelläni puolestasi. Portereiden ei koskaan tarvitsisi tietää.'

'Hyvin ystävällistä Vince. Ongelmana vain on, että kaikki se koiranruoka jonka he ovat pinonneet komeroon on siellä vielä kun he palaavat.'

'No laske kuinka paljon olisit käyttänyt sitä ja heitä pois.'

'En tiedä... En taida pystyä siihen. Se ei tunnu oikealta.'

'Okei, tee sitten näin, laitat joka päivä kaksi annosta - heidän ja minun. Bertie ei koske heidän annokseensa, joten se pilaantuu ja sitten voit heittää sen pois. Tuntuisiko se paremmalta?'

'Itse asiassa - tuntuu!' sanoi Beverley ja alkoi nauraa. 'Hassua, eikö olekin?'

'No jaa, miten vain selviät yön yli,' sanoi Vince. 'Tai päivän, tai minkä vaan,' hän jatkoi, yhtäkkiä kömpelösti.

Voi ei, ajatteli Beverley, hän nolostui kun teki vihjailevan viittauksen seksiin.

'Kerropa minulle,' hän kysyi peittääkseen Vincen punastuksen, 'pitäisikö minun ostaa Bertielle luu?'

'Se on mukava ajatus,' sanoi Vince helpottuneena, 'mutta sinuna minä en ostaisi, sillä se kaivaa kuopan nurmikolle ja hautaa sen, ja unohtaa sitten minne sen piilotti ja etsii sitten sitä kaivamalla nurmikon täyteen kuoppia.'

'Voi ei.'

'Se on mahtava kaivaja, tämä Bertie. Ei se minua vaivaisi - näethän missä kunnossa minun nurmikkoni on. Mutta se häiritsisi Portereita.'

Nyt kun Vince oli taas rentoutunut, Beverleykin rentoutui. Ja heidän jutellessaan Beverley huomasi, että tuon tukan ja rähjäisten vaatteiden alla oli hyvännäköinen mies. Hänen silmänsä olivat vaaleat, melkein värittömät ja iiriksen ympärillä oli tumma reunus ja ne olivat oikeastaan varsin kauniit. Hänen piirteensä kaiken tukan ja sängen alla olivat voimakkaat ja selkeät ja hän oli pitkä, hoikka ja lihaksikas, vaikka hartiat olivat hieman kumarassa. Siistittynä hän olisi namupala. Beverley mietti oliko Vinceä koskaan siistitty elämässään.

***

Seuraavana iltana illallisen jälkeen Beverley oli takkatulen ääressä matolla antamassa Bertielle masuhierontaa, kun se yhtäkkiä jäykistyi ja nosti päätään. Sitten se kierähti ympäri, loikkasi jaloilleen ja ryntäsi olohuoneen ovelle uikuttaen ja halusi päästä ulos.

'Mikä hätänä Bertie?'

Hän avasi oven. Se kiisi takaovelle ja uikutti taas. Tietäen että portti oli suljettu hän päästi sen ulos. Ja kun se syöksyi oviaukosta ja viiletti kohti pensasaitaa hän kuuli, hiljaa mutta selkeästi kirkkaassa pakkasilmassa: 'Herbert, tänne!'

Mitä Vince teki puutarhassa? hän ihmetteli ja seurasi Bertietä pitkin pihakiviä. Yö oli kirkas ja kuu oli kasvamassa joten hän ei tarvinnut lamppua, eikä hänellä ollut aikomustakaan mennä lähelle jyrkännettä.

Lähellä aitaa kasvoi pihlaja ja Bertie pysähtyi sen eteen, seisten asennossa rinta koholla, koiranäyttelyn voittajakoira-asennossaan. Ja Beverley pystyi juuri erottamaan mieshahmon joka seisoi puun varjossa. Hän myös kuuli miehen äänen vaikka ei saanut selvää mitä hän sanoi. Joko Beverleyn kuulossa oli jotain vikaa tai miehen äänessä, sillä se tuntui tulevan hyvin kaukaa. Sitten karvat nousivat pystyyn hänen selkäruodossaan. Ei se tietenkään ollut Vince. Se oli Derek.

Beverleylle tuli omituinen mutta vastustamaton tunne, että tämä oli Derekin talo ja Derekin koira ja heillä kahdella oli yksityinen tapaaminen, joka ei kuulunut hänelle mitenkään.

Joten hän kääntyi ympäri ja käveli takaisin talolle.

Kymmenen minuutin kuluttua Bertie haukkui ovella ja Beverley laski sen sisään. Se hymyili hänelle heiluttaen häntäänsä raivokkaasti ja painaen kylkiään hänen jalkojaan vasten. Sitten se rojahti makuupaikalleen ja nukahti samantien.

***

Seuraavana iltapäivänä Bertie katosi taas. Beverley ei panikoinut tällä kertaa vaan tutkittuaan puutarhan meni suoraan Vincen luo. Onneksi hän oli juuri tullut töistä tehtaalta.

'Ei, se ei ole täällä Bev,' sanoi Vince. 'Jätitkö portin auki?'

'En! Sitä minä en ymmärräkään.'

'Se on voinut kiivetä jyrkännettä alas talon takana.'

'Mitä! Sitä pystysuoraa pudotusta?'

'Se ei ole niin jyrkkä vähän kauempana, reuna-aidan takana. Annetaan sille puoli tuntia ja jos se ei ole ilmestynyt niin tule hakemaan minut niin mennään etsimään yhdessä.'

'Voi lähtisitkö? Se olisi loistavaa.'

'Ei se mitään. Mutta se voi olla jo kotonakin.'

Niinkuin olikin. Maaten portailla, mudan peitossa ja sillä oli jotakin suussa. Se nousi jaloilleen heti hänet nähdessään ja heilutti häntäänsä.

'Herbert, istu!' komensi Beverley ennenkuin olisi saanut mudat päälleen, ja oli kiitollinen, että se toimi.

'Herbert, paikka!' hän lisäsi ja kipaisi sisään hakemaan talutushihnan eteisen pöydältä.

'Herbert, seiso!' hän komensi ja se totteli. Voi että tämä oli hauskaa. Hän voisi iloisesti komennella tätä koiraa koko päivän. Hän napsautti hihnan kaulapantaan, vei Bertien kadun poikki Vincen talolle ja koputti keittiön ovelle talon takana.

'Jaaha, kaivukoira!' nauroi Vince, ja 'Herbert, istu!' ennenkuin Bertie ehti peittää hänet mudalla.

'Sillä on jotain suussa Vince. Näyttää paperinpalalta.'

'Herbert, pudota!' sanoi Vince, ja Bertie pudotti esineen hänen käteensä. Se todella oli aika mutainen paperinpala. Vince jähmettyi yhtäkkiä vakavana.

Keittiössä hän raivasi tilaa pöydän päältä ja laittoi paperin sille. Hän oikaisi sen, laittoi kätensä sen molemmin puolin ja nojaten käsiinsä seisoi tuijottaen sitä monta minuuttia. Beverley pystyi hämärästi erottamaan kaaviokuvan ja vähän tekstiä. Lopulta Vince selvitti kurkkuaan ja katsoi häntä.

'Mikä se on?' kysyi Beverley. 'Onko se...?'

'En ole varma. Mutta haluaisin nähdä missä Bertie on ollut kaivamassa. Voinko tulla katsomaan?'

***

Aidan takana pystysuora pudotus muuttui jyrkäksi rinteeksi jossa kasvoi puita ja pensaita. Bertie johti heidät aidassa olevalle aukolle ja kääntyi hymyillen ja häntäänsä heiluttaen.

'Näetkö? Se haluaa, että menen katsomaan,' sanoi Vince.

'Niin näyttää haluavan... Mutta Vince, se on hirveän jyrkkä. Eikö pitäisi olla köysi? Ihan sen varalta, että en päädy pääepäillyksi murhatutkimuksessa.'

'Olkoon menneeksi.'

'Ja suljen Bertien vajaan, ettei se tule tielle.'

Vince haki kiipeilyvälineensä, kiinnitti köyden itseensä ja pihlajan runkoon ja ahtautui aidan aukosta.

'Vince!' huusi Beverley heti kun hän katosi näkyvistä.

'Niin?' kuului hänen äänensä vähän vaimentuneena.

'En näe sinua. Haluan tietää mitä tapahtuu. Sori.'

'Tule läpi sitten jos pääset. Täällä on paikka missä voi seistä.'

Beverleyllä oli ahtaampaa mennä aukosta kuin muilla, mutta aidan takana oli todellakin pieni tasanne.

'En vieläkään näe sinua.'

'Olen aivan alapuolellasi. Käy makuulle tasanteelle ja katso reunan yli.'

Beverley laskeutui varovaisesti mutaiselle maalle ja tähysti reunan yli. Vincen pää näkyi heti hänen allaan. Hän oli kiilautunut rinteen ja siinä kasvavan koivun väliin eikä näyttänyt olevan välittömässä putoamisvaarassa.

'Olen löytänyt paikan,' hän sanoi näyttäen seinää Beverley alla. 'Se on kaivanut aika syvän kolon tänne. Katsotaanpa saanko aukaistua sitä vähän enemmän.'

'Haluaisitko istutuskauhan?'

'Istutuskauha olisi täydellinen.'

Siinä meni puolitoista tuntia. Bertie oli löytänyt muovilaatikon missä oli papereita ja onnistunut avaamaan sen ja sotkemaan sen sisällön mudalla. Osa papereista oli pitkin rinnettä ja Vince keräsi ne kaikki. Sitten hän kaivoi syvemmälle rinteeseen ja löysi toisen, suuremman laatikon. Missä oli prototyyppi.

Vince oli sanonut, että Derekillä oli aina varmuuskopiot. Ja tässä ne olivat.

Osa 4 pian

TALOVAHTI, OSA 4

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
1.11.2016
Suomennettu Luxoniassa

Kaikki kolme kävivät suihkussa (Bertien suihkuna toimi puutarhan kasteluletku) ja kokoontuivat Porterien talossa, missä Vince otti keittiön hallintaansa ja teki herkullista papupataa ja polentaa. Hän sai hirveän sotkun aikaiseksi, mutta ei niin suurta, etteivätkö Beverley ja tiskikone pystyneet sitä hoitamaan.

Myöhemmin he istuivat takkatulen ääressä Bertien kuorsatessa ja kiemurrellessa Vincen jalkojen päällä.

'Vince, enpä kertonut sinulle. Näin sen kummituksen uudelleen eilen illalla.'

'Ihanko totta? Missä?'

'Aidan vieressä pihlajan alla. Bertie vinkui ulos ja päästin sen. Ja kun avasin oven kuulin äänen sanovan 'Herbert! Tänne!' Luulin, että se olit sinä ja seurasin Bertietä. Se seisoi pihlajan edessä. Ja puun varjossa oli mieshahmo.'

'Oletko varma tästä?'

'Ehdottomasti.'

'Olen pahoillani Bev. En usko, että valehtelet, enkä usko, että olet hullu, mutta minun on vähän vaikea uskoa tätä.'

'Se on okei - tiesin että niin käy. Mutta kerron sinulle kuitenkin, sillä tiedätkö mitä? Uskon, että Derek antoi sille ohjeita. Kertoi sille mistä kaivaa. Tietäen, että se on turvallista kun Porterit ovat poissa. Tietäen, että minuun voi luottaa. Tietäen, että tunnen sinut.'

'Itse asiassa,' hän jatkoi, 'hän on voinut olla mukana alusta asti. Tarkoitan, ensiksi hän pelasti henkeni. Sitten uskon, että hän yritti saada Bertien raahaamaan minut tapaamaan sinua. Kun se ei toiminut, hän sai sen karkaamaan ja tulemaan luoksesi yksin, mikä johti siihen, että tapasimme kuitenkin. Hän järjestelee koko juttua, Vince. Niin minä luulen.'

'Eikä se ole sinusta mitenkään pelottavaa?'

'Miksi sen pitäisi olla? Hänhän oli hyvä mies? Ja luotan Bertien vaistoon. Jos se olisi hämäräperäinen kummitus, Bertie ei olisi mennyt lähellekään sitä. Mutta sen sijaan se oli vilpitön ja tottelevainen ikäänkuin sillä olisi ollut tärkeä tehtävä. Ja se oli niin onnellinen jälkeenpäin! Aivan kuin kaikki olisi hyvin kaikesta huolimatta.'

'No, olen iloinen, että se on sitä mieltä.'

'Tiedän mitä tarkoitat. Se on iso vastuu, eikö vaan.'

'Totta puhuen pelkään kuollakseni.'

Ja he kääntyivät yhdessä katsomaan kahta mutaista laatikkoa, jotka olivat ruokailuhuoneen pöydällä vanhojen sanomalehtien päällä.

'Kenelle ne oikeastaan kuuluvat? Laillisesti siis?' sanoi Beverley.

Hänen tyrmistyksekseen Vincen silmät kapenivat ja hän vaikeni. 'Miksi kysyt?' hän sanoi.

'Ajattelin vain, että siitä pitää olla selvyys,' sanoi Beverley, kiemurrellen sisimmässään, sillä on kauheaa kun joku josta pidät epäilee sinua.

'Mitä siis ehdotat?' kysyi Vince, suupielet vääristyen. 'Että annamme ne kaikki Derekin perheelle?'

'Oikeastaan, ajattelin...'

'Tiedätkö mitä he tekivät hänen tavaroilleen verstaalta?' hän kivahti, silmät leimuten. 'Veivät kaiken kaatopaikalle! Olin niin vihainen, etten tiennyt mitä olisin tehnyt. Hänen koko elämäntyönsä - heitettiin hukkaan!'

'Voi ei...'

'Ja se mitä meillä on tässä ... Se ei ole ainoastaan hänen suurin saavutuksensa, vaan sillä on mahdollisuus muuttaa koko maailma!'

'En ole eri mieltä kanssasi Vince. Minä vain...'

'Tiedätkö paljonko energiakustannukset ovat joka ikisessä tavarassa minkä hankimme? Sen tuottamiseen tarvittava energia, sen kuljettamiseen tarvittava energia? Ne ovat VALTAVAT! Vapaalla energialla kaiken hinta romahtaisi. Voisimme lämmittää talomme ilmaiseksi. Ajaa autolla ilmaiseksi. Sen lisäksi voisimme poistaa suolan merivedestä ja muuttaa aavikot vihreiksi. Voisimme lopettaa köyhyyden. Voisimme lopettaa maapallon saastuttamisen!'

'Vince, saarnaat jo kääntyneille.'

'Eli emme voi antaa Derekin perheen saada tätä, Beverley. Valitan, mutta en väliä vähääkään perhanan laista. En anna sen tapahtua.'

'Rauhoitu vähän Vince. En minä sitä tarkoittanut.'

'Hyvä!'

'Hei kuule, me olemme samalla puolella... Vince?'

'Olen pahoillani. Se vain on ...' mutta hänen sanansa hiipuivat ja hän painoi päänsä ja nojasi tuolin käsinojia vasten.

'Ei, minä olen pahoillani. Voin joskus olla vähän taitamaton. Ja ymmärrän kyllä kuinka tärkeä vapaa energia on planeetalle... Tiedän myös, että meidän täytyy olla hyvin tarkkoja siitä miten hoidamme tämän. Muuten voimme kumpikin päätyä jyrkänteen pohjalle.'

Vince nyökkäsi, pää vielä painuksissa.

Luullakseni yritin sanoa tämän,' Bev jatkoi. 'Me emme voi hoitaa sitä niinkuin se olisi meidän ja yrittää tehdä sillä rahaa. Se olisi väärin, sillä se ei ole meidän. Mutta missään tapauksessa kukaan ei voi hakea patenttia - et sinä, en minä, ei Derekin perhe - ei kukaan. Sillä Salaseura estäisi sen ja laittaisi kätyrinsä liikkeelle. Se ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto.'

'Mikä Salaseura?'

'Tiedäthän - globaali eliitti. He omistavat pankit, öljy-yhtiöt, median, suuret lääketehtaat ja niin edelleen.'

'Aivan.'

'Mutta ehkä on tapa miten voimme... Vince, tunsit Derekin todella hyvin. Kenen luulet hänen halunneen saavan tämän?'

'Kaikkien! Koko perhanan planeetan!'

'Niin arvelinkin. Joten niin me teemme. Me annamme sen koko perhanan planeetalle.'

***

He kuluttivat monta päivää etsien sopivia verkkosivuja Derekin keksinnön julkaisemiseksi vapaaohjelmana. Kaikilla tuntui olevan hyviä ja huonoja puolia. Esimerkiksi Steven Greerin verkosto vapaaohjelmaenergiateknologian kehittmiseksi oli aivan alkuvaiheessa; Ubuntu Planet tuki jakoideaa mutta ei oikeastaan ollut teknologiasivusto; Keshe säätiöllä oli oma vapaaenergiateknologia - miksi se olisi kiinnostunut Derekin tekniikasta?

'Mutta eihän tämä ole kilpailu,' Beverley huomautti. 'Ei sillä ole väliä kenen teknologia on paras tai mistä tulee suosituin tai kenen nimi tunnetaan siitä tuhannen vuoden kuluttua. Tärkeää on, että vapaaenergia pääsee käyttöön tällä planeetalla, kaikille. Siitä voidaan tehdä täydellinen myöhemmin. Sen vain pitää päästä liikkeelle.'

Lopulta he päättivät jättää paperit viidellekymmenelle sivustolle samanaikaisesti - jotkut teknologiasivustoja, toiset eivät - ja pyytää sivustoja julkaisemaan ne vapaaohjelmateknologiana. He päättivät, ettei ollut heidän murheensa miten Derekin keksintö otettiin vastaan ja mitä ihmiset tekivät sillä myöhemmin. Pääasia oli saada se maailmalle ja levittää sitä niin laajalti, että sen tukahduttaminen olisi mahdotonta.

Mutta ennenkuin he voivat lähettää mitään, heidän täytyi saada tieto julkaisukelpoiseen muotoon. Derekin paperit olivat liian likaisia skannattavaksi - heidän täytyisi piirtää kaikki kaaviot uudelleen ja kirjoittaa teksti puhtaaksi tekstinkäsittelydokumentiksi. Ja oli liian suuri riski sotkea ketään muuta mukaan, joten heidän täytyisi tehdä se itse. Beverley ilmoittautui vapaaehtoiseksi kirjoittajaksi, mikä tarkoitti seuraavan kahden viikon kuluttamista tietokoneen ääressä Vincen talossa. Hän oli hidas ja epätarkka kaksisormikirjoittaja, muuta onneksi tietokone hoiti suurimman osan virheistä ja Vincen editointi löysi loput.

Ja tämä tarkoitti, että myös Bertie vietti suurimman osan joka päivästä Vincen talossa, makoillen hänen jalkojensa päällä. Siis silloin kun he eivät olleet kävelylenkillä. Se oli koirataivaassa.

'Mitähän naapurit ajattelevat?' huomautti Beverley eräänä iltana.

'Minä tiedän. He luulevat, että meillä on suhde,' sanoi Vince.

'Niinkö?' sanoi Beverley muuttuen helakanpunaiseksi. 'Sanoiko joku jotain?'

'Kyllä.'

'Kuka?'

'Lähin naapurisi.'

'Josh?'

'Niin.'

'Mitä hän sanoi?'

'Hän sanoi, "Hyvännäköinen nainen, tuo Beverley," ja hymyili siihen tyyliin.'

'Eikä!' sanoi Beverley.

'Kyllä. Ja nyt sinä punastut!' nauroi Vince.

'Enkä, täällä vain on niin kuuma. Ja sitäpaitsi,' hän jatkoi, muuttuen hetki hetkeltä punaisemmaksi, 'eihän siinä mitään pahaa ole oikeastaan. Se on hyvä naamio sille mitä todella tapahtuu.'

'Sitä minäkin ajattelin,' virnuili Vince. 'Paras mahdollinen.'

***

Sinä yönä Beverley ei nukkunut kovin hyvin. Hän halusi olla rehellinen itselleen ja kohdata kaiken sen mikä piti kohdata ja juuri nyt hänen piti kohdata se tosiasia, että hän alkoi olla kiinnostunut Vincestä. Siitä oli jo vaivaa, sillä he tulivat toimeen niin hyvin ja hän oli toivonut, että he pysyisivät ystävinä, mutta kun alkoi olla kiinnostunut jostain oli vaikeaa käyttäytyä normaalisti heidän kanssaan.

Hän ei huijannut itseään sillä, että olisi mitään mahdollisuuksia suhteeseen Vincen kanssa - osin koska Vince oli selvästi vannoutunut vanhapoika ja osaksi koska hän oli hyväkuntoinen ja hoikka kun taas Beverley oli ohi vaihdevuosien ja ylipainoinen ja avuton.

Joten se kaikki oli hyvin kiusallista.

Eikä tilanteeseen ollut välitöntä helpotusta, sillä talovahti kesti kolme täyttä kuukautta. Eikä siinä kaikki, hän oli sitoutunut viettämään paljon aikaa Vincen seurassa Derekin koneen vuoksi. Se oli kaikkein tärkein asia. Niinpä hänen täytyi vain koettaa kestää.

Strategia, johon hän päätyi, oli väittää itselleen niin lujasti kuin voi, että hän näki Vincen vain ystävänä, ja hylätä kaikki muut ajatukset mielestään heti kun niitä ilmeni. Toisinaan, jos kuvitteli jotain tarpeeksi lujaa, pystyi saamaan itsensä vakuuttuneeksi ...

***

'Miksi Derek sanoi sitä?' kysyi Beverley.

'Ei hän oikeastaan sanonut sitä miksikään,' sanoi Vince. 'Se oli vapaaenergialaite, ei muuta.'

'Kuinka Salaseura sai tietää siitä?'

'Hän haki sille patenttia. Kuusi viikkoa myöhemmin Bertie ilmestyi kynnykselleni kamalassa kunnossa, ja tulin tänne katsomaan mikä oli hätänä. Tänne oli murtauduttu ja täällä oli kamppailun jälkiä, mutta ei jälkeäkään Derekistä. Joten soitin poliisille. Luoja että se oli kamalaa. Lopulta minun täytyi tunnistaa hänet ja hän oli kaameassa kunnossa.

'Kuinka hirveää.'

'Se oli. Ja Bertie parka oli hänen vierellään.'

'Yllättävää, ettei Salaseura ensin yrittänyt ostaa sitä häneltä.'

'Ovat he saattaneet yrittää - emme voi tietää. Mutta hän olisi hylännyt tarjouksen.'

'He olisivat myös yrittäneet pelotella hänet myymään sen.'

'Niin, mutta hän ei olisi antanut periksi. Itse olisin kyllä. Mutta ei hän. Sellainen Derek oli... Niin ei - ei hänellä ollut nimeä sille. Luuletko että tarvitsemme nimen?'

'Tarvitsemme kyllä.'

'No käykö "Derek Hallin vapaaenergialaite"?'

'Emme voi käyttää hänen nimeään, Vince.'

'Miksi ihmeessä emme?'

'Koska he pääsevät sitä kautta sinun jäljillesi, siksi emme.'

'Voi jumalauta! Mies antaa elämänsä tämän puolesta, vähin minkä voimme tehdä, on antaa hänelle edes vähän kunniaa siitä.'

'Myöhemmin Vince. Sitten kun Salaseura on pois tieltä. Sitten voit tulla esiin ja kertoa koko tarinan.'

'Kuka sanoo, että he koskaan ovat pois tieltä?'

'Moni jolla on sisäpiirin tietoa. Iso liittoutuma tekee työtä heidän kaatamisekseen. Ja vähä vähältä he menettävät asemiaan.'

'No miksi emme odottaisi, että he häviävät ja julkaisemme sen sitten?'

'Toivon vuoksi, jota se antaa ihmisille. Että maailma voi muuttua. Että kaikilla voi olla hyvä elämä ilman, että tuhotaan planeetta. Mitä enemmän kaikilla on toivoa, sen nopeammin Salaseura voitetaan.'

'En ymmärrä yhteyttä.'

'Koska tunteemme ja uskomuksemme luovat todellisuutemme.'

'Niinkö?'

'Kyllä ... Joka tapauksessa meillä ei vielä ole nimeä sille... Yksi juttu tuli mieleen kuitenkin. Mehän voisimme nimetä sen Bertien mukaan.'

'Mitä, niinkuin vaikka joku "Bertien Buusteri?'

He nauroivat sille koko loppuillan, ja Bertien Buusteri siitä tuli.

Osa 5 pian

TALOVAHTI, OSA 5

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
5.11.2016
Suomennettu Luxoniassa

Tuli päivä, jolloin paperit olivat valmiita lähetettäväksi verkkosivustoille. Pysyäkseen mahdollisimman anonyymeinä he vuokrasivat auton, ajoivat suureen yleiseen kirjastoon kaupungilla ja käyttivät siellä olevia tietokoneita. He olivat valmistautuneet hyvin ja tietokoneet olivat nopeita, joten siihen meni vain puolitoista tuntia, vaikka se tuntui paljon pidemmältä. Beverley oli adrenaliinihumalassa kirjastosta lähtiessään ja hänen hermonsa kiljuivat, että pitäisi juosta, mutta hän pakotti itsensä hengittämään syvään ja kävelemään hitaasti autolle. Vince ajoi kotiin varovasti, noudattaen nopeusrajoituksia ja vahtien kaiken aikaa taustapeiliä ja Beverley hörppi rauhoittavaa kukkauutejuomaa koko matkan.

Kun he olivat palauttaneet vuokra-auton ja olivat takaisin Portereilla, Vince vei Bertien lyhyelle kävelylenkille sillä aikaa kun Beverley nouti puita ja sytytti tulen takkaan.

Sitten alkoi sataa. Kaatamalla.

Ja kun sanon kaatamalla, en tarkoita tavallista kaatosadetta. Se oli kovempaa kuin mikään sade minkä Beverley muisti - tiheämpää ja voimakkaampaa. Kuin kaikki sadepisarat olisivat yhdistäneet voimansa muodostaakseen vesiputouksen.

Vince ja Bertie olivat läpimärkiä palatessaan. 'Siellä on tulva,' hän raportoi, kuivaten tukkaansa pyyheliinalla, höyryten tulen ääressä. 'Vesi virtaa pitkin katua. Viemärit eivät jaksa vetää.'

Kun he istuivat syömään, vesi oli tulvinut yli tien ja virtasi Porterien puutarhan läpi.

'Nyt on hyvä kun talon takana on tuo pudotus,' sanoi Beverley. 'Vesi pääsee valumaan pois todella nopeasti. Se ei varmaan pääse nousemaan etuoven kynnykselle asti.'

'Hmmm,' sanoi Vince.

Illallisen jälkeen Vince otti kumisaappaat ja sadetakin ja lähti ulos 'tarkistamaan asioita,' kuten hän sanoi. Hän tuli takaisin märkänä ja huolissaan.

'En ymmärrä,' sanoi Beverley. 'Mikä hätänä? Emme kai me ole tulvavaarassa?'

'Ongelma on, että en ole varma itse jyrkänteen kestävyydestä.'

'Pitäisikö minun tulla katsomaan?'

'Mieluummin ei, totta puhuen. Vesi saattaisi viedä sinut reunan yli.'

Hyvä huomio.

'Olisin itse asiassa paljon iloisempi jos sinä ja Bertie yöpyisitte minun luonani.'

'Näyttääkö se todella niin pahalta, Vince?'

'Voin tietysti olla turhasta huolissani, mutta minusta niin olisi parempi, jos sinulle sopii. Minulla on vierashuone.'

He odottivat sateen taukoamista, mutta sitä ei tapahtunut. Niinpä he laittoivat kaiken tarvitsemansa muovipusseihin, jotka menivät reppuihin, laittoivat kumisaappaat jalkaansa ja lähtivät ylittämään katua. Heidän piti kahlata voimakkaasti virtaavan veden läpi, joten Vince kantoi Bertietä ja Beverley piti kiinni Vincen vyöstä. Ja kun vieraat olivat sisällä talossa Vince haki hiekkasäkkejä verstaasta ja pinosi ne takaovea vasten.

He olivat juuri saaneet tulen sytytettyä ja laittaneet telkkarin päälle saadakseen selville kuinka laaja tulva oli ja kuinka kauan sade tulisi kestämään, kun sähköt katkesivat. Niinpä he luovuttivat siltä päivältä ja menivät nukkumaan yläkertaan taskulampun valossa.

Beverley ei saanut unta moneen tuntiin päivän jännitykseltä ja sateen moukaroinnilta. Hän simahti viimein aamuyön puolella ja heräsi myöhään ja huomasi sateen lakanneen ja sähköjen tulleen takaisin päälle.

Aamiaisen jälkeen he menivät tarkastamaan Porterien taloa ja siellä heitä odotti kamala näky. Maanvyöry oli vienyt suurimman osan takapihan puutarhaa, mukaanlukien pensasaidan ja pihlajan. Talon takaosa oli nyt aivan putouksen reunalla ja alkoi painua hälyttävästi.

Bev seisoi järkyttyneenä, pystyen tuskin uskomaan näkemäänsä. Vince ei ollut niin yllättynyt.

'Derekillä oli aina epäilyksensä tuosta penkereestä,' hän sanoi. 'Kuule, minun on parasta hakea loput tavarasi talosta ennenkuin se julistetaan hengenvaaralliseksi.'

'Ei ei, Vince. Se ei ole henkesi riskeeraamisen arvoista.'

'Älä huoli, olen varovainen.'

Hän sitoi köyden ympärilleen ja uskaltautui taloon hakemaan Beverleyn tavaroita. Siinä ei mennyt kauan.

'Paljon kiitoksia Vince,' sanoi Beverley. 'Tuli mieleen, luuletko että meidän pitäisi pelastaa yhtään Porterien tavaroita? Siis vain jos se on turvallista.'

'Ehdottomasti ei. Jos me siirrämme niitä ilman heidän lupaansa, he luultavasti syyttävät meitä oikeudessa kaikista vahingoista.'

'Eivät kai varmaan!'

'Valitan Bev, tiedän, että haluat ajatella parasta ihmisistä, mutta olen ollut heidän kanssaan tekemisissä ennenkin, enkä aio vaarantaa henkeäni sen takia, että päätyisin oikeuteen. Mutta sinun täytyy tietysti saada heille sana niin pian kuin mahdollista. Ja ilmoittaa heidän vakuutusyhtiölleen ja niin edelleen.'

'Tietenkin teen niin. Voi heitä raukkoja!'

'Älä murehdi Bev,' hymyili Vince. 'Heillä on hyvä vakuutus.'

'Vince, vaikutat olevan todella iloinen tästä!'

'Minä olen, mutta ei sillä ole mitään tekemistä Porterien kanssa. Olen vain helpottunut siitä, että kaikki todisteet ovat huuhtoutuneet pois. Mistään ei näe, että kukaan on kaivanut rinteessä, jos joku tulisi katsomaan.'

'Miksi? Luuletko, että joku tulee?'

'No, he näkevät Buusterin netissä ja jos he vertaavat sitä Derekin patenttihakemukseen he huomaavat, että laitteet ovat identtisiä. Eikä siinä kaikki - kuvat ja sanamuodot ovat myös aivan samat. Joten he tietävät, että se on Derekin.'

'En tullut ajatelleeksi tuota!'

'Etkö?' sanoi Vince, hymyillen leveästi.

'Sinä selvästi ajattelit, mutta et sanonut mitään! Voi hyvä luoja Vince. He olisivat voineet ilmestyä tänne milloin vain... He voivat vieläkin ilmestyä tänne! Me otimme suuremman riskin kuin kuvittelin.'

'Mutta se oli minun riskini, ei sinun. Tiesin, että oli riski, että he saavat selville, että teimme yhteistyötä Derekin kanssa ja olin valmistautunut siihen.'

'Mutta minä olen se, joka on talossa!. Tai siis olin...'

'Mutta olet vain talovahti Bev. Eivät he odota sinun tietävän mitään.'

'Mutta tosiasia on, että tiedän kaiken, Vince. Ja he olisivat saaneet sen helposti minusta irti.'

'Luuletko olleesi vaarassa?'

'Ehdottomasti!'

'Mutta miksi he epäilisivät sinua?'

'Ei heidän tarvitsisi - minä olen henkilö joka on paikalla. He kuulustelisivat minua joka tapauksessa, eivätkä he tekisi sitä hellävaraisesti. He ovat täysin häikäilemättömiä ja uskovat olevansa kaiken yläpuolella, joten he tekevät mitä tahansa, kenelle tahansa jos se sopii heidän suunnitelmiinsa.'

'Ehkä olet sitten oikeassa. Olen pahoillani Bev - olisi pitänyt kertoa siitä. En olisi vaarantanut sinua tietoisesti. En koskaan tekisi niin - ihan totta.'

'Hyvä on, uskon sinua ... Sitäpaitsi, ehkä he eivät vaivaudu. On liian myöhäistä estää tekniikan pääsemistä päivänvaloon ja toivottavasti heillä ei enää ole resursseja kulkea ympäriinsä tappamassa ihmisiä pelkästään koston vuoksi.'

'Ja on muutakin,' hän jatkoi. 'Tuo maanvyöry tapahtui heti sen jälkeen kun olimme julkaisseet Buusterin. En usko, että se on sattumaa, Vince. Se on synkronismia toiminnassa. Luulen, että meistä pidetään huolta. Suojellaan.'

'Niinkö luulet?'

'Kyllä. Joten lakkaan heti olemasta sinulle vihainen ja olen kiitollinen sen sijaan... Olen kuitenkin vielä järkyttyneessä tilassa ja poden vakavaa teen puutetta.'

'Siinä tapauksessa, olen palveluksessanne. Mennään.'

***

Sillä aikaa kun Beverley nautti teestä Vince soitteli ympäri kylää tarkastaakseen kuinka kaikki hänen tuttunsa voivat. Kaikki joiden kanssa hän puhui olivat kunnossa, eikä kukaan tiennyt muista tulvan alle jääneistä taloista tai muista maanvyöryistä kuin Porterien talolla.

'Eikö se ole ihmeellistä?' sanoi Beverley. 'Ihan kuin se olisi valittu.'

Vince aikoi juuri olla asiasta eri mieltä, kun ovelta kuului kova koputus ja he molemmat hätkähtivät.

'Ei huolta,' hän sanoi nousten ylös. 'Se on varmaan Sharon. Hän käy usein pistäytymässä näihin aikoihin.'

Istumapaikaltaan Beverley kuuli ulko-oven avautuvan ja sitä seuraavan keskustelun.

'Hyvää huomenta Vince. Enhän häiritse? Halusin vain tarkistaa, ettei tulva ole vienyt sinua mennessään!'

'Hei Sharon. Hyvä kun pääsit tulvan läpi. Tule sisään - kahvi on kiehumassa. Beverley on täällä. Hän on minun luonani toistaiseksi. Olethan tavannut Beverleyn?'

Sharonin kasvoilla ollut tyrmistys ei ennättänyt haihtua ennen keittiötä.

Voi ei! Ajatteli Beverley. Ehkä se ei olekaan Josh, johon Sharon on ihastunut. Ehkä se onkin Vince! Miksi en ajatellut sitä aikaisemmin? Ja nyt hän kuvittelee, että olen kilpailija. Minun täytyy yrittää rauhoittaa häntä.

'Hei Sharon, mukava nähdä taas,' hän sanoi lämpimimmällä hymyllään, kun Vince puuhaili kahvin kanssa. 'Miten Melanie jaksaa?'

'Hän on eskarissa,' vastasi Sharon poissaolevan tuntuisesti. 'Vein hänet juuri sinne.'

'Hän on ihana. Olet varmaan hyvin ylpeä hänestä.'

'Kyllä.' Ja siinä kaikki. Muuta tietoa Melaniesta ei ollut tuleva.

'Oletko asunut kauan kylässä?' Beverley yritti.

'Koko ikäni,' sanoi Sharon.

'Olet varmaan nähnyt asioiden muuttuvan.'

'Kyllä.'

Olipa tämä rankkaa.

'Mitenkäs töissä?' kysyi Vince, tullen apuun. 'Saitko monta kauppaa tällä viikolla?'

Sharon käänsi suuret ruskeat silmänsä häneen ja heilautti kiiltäviä hiuksiaan.

'Muutaman. Mutta kenelläkään ei ole rahaa, Vince,' hän sanoi, kallistaen kaunista päätään. 'Tiedäthän millaista se on.'

'Niin. Rankkaa sinulle kuitenkin.'

'Joo. Olen lähettänyt taas kolme hakemusta osa-aikatyöhön. Mutta paikkoja ei juuri nyt ole, ja ...'

Ja Beverley huomasi kauhukseen, että Sharon oli kyynelten partaalla. Johtuiko se työttömyydestä vai siitä, että hän luuli Beverleyn ja Vincen olevan rakastavaisia? Tässä kohtaa Vince tarjoili kahvia, ja heti sen juotuaan Sharon sanoi, että hänen oli mentävä ja lähti.

'Sharon parka,' sanoi Vince. 'Hän on todella kovilla. Hän on osapäiväisenä telemarkkinointifirmassa Billipissä, mutta palkka riittää hädin tuskin edes bussilippuun.'

'Ei kai puhelinmyyjänä?'

'Valitettavasti kyllä.'

'Kamalaa.'

'On se. Mutta hänen täytyy ottaa se minkä saa. Pelkkää hengissäpysymistä. Hänen miehensähän jätti hänet.'

'Alice kertoi.'

'Eikä mies hoida maksujaan.'

Beverley veti syvään henkeä.

'Tiedätkö Vince, luulen että Sharon on ihastunut sinuun.'

'Niinkö?' sanoi Vince ja korjasi mukit pois.

'Hän on kaunis tyttö.'

'Niinkö sinusta?' hän sanoi, selin häneen.

'Kyllä. Sinähän tiedät, että hän pitää sinusta?'

Vince kääntyi ympäri ja veti vuorostaan syvään henkeä.

'Kuule Bev, tiedän että Sharon on kiinnostunut minusta. Hän on tehnyt sen hyvin selväksi, jopa minunlaiselleni ääliölle. Mutta ongelmana on, että en usko hän haluaa minua. Ei minun itseni vuoksi ainakaan. Hän vain haluaa isän Melanielle ja taloudellista turvaa. Älä käsitä väärin - en minä syytä häntä. Kaikkien pitää yrittää selvitä. Mutta meillä ei ole mitään yhteistä. Enkä minä kuvittele, että hän on ihastunut minuun tai mitään sellaista. Tarkoitan, miksi olisi? Katso minua! Minä ole rähjäinen vanha äijänkäppyrä, Bev.'

'Vince, kuuntele. Sinä olet hyvin mukava mies. Ja älykäs. Ja tosiasiassa aika kohtelee miehiä paremmin kuin naisia. Kaiken tukan ja sängen ja nuhruisten vaatteiden alla olet - kuule nyt - erittäin hyvännäköinen mies. Kuurattuna olisit namipala. Eikä Sharon ole tyhmä. Hän näkee kyllä sen. Hän kuuraisi sinut hetkessä.'

'Olen siis mielestäsi hyvännäköinen?'

'Kyllä.'

'Viehättävä?'

'Erittäin.'

'Ja mukava ja älykäs ja kaikkea sitä muuta?'

'Ehdottomasti.'

'Okei Bev, jos olet sitä mieltä, että olen hyvännäköinen ja viehättävä ja mukava ja niin edelleen, miksi yrität saada minua yhteen Sharonin kanssa?'

Viimeinen osa pian

TALOVAHTI, OSA 6

Kirjoittanut Sue Davis (dreamsofnewearth.com)
8.11.2016
Suomennettu Luxoniassa

'Okei Bev, jos olet sitä mieltä, että olen hyvännäköinen ja viehättävä ja mukava ja niin edelleen, miksi yrität saada minua yhteen Sharonin kanssa?'

He tuijottivat toisiaan - Vince haastaen, Beverley shokissa.

Hankaluus oli siinä, että Beverley oli tehnyt niin hyvää työtä vakuuttaakseen itsensä siitä, että suhde Vincen kanssa oli pois laskuista, että siitä oli tullut vakiintunut osa hänen maailmankuvaansa. Ja nyt kun Vince asetti sen kyseenalaiseksi, hän ravisteli Beverleyn koko käsitystä siitä, mikä oli totta ja mikä ei, aivan kuin itse maaperä hänen jalkojensa alla olisi alkanut hajota.

Voi luoja, hän sanoi itselleen, voiko tämä olla totta? Voiko hän todella olla kiinnostunut minusta? Herranen aika, ei tällaista voi tapahtua.

Ja tilannetta pahentamaan, mitä suunnattomin kuuma aalto nousi ylös hänen kehoaan, aiheuttaen hikitulvan valumaan pitkin hänen kasvojaan ja vartaloaan. Sen mukana tuli paniikkikohtaus, hänen sydämensä löi niin lujaa, että hän tuskin kuuli omia ajatuksiaan.

Voi luoja, hän katsoo minua. Herranen aika, en tiedä mitä sanoa. En tiedä mitä tehdä. En pysty käsittelemään tätä. Tämä on liikaa.

Ja vaikka Bevillä ei enää ollut pakopaikkaa minne juosta, hän olisi silti helposti voinut rynnätä suoraan ulos takaovesta, ellei synkronismi olisi iskenyt taas. Mutta se iski. Ovikello soi ja vanhempi naisääni huusi, 'Hohoi?'

Laahustavien jalkojen ääni ja keppien kopina puulattiaa vasten ilmoitti Alicen lähestyvän. Hän ilmestyi oviaukkoon ja katsoi heitä vuoronperään.

'Pyydän anteeksi, että tunkeuduin sisään,' hän sanoi, 'Nimittäin ovi ei ollut lukossa, joten arvelin ettei se haittaa. Mutta olen tainnut saapua sopimattomalla hetkellä. Joten menen pois. Suokaa anteeksi.'

Ja hän alkoi suorittaa neliosaista käännöstä.

'Ei Alice, älä mene, ole hyvä,' sanoi Vince. 'Jää teelle ja mokkapaloille. Laitan pannun päälle.'

'Jää todella, Alice. Ole hyvä!' jatkoi Beverley, joka oli epätoivoisesti esiliinan tarpeessa, että hänellä olisi aikaa toipua järkytyksestään.

'Hyvä on. Miten voisinkaan sanoa "ei" teelle ja mokkapaloille?'

Niinpä Vince haki tuolin keittiön pöydän äärestä ja Alice istuutui sille. Sitten Vince tarjosi hänelle itsetehtyjä mokkapaloja sillä aikaa kun he odottivat teen taas kiehuvan.

'Vince, nämä ovat loistavia,' sanoi Beverley, helpottuneena päästessään jälleen turvalliselle keskustelualueelle.

'Niin, tämä meidän Vince on erinomainen ruuanlaittaja,' myönteli Alice. 'Hänestä olisi voinut tulla kokki, eikö niin Vince?'

'Minä en ollut koskaan tarpeeksi nopea, Alice,' sanoi Vince, kaataen vettä teepannuun. 'Ja sitäpaitsi, siitä olisi mennyt kaikki hauskuus. Parempi olla amatööri.'

'Ymmärrän yskän,' sanoi Alice. 'Minusta tuntui samalta laulamisesta.'

'Sinäkö laulat?' kysyi Beverley, hänen sydämensykkeensä hidastuessa normaalielämän kietoutuessa tyynnytellen hänen ympärilleen.

'Ennen muinoin. Minulla ei ole voimaa sen tukemiseen enää.'

'Tukemiseen?'

'Niin, vatsalihaksilla. Ääntä täytyy tukea tai se värisee ja menee miten sattuu.'

'Alice lauloi oopperaa, Bev,' sanoi Vince.

'Ihanko totta? Vau, olisinpa kuullut sinun laulavan.'

'Siitä on hirveän kauan,' sanoi Alice, 'ja muut asiat kiinnostavat minua nyt. Joka tapauksessa, minun ei nyt pidä harhautua lörpöttelemään menneitä. Minulla on kerrottavaa sinulle Vince, joten parempi mennä asiaan.'

'Todellako? Olen pelkkänä korvana,' sanoi Vince, ojentaen teemukit.

'Näin unta viime yönä,' hän aloitti, kun oli asettunut paikalleen.

'Niinkö?' sanoi Vince innottomasti.

'Ystäväsi Derek tuli käymään luonani. Täytyy sanoa, hän näytti erittäin hyvinvoivalta. Nuoremmalta kuin silloin kun näin hänet viimeksi. Ja hän sanoi, "Kiitä Vinceä kaikesta, mitä hän on tehnyt ja pyydä, että hän alkaa tekemään koneita. Ihmiset kylässä tarvitsevat niitä." Niin hän sanoi. Niin että ajattelin, että minun pitää välittää viesti perille.'

'Vince otti hörpyn teetä, melkein tukehtui siihen, läikytti sitä syliinsä ja nousi hakemaan pyyhettä.

'Mitä koneita?' hän kysyi, kuivatessaan itseään.

'Vapaaenergiakoneita luulisin,' vastasi Alice. 'Niinkuin tuo tuolla pöydällä. Sehän on Derekin prototyyppi?'

Tuli hiljaisuus. Vince ja Beverley tuijottivat häntä suu auki.

Vihdoin Vince sanoi, 'Sinä tiedät prototyypistä?'

'Kyllä, hän kertoi kaiken siitä minulle. Luottamuksellisesti tietysti. Tämä on ensimmäinen kerta kun kerron siitä kenellekään. Ja sen jälkeen mitä hänelle tapahtui, ei ole edes houkuttanut.'

'Sinä tiesit, että hänet murhattin?'

'Kyllä, tiesin. Joten se on vaarallinen laite omistaa. Ymmärräthän sinä sen, eikö vain?'

'Ei niin vaarallinen enää. Olemme julkaisseet sen vapaaohjelmana.'

'Olette tehneet mitä?'

'Julkaisseet sen vapaaohjelmana,' sanoi Vince. 'Lähetimme sen valmistusohjeet viidellekymmenelle verkkosivustolle ja viisitoista niistä on jo julkaissut ne. Eli kuka tahansa voi nyt rakentaa sellaisen. Se on ulkona maailmalla eivätkä he voi tukahduttaa sitä enää.'

'Oi, bravo!' sanoi Alice taputtaen käsiään. 'Hyvin tehty, te kaksi! Miten ihania uutisia.'

'Ja ne leviävät yhä laajemmalle joka päivä,' lisäsi Beverley.

'Erinomainen ajatus! Sen takia Derek varmaan teitä kiittikin, vai mitä luulette? Eli siinä tapauksessa mikään ei estä teitä ryhtymästä liiketoimintaan ja valmistamaan koneita, eihän Vince? Voitte sanoa, että löysitte ohjeet netistä, eikä kukaan voi sanoa siihen mitään. Ja kuten Derek sanoi, kylässä on ihmisiä, joille olisi sille heti käyttöä. Kuten Joe ja Sharon.'

'Itse asiassa,' hän jatkoi. 'Voisinkohan minä tilata teiltä muutaman kappaleen samantien? Minulla on pieni pesämuna, enkä voisi kuvitella parempaa tapaa käyttää sitä. Silloin osa vaikeuksissa olevista ihmisistä saa viimein hengähtää. Joe voi lämmittää talonsa kunnolla ja jos Sharonin ei tarvitse maksaa sähköstä, hän saattaisi selvitä ilman sitä kamalaa työpaikkaa. Tietysti jos teille tulee tarpeeksi kiire, niin te voitte ottaa hänet töihin.'

Vince ja Beverley vaihtoivat ihmetteleviä katseita.

'Tiedätkö Alice,' sanoi Vince. 'En keksi mitään mitä mieluummin tekisin.'

'Oli vielä muutakin,' Alice jatkoi. 'Mitäs se nyt olikaan? Ai niin, Derek pyysi minua kertomaan, että hänen työnsä täällä on melkein ohi. Ja hän sanoi, että näkee sinut myöhemmin.'

Beverley purskahti nauruun kun näki huolen Vincen kasvoilla.

'Kuinka paljon myöhemmin?' hän kysyi.

'Ei hän sanonut... Niin, ja hän hyväksyy valintasi.'

'Minkä valinnan?'

'Hän ei sanonut. Jätän teidät miettimään tätä. Kiitos teestä ja mokkapaloista. Toivotan teille molemmille täydellisen ihanaa päivää.'

***

Kun Alice oli lähtenyt, Vince käänsi nojatuolinsa ja asettautui vastapäätä Beverleytä ja katsoi häntä suoraan silmiin. Beverley valmistautui vastaamaan katseeseen.

'Et vieläkään ole vastannut kysymykseeni, Bev.'

'Vince, minulla ei ollut aavistustakaan että sinä... Totta puhuen se oli pienoinen järkytys.'

'Mukava vai ikävä järkytys?'

'Mukava. Oikein mukava.'

'Luojan kiitos siitä.'

'Mutta Vince, minä olen vanha.'

'Niin minäkin.'

'Olen hedelmätön ja ohi vaihdevuosien. En voi saada lapsia.'

'En halua lapsia.'

'Olen surkea kokki.'

'Tiedän.'

'Enkä osaa yhteenlaskua.'

'Huomasin.'

'Ja olen todella kömpelö. Rikon esineitä kaiken aikaa.'

'Se ei yllätä minua.'

'Olen oikeastaan vaaratekijä.'

'Miten hyvä olet järjestelemään asioita ja siivoamaan?'

'Olen mestari järjestelemisessä ja siivoamisessa.'

'Entä puutarhanhoito?'

'Rakastan puutarhanhoitoa.'

'Siinäs näet. Täydennämme toisiamme.'

'Niinkö luulet?'

'Kyllä.'

'Mutta Vince, jos sinä ja minä olisimme yhdessä ja sinä tekisit Buustereita ja sen lisäksi hoitaisit ruuanlaiton, sopimus ei olisi reilu sinulle, eikö vain?'

'Ei, jos sinä hoitaisit ostokset ja siivouksen, järjestelyn ja puutarhanhoidon.'

'En tiennyt, että nuo asiat olivat tärkeitä sinulle.'

'Kuule Bev, vaikka asun sekasotkun keskellä, se ei tarkoita, että pidän siitä. En vain näköjään pysty tekemään asialle mitään. Ehkä sinä pystyisit.'

Aivan varmasti pystyisin, ajatteli Beverley, joka oli himoinnut päästä keittiön kimppuun jo monta viikkoa, ainoastaan hyvät tavat olivat häntä estäneet.

'Ja joka tapauksessa,' Vince jatkoi, 'olemme vasta alkuvaiheessa. Tarkoitan, että enhän ole edes suudellut sinua vielä ja jos emme olekaan yhteensopivia suutelemisessa, sopimusta ei synny ollenkaan.'

'Erittäin totta,' myönsi Bev. 'Ja siinä tapauksessa mitä pikemmin aloitamme, sen parempi. Siis että tiedämme missä olemme.'

'Hyvä huomio.'

Ja sen pidemmittä puheitta Vince nousi ja nosti Beverleyn ylös suoraan käsivarsilleen. Ja suuteli häntä. Varoen. Ja hellästi. Ja parransänki pistellen.

'No miltä se vaikutti?' hän kysyi, eikä päästänyt irti.

'Se oli ihanaa,' vastasi Beverley, eikä halunnutkaan hänen päästävän irti. 'Hieman pistelevää kuitenkin.'

'Haluaisitko, että ajan partani?'

'Aja pois tai kasvata kunnon parta - miten vain. Kunhan peset partasi samalla kun peset hiuksesikin.'

'Pesen partani?' hän sanoi. 'En ole ikinä kuullutkaan sellaisesta.'

'Kyllä. Muuten siitä voi tulla hyvin pahanhajuinen, kokemukseni mukaan.'

'Luulenpa, että sitten ajan sen pois. Teenkö sen heti?'

'Ei juuri nyt. Saisinko toisenkin suudelman, kiitos?'

***

Seuraavien päivien kuluessa lisää Porterien maata luisui pois ja vähä vähältä talo romahti kasaan, kaikki tiilet ja kattotiilet ja huonekalut ja surkea koiranruoka valuivat alas rinnettä päätyen samaan kasaan kaatuneiden puiden ja pensaiden ja mudan kanssa pohjalle.

Vakuutustarkastajat tulivat katsomaan sotkua ja ottamaan valokuvia, mutta eivät viipyneet kauaa. 'Ei mitään itua,' sanoi Vince. 'Sehän on lunastuskunnossa, vai mitä?'

Beverley otti hänkin muutaman valokuvan turvasta Joshin takapihalta.

'Tulevatko nämä sinun profiiliisi talovahtien verkkosivuilla?' kysyi Vince. 'Viimeinen vahtini - ennen ja jälkeen?'

'Ei,' nauroi Bev. 'Olen urani huipulla. Parempi lopettaa silloin.'

'Ja kodinomistajat ympäri maata voivat nukkua rauhallisemmin yönsä,' sanoi Vince. 'Paitsi minä tietysti. Mutta alan tottua elämään vaarallisesti.'

Beverley liitti kuvat sähköpostiin, jonka hän lähetti Portereille. Se oli tuskallista ja sen kirjoittamiseen ja uudelleenkirjoittamiseen ja taas kirjoittamiseen meni tuntikausia. Taloa koskevien huonojen uutisten lisäksi siinä kerrottiin, että heidän naapurinsa herra Shotter oli tarjoutunut huolehtimaan Bertiestä heidän paluuseensa saakka ja että kävikö tällainen järjestely päinsä?

Mutta Porterit eivät vastanneet postiin. Eivätkä he koskaan palanneet Winthrop Grovelle, Langdon Boweriin. Mikä tietenkin sopi erinomaisen hyvin kaikille numerossa 7.

Varsinkin Bertielle.

Loppu