Shaumbra 2018

[Anita <3 ..]

MESTARIN ELÄMÄÄ – MEIDÄN OIVALTAMISTARINAMME

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Naureskelen itsekseni, kun ajattelen, miten Mestarin elämää -pilvikurssisarja syntyi. Suunnittelimme filmaavamme DreamWalker -syntymäsiirtymän päivitystä Crimson Circlen studiolla. Tuotantotiimi oli tullut aikaisin järjestelemään näyttämöä, valaistusta, kameroita ja mikrofoneja. Kathleen Haws, DreamWalker -syntymämateriaalin asiantuntija ja opettaja, oli lentänyt Salt Lake Citystä osallistuakseen Adamuksen kysymys- ja vastaussessioon. Linda ja minä olimme Vihreässä huoneessa valmistautumassa nauhoitukseen. Hengittelen aina noin 15 minuuttia silmät suljettuna ennen jokaista tapahtumaa, mutta tällä kertaa Adamus tupsahti esiin ja ilmoitti odottamatta, ettemme filmaisi tuota syntymäpäivitystä. Sen sijaan aloittaisimme uuden sarjan nimeltään Mestarin elämää.

En pidä yllätyksistä. Olen Neitsyt. Pidän asioista kivoissa, siisteissä ja järjestyksessä olevissa paketissa. Voit kuvitella tyrmistykseni, kun Adamus pudotti tämän pommin minulle. Aloin laukoa kysymyksiä hänelle: "Mikä on aihe? Miten monta sessiota? Miltä näyttämön pitäisi näyttää? Pitäisikö meidän odottaa tämän filmaamista toiseen päivään?", mutta hän oli jo poissa. Hemmetti! Joskus nämä olennot ärsyttävät minua todella aivan helvetisti.

En pystynyt enää hengittelemään – en tässä mielentilassa. Nyt Lindakin oli jo studiossa. Hän näki kalpean ja kauhistuneen ilmeeni, kun tulin sisään. Kysyin häneltä, voisimmeko jutella hetken, ja pyysimme anteeksi henkilökunnalta ja menimme yksityiseen nurkkaan.

"Mitä tapahtuu?" Linda kysyi minulta. "Näytät siltä, kuin olisit nähnyt aaveen." "Enemmänkin kummituksen", vastasin. Kerroin hänelle Adamuksen määräyksestä. Linda oli niin huoleton asiasta, että saatoin vain olettaa, että Adamus oli noitunut hänet. "Totta kai, tehdään se", hän sanoi. Miten hän saattoi olla noin tyyni ja rauhallinen tässä kriisissä? Kävelimme takaisin studioon ja kerroimme tuotantoryhmälle suunnitelmien muutoksesta. Lindan tapaan he olivat huolettomia. Ainoa kysymys tuli Jean Tinderiltä: "Mihin aikaan lounas pitäisi tuoda?"

"Mikä näitä ihmisiä vaivaa?" ihmettelin itsekseni. "He käyttäytyvät, kuin tämä olisi jokapäiväinen tapahtuma!" Myöhemmin he muistuttivat minulle, että tämä on jokapäiväinen tapahtuma, kun työskennellään Adamuksen kanssa.

Mestarin elämää on osoittautunut syvälliseksi ja hyvin näkemykselliseksi sarjaksi. Ajattelen kaikkea materiaalia, jota on kanavoitu kuluneiden 19 vuoden aikana, ja oivallan, että Mestarin elämää -sarja on elävä dokumentti matkastamme oivaltamiseen. Planeetalla ei ole tänä päivänä muuta sen kaltaista materiaalia. Dokumentoimme oman tarinamme tällä vähemmän kuljetulla polulla ja jätämme tallenteen niille, jotka tulevat tätä tietä meidän jälkeemme. Minusta Mestarin elämää -sarjan alaotsikko pitäisi olla jotain tällaista: "Näin me sen teimme." Mestarin elämää ei ole täynnä sääntöjä ja määräyksiä, tee-tätä ja älä-tee-tätä, vaan näkemyksiä siitä, mitä me koimme polun varrella.

Syyskuun 14. päivä julkaisemme uuden osan tässä sarjassa: Mestarin elämää 8 – Nova vita. Tämä seuraa kahta monumentaalista Mestarin elämää -jaksoa, jotka ovat ratkaisevia matkallamme: Mestarin elämää 6 – Ei enää! ja Mestarin elämää 7 – Minä olen luominen. Minusta tuntuu, että olen vasta koskettanut minä-olen-luomisen pintaa henkilökohtaisessa elämässäni, mutta kuitenkin olen nähnyt, millainen vaikutus sillä on, kun sallin energian palvella itseäni. Mestarin elämää 8 – Nova vita -jaksossa on kyse uudesta elämästämme (nova vita). Siinä on kyse siitä kohdasta, kun toukka alkaa tulla esiin kotelosta, levittää siipensä ensimmäistä kertaa ja oivaltaa, että jotain SUURTA on tapahtunut tuossa kotelossa. Olemme tulossa esiin ihmistilan ja henkisen murrosiän kotelosta. Olemme pääsemässä uuteen elämäämme, nova vitaan.

Mestarin elämää -sarja ei ole kaikkia varten. En suosittelisi sitä kenellekään, joka on vasta tuossa heräämiseensä, koska hän ei yksinkertaisesti pystyisi integroimaan näitä käsityksiä, ainakaan tällä erää. Kenties 10 tai 20 vuoden päästä, mutta tällä hetkellä tuo syvällisyys menisi hänen ymmärryksensä yli. En myöskään suosittelisi sitä kenellekään, joka käy läpi sielun pimeää yötä. Niin paljon kuin haluaisinkin antaa hänelle toivoa, tunnen, että hän käyttäisi sitä häiriötekijänä kiertääkseen tuon voi-niin-tärkeän-kuitenkin-traumaattisen pimeän yön kokemisen. Tämä kokemus on kuin laskeutumista tuohon koteloon – jotain mikä luo näyttämön kaikelle, mitä tapahtuu sen jälkeen. Olen alkanut ymmärtää pimeän yön merkityksen, ja vaikken haluaisin koskaan toistaa sitä, käsitän, mitä minulta olisi mennyt ohi, jos olisin yrittänyt mennä suoraan toukasta perhoseksi ilman transformoivaa kokemusta kotelossa.

En suosittelisi Mestarin elämää -sarjaa ns. Sedonan porukalle. Heidän henkinen kiinnostuksensa keskittyy avaruusolentoihin, Lemuriaan, entisiin elämiin, selvänäköisiin tulkintoihin, kristalleihin ja egyptiläisiin parannussauvoihin. Ei millään pahalla, mutta olen kävellyt muutaman korttelin Sedona-bulevardilla (vertauskuvallisesti sanottuna), New age -kadulla ja Avaruusolentotiellä, eikä se ole todellakaan se tie, jota shaumbrat kulkevat. Meidän tietämme ei löydy kartoista, eikä sillä ole myöskään katuviittaa. Ei ole kauppoja tai kiertomatkoja, ja on harvinaista kohdata toista ihmistä tällä reitillä. Itsesi kuitenkin kohtaat, eikä se ole aina kaunista.

Suosittelisin Mestarin elämää -sarjan sellaiselle, joka on käynyt läpi pimeän yön ja selviytynyt siitä. Hän on hukkunut Kakkajärveen ja oppinut ns. hengittämään veden alla. Hän alkaa tulla esiin kotelosta ja sisäinen ääni kysyy: "Mitä seuraavaksi?" Tästä Mestarin elämää -sarjassa on kyse: mitä tulee seuraavaksi? Seuraavaksi on se, mitä olemme luoneet Mestarin elämää -sarjassa, sisältäen:

Mestarin elämää 1 – Kirkastuminen
Mestarin elämää 2 – Minä olen tässä
Mestarin elämää 3 – Ruumiillistuminen
Mestarin elämää 4 – Aistillisuus
Mestarin elämää 5 – Ahmyo
Mestarin elämää 6 – Ei enää!
Mestarin elämää 7 – Minä olen luominen

Kun lukee yllä mainittuja otsikkoja, se on kuin katselisi perhosen kokemusta sen ilmestyessä esiin kotelosta – ensin eeppinen transformoituminen muodosta toiseen, sitten oivallus "minä olen tässä", sitten uuden kehon tunteminen ja sitten uudenlainen aistillisuus, mitä seuraa helppous ja vaivattomuus. Kun toukka (vanha itse) yrittää palata takaisin, täytyy sanoa "ei enää!" Ja siitä menemme todelliseen luomiseen, yrittämättä pelkästään selviytyä. Ja seuraavaksi olemme uudessa elämässämme (nova vita). Koskaan ennen minulle ei ole valjennut, että Mestarin elämää -sarjan järjestys kuvaa perhosen ilmestymistä esiin kotelosta.

Muuten, suosituin Mestarin elämää -jakso on Minä olen luominen (nro 7). Nimi on houkutteleva, ja olen varma, että jotkut shaumbrat päättivät hypätä Minä olen luomiseen, jotta he voisivat alkaa luoda yltäkylläisyyden kaltaisia asioita. Minusta kuitenkin tuntuu, että voidakseen ymmärtää todellista luomista on tärkeää saada hyvä ymmärrys kaikista muista Mestarin elämää -jaksoista, jotka johtavat siihen. Muiden jaksojen katsomista ensin ei vaadita, mutta niissä luotu perusta lisää valtavasti Minä olen luomisen arvoa.

Eräs henkilökunnan jäsen kysyi, miten monta Mestarin elämää -jaksoa suunnittelemme tehdä. Minulla ei ole aavistustakaan, paitsi että Adamus on antanut vinkkejä minulle kahdesta seuraavasta. Sen tiedän, että tämä sarja on elävä dokumentti matkastamme sielun pimeästä yöstä oivaltamiseen. Emme ole vielä oivaltaneet sitä vaikutusta, joka sillä on esiintuleviin ihmisiin seuraavina vuosikymmeninä. He näkevät, miten ensimmäinen ihmisryhmä teki sen, ja se antaa heille vakuutuksen, että hekin voivat tehdä sen. Minusta tuntuu, että se on merkittävin kirjasto, jonka olemme luoneet kuluneiden 19 vuoden aikana. Se on uutta pyhää materiaalia niille, jotka pääsevät pimeän yön läpi. Se on tarina siitä, miten me teimme sen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

HO JA 20 SHOTTILASIA

Kirjoittanut Joachim Wolffram (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ho oli juuri saapunut Ylösnousseiden mestareiden klubille ja istuutunut lempipenkilleen, kun yhtäkkiä pöydälle hänen eteensä ilmestyi 20 shottilasia ääriään myöten täynnä kirkasta nestettä. Lasien viereen ilmestyi pullo, jossa St. Germain virnisti leveästi ja osoitti jotain, mikä oli kirjoitettu koukeroisin kirjaimin. Siinä luki "Pyhän Veljen eliksiiriä" (suom. huom. "pyhä" (holy) kirjoitettuna muotoon "Ho-ly", mikä lausuttuna merkitsee "Ho valehtelee"). Ho pudisti päätään ja tuijotti asetelmaa epäuskoisena.

Hän oli edelleen ajatuksissaan, kun Althar tuli sisään ja liittyi hänen seuraansa, muuttaen lohikäärmemuotonsa sopimaan penkille Hon viereen. Vilkaisten laseja Althar sanoi: "Anna, kun arvaan. Pohdit ensimmäistä menetettyä rakkauttasi ja yrität hukuttaa itsesi ratkaisemattomiin itsearvostuskysymyksiisi?"

"Ei", Ho vastasi.

"Odotat 19 ystävää seuraasi testaamaan ensimmäisiä itse tislaamiasi snapseja, jotka sisältävät nestemäistä valoa ja ripauksen tähtipölyä?"

"Ei."

"Juhlistat uutta ja hämmästyttävää aitoa luomista, joka syntyi puhtaassa ilossa, ja olet onnellinen kuin neitsytäiti, joka katselee lapsensa suurenevan loputtomasti?"

"Ei todellakaan."

"Otat hätätilalääkettä ja pelastat itsesi … Odotas, tämä tuoksuu tutulta." Althar nosti lasin ja haistoi sen sisältämää nestettä. "Voi, pyhä paska!"

"Lämpenee."

Althar tarttui pulloon ja tutki sen etikettiä. "Jos tämä on, mitä luulen, niin miksi näytät niin hapanta naamaa?"

"No", Ho huokasi ja jatkoi haluttomasti: "Hävisin vedon. Ja tiedät, että lyön vetoa ainoastaan silloin, kun tiedän, etten voi oikeasti hävitä."

"Aivan. Jotkut sanovat sitä viisaudeksi. Tai tylsyydeksi. No, joka tapauksessa, mikä tuo veto oli?"

"Löin vetoa, että edes hänen oli mahdotonta pitkittää tätä niin kauan. Tarkoitan, että hän aloitti juuri 20. sarjan. Tämä merkitsee, että hän on tehnyt sitä 20 vuotta."

"Joo, se on melko vakuuttavaa – muotoilla uudelleen muutaman sama asia uudestaan ja uudestaan. Keksien uusia ja houkuttelevia selityksiä, kuitenkin sanoen aina saman asian. Hän on todella hyvä siinä, eikö vain?"

"Sitä se on. Vetoni oli, että vuosisatojen ja vuosisatojen valmistautumisen jälkeen olisi hyvin helppoa saada kokonainen ihmisryhmä ylösnousemaan. Olosuhteet olivat täydelliset, ainakin riittävässä määrässä maita. Ei valtavia sotia tai nälänhätää. Ei epidemioita. Jopa kirkot lopettivat kiduttamisen. Lisäksi uusi teknologia salli heidän jakaa kaikenlaista informaatiota ja yhdistyä toisiin ihmisiin ympäri maailmaa.

"Aivan." Althar nojasi pöytää vasten ja nuuhki laseja puhtaasta ilosta.

"Siis sanoin hänelle: "Kuuntele, Pyhä Veli, maaperä on valmisteltu. Tobias sanoi jo kaiken kolmessa sarjassa. Vie ainoastaan neljä vuotta, että saamme ryhmäylösnousemuksen. Ja sen jälkeen enintään viiden vuoden aikana asiat joko hajoavat tai ainakin jumiutuvat totaalisesti ihmisen ryhmädynamiikoissa."

"Joo, kuten aina tapahtuu." Althar tuijotti edelleen noita laseja. "Eikö meidän pitäisi kokeilla yhtä näistä? Tarkoitan, että olisi sääli, jos ne haihtuisivat tässä kuivassa ilmassa. Ilma on kuivaa, eikö sinustakin?"

Ho sivuutti Altharin kommentin ja jatkoi: "Me siis sovimme vedosta. Viisi vuotta meni ja saimme joitain satunnaisia ylösnousemisia, ja sitä voisi kutsua myös "ryhmäylösnousemukseksi", vaikkakin pieneksi. Asiat etenivät minun edukseni. Mutta noiden viiden vuoden jälkeen hän vain jatkoi. Ja jatkoi. Ja jatkoi!"

Althar teeskenteli kuuntelevansa tarkkaan, vetäen samalla yhtä lasia lähemmäs.

"Ja nyt hän ennustaa myös joukkoylösnousemusta. Ei vain pienen ryhmän, kuten tusina tai pari. Ei, vaan satojen, jos ei tuhansien."

Althar nyökkäsi sateenkaaren väreissä hohtavaa päätään. "Itse asiassa, kuulin hänen viestinsä. Ja koska olen samaa mieltä hänen kanssaan, meidän pitäisi juhlia kunnolla." Hän nosti lasin iloisen odotuksen vallassa.

Myös Ho otti lasin ja tuijotti siihen, ilmeisesti tutkien tuota nestettä. "Asioiden suuressa suunnitelmassa tämä on todellakin suuri uutinen, ja sitä kannattaa tietysti juhlia. Mutta asioiden suuremmassa suunnitelmassa, no, minä myös hävisin vedon!"

"Se on tosi huono juttu. Siis miksei katsota, onko tämä juoma lääke huonoon tuuriisi?"

Kumpikin nosti lasinsa ja tyhjensi sen sisällön.

Althar tunsi tuon nesteen koko kehossaan. "Aah, mikä erinomainen maku. Ho, sinun pitäisi ehdottomasti lyödä useammin vetoa. Ja hävitä tietysti. Tarkoitan, että jos tämä on tulos vedon häviämisestä, niin mikä on ongelma?"

Tuntien eliksiirin virkistävän vaikutuksen Ho sanoi: "Ei. Vetojen häviäminen ei ole minun juttuni. Mutta kenties minun täytyisi tulkita menneisyyttä uudelleen ja teeskennellä, että löin vetoa vain, jotta voisimme nauttia tästä hetkestä."

Althar nyökkäsi.

"Voisin jopa sanoa, että löin vetoa äärimmäisestä myötätunnosta ihmiskuntaa kohtaan, työntääkseni häntä vain jatkamaan ja jatkamaan."

Althar nosti kulmakarvojaan.

"Eikö?" Ho jatkoi. "Ja tässä menneisyyden tulkinnassa en edes lyönyt vetoa. Keksin vain kiihokkeen kaikkien hyväksi."

Ho otti toisen lasin ja joi sen. "Siis asioiden suurimmassa suunnitelmassa ei ollut mitään vetoa, en hävinnyt sitä ja monet aikaan sidotut ihmiset nauttivat 20 vuotta henkistä ja henkisyyden jälkeistä viihdettä."

"Siis nostetaan malja olemassaolon joustavuudelle ja syntymäoikeudellemme tulkita sitä niin, kuin haluamme", Althar sanoi napaten kaksi lasia ja tyhjentäen ne nopeasti peräjälkeen.

Juuri tuolla hetkellä St. Germain lähestyi pöytää leveä hymy kasvoillaan. "Althar, tosi hyvä, että liityt juhlaan mukaan ja tuet ystävääsi Hota tämän ikimuistoisena iltana."

"Aa, Pyhä Veli, eli itse St. Germain", Althar vastasi nousten ylös ja kumartaen. Osoittaen pulloa hän sanoi: "Olen tainnut aliarvioida huumorintajusi."


"Luultavimmin. Toivon, että arvostat sitä", St. G sanoi kumartaen takaisin.

"Tietysti arvostan sitä, että käytät tavuviivaa jakamaan holy-sanan (=pyhä) muotoon Ho-ly ja näin kutsut ystävääni valehtelijaksi. Ja samalla viittaat omaan titteliisi ja panet hänet juomaan koko jutun – se on hyvin vakuuttavaa. Sinulta taisi viedä – katsotaanpa – 20 vuotta keksiä se?"

St. G:n hehku muuttui hienoisesti violetista punaiseksi. Althar jatkoi: "Ei, vaan ottaen huomioon huumorintajusi se olisi liian nopeasti. Taisit juonia tätä lomallasi kristallivankilassa. Tuon aiheen ammattilaisena tiedän, että kristallit ovat hyvin inspiroivia. Ja se olisi antanut sinulle noin 100.000 vuotta keksiä tuo suunnitelma, eikö vain?"

St. G seisoi kuin jähmettyneenä, kun Ho tunsi, mihin Atlhar oli menossa tässä.

"Mutta se oli ehdottomasti sen arvoista", Althar jatkoi. "Tämä eliksiiri kompensoi pienen pistoksen ystäväni sydämessä, hänen häviämästään vedosta. Toisaalta, hävityllä vedolla pitäisi tasapainottaa voitettu veto, eikö niin?"

"Haluatko haastaa minut?" St. G kysyi, hänen kiukustumisensa ollessa tuskin havaittavaa.

"Joo, haluan. Nimittäin olen seurannut esitelmiäsi vuosien saatossa. Muuten, ne ovat oikein kivoja. Mutta ihmettelin: 'Milloin hän puhuu ainoasta olennaisesta asiasta?' Tarkoitan lopullisesta irtipäästämisestä."

"Lopullisesta irtipäästämisestä? Tarkoitatko siitä uskomuksesta irtipäästämistä, että erillisyys on totta?" Ho sanoi väliin.

"Juuri sitä", Althar virnisti.

"No", St. G mumisi. "Olemme pääsemässä siihen. Nimittäin jos sen tuo esiin liian varhain, monet juoksevat karkuun."

"Oikeasti?" Althar sanoi. "Nuo kovasti ylistämäsi suuret potentiaalit pakenisivat? Siis vetoni on tämä: tarvitset ainakin viisi vuotta vielä, ennen kuin sinulla on lopultakin rohkeutta puhua siitä."

"Haaste hyväksytty!" St. G karjahti ja lähti pöydästä.

"Se oli siistiä", Ho sanoi. "Ei aivan eleganttia Shakespearen tyyliä, mutta se toimi."

"Aivan, mutta tiedätkö mitä?" Althar sanoi raapien päätään. Hetken mietittyään hän jatkoi: "Tämä oli aivan liian helppoa. Epäilen, että kaikki tämä on todellakin Shakespearen tyyliä, ja Pyhä Veljemme oli jo mestarillisesti juoninut tuon draaman."

"Tarkoitatko, että me emme saaneet häntä lyömään vetoa, vaan tilanne oli toisinpäin?"

"Sitä epäilen. Pitkittämällä asioita näin kauan hän inspiroi meitä muita keksimään vaihtoehtoisia yrityksiä."

Ho ajatteli sitä. "Se on vielä siistimpää. Siis teeskennellään, ettemme nähneet hänen suunnitelmansa läpi ja tosiaan keksimme uuden vaihtoehtoisen yrityksen." Hän tyhjensi uuden lasin. "Mitä sanot tästä: sinä kirjoitat lopullisesta irtipäästämisestä, ja se voisi pakottaa hänet puhumaan siitä alle viidessä vuodessa. Jos hän puhuu, sinä voitit vetosi. Jos hän ei puhu, no, silloin hän oli luultavasti oikeassa viivytellessään, mutta ainakin sana on kiirinyt ja lisäksi voisimme saada uuden pullon eliksiiriä."

"Haaste hyväksytty", Althar sanoi. Hän otti uuden lasin, sulki kristallisilmänsä hetkeksi, ja kun ne taas avautuivat, shottilasi muuttui kauniiksi kirjaksi. "Tehty!"

"Hyvä", Ho sanoi. "Se näytti kovalta työltä. Rentoudutaan nyt ja nautitaan eliksiiristä. Lisäksi lyön vetoa, ettet pysty luomaan näin laadukasta eliksiiriä tyhjästä."

"Et puijaa minua noin helposti", Althar tiuskaisi. "Tiedoksesi vain, että minä "valoin" St. G:n vankilan kristallit, jotta hän keksisi juonen houkutella sinut siihen vetoon, jonka häviäisit, jotta voisin nauttia hienosta eliksiiristä tänä iltana, ainoastaan noin 100.000 vuotta myöhemmin. Kuka nyt on oikea Shakespeare?"

"Taisit juuri häpeämättömästi tulkita olemassaoloa uudestaan, saadaksesi oman olosi tuntumaan hyvältä."

"Kuka tietää? Mutta lyön vetoa, ettet pysty todistamaan, että olen väärässä."

He hymyilivät toisilleen ja kilistivät kristallilasejaan.


Joachim Wolffram on julkaissut henkisyyden jälkeisiä kirjoja, mm. Althar-sarja (www.wolffram.de).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

JOKI

Kirjoittanut John McCurdy (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olin ollut aikanani monilla joilla – jotkut mahtavia ja kauniita, toiset rumia ja haisevia. Minulla oli ollut paljon uskomattomia seikkailuja vanhassa kunnon pikku veneessäni, mutta monista suurista näkymistäni ja mainostajien vielä suuremmista väitteistä huolimatta, ne kaikki päätyivät samaan tylsään Yhdenmukaisuusmereen.

"On oltava jotain muuta", sanoin itselleni istuessani yksi puistonpenkillä Vesimies-joen rannalla. "Olen väsynyt ja kyllästynyt, ja tiedän vain, että jossain on joki, joka voi viedä minut johonkin uuteen paikkaan. Tunnen sen luissani ja ytimissäni, mutta olen etsinyt kaikkialta, enkä ole löytänyt."

"Tiedän, missä se on", ääni sanoi. Hypähdin vähän ja hätkähdin, kun huomasin miehen istuvan vieressäni penkillä.

"Anteeksi kuinka?"

"Tiedän, mistä etsimäsi joen löytää."

"Tiedätkö? Mistä?"

"Se on suoraan edessäsi."

"Höpö-höpö. Olen mennyt tämän joen alas satoja kertoja, ja se laskee Yhdenmukaisuusmereen, aivan kuten kaikki muutkin."

"Aa, mutta et ole koskaan sallitut joen kuljettaa itseäsi? Oletko koskaan kertonut joelle, että haluat mennä johonkin uuteen paikkaan, ja sitten laittanut sivuun melasi ja antanut sen viedä sinut sinne?"

"Olet hullu!" huudahdin. "Se olisi itsemurha! Ja miksi puhuisin joelle? Se on vain vettä, ja se voi mennä vain sinne, minne penkereet ohjaavat."

"Ehkä", hän sanoi katsoen keskittyneesti silmiini. "Tai kenties joissa on enemmän, mitä oivallat. Ja kenties olet jo kertonut tuolle joelle, mitä haluat, ja siitä syystä minä olen täällä."

Tuijotin häntä.

"Minun on juostava", hän sanoi ja nousi äkkiä ylös. "Mutta vien erään ryhmän jokea alas huomenna, emmekä me mene tuohon mereen. Lähdemme tasan klo 6 aamulla, jos olet kiinnostunut."

Tuijotin jokea hetken epäuskoisena. "Mutta …", aloitin, ja kun katsoin, mies oli poissa.

Mikä hullu mielipuoli! Mutta jonkin hänessä kiehtoi minua, ja kun pääsin kotiin, tiesin, etten pystyisi lepäämään, ennen kuin tiesin, mitä se oli. Olin kyllästynyt, eikä minulla ollut joka tapauksessa mitään hävittävää, joten miksi en lähtisi pikku seikkailulle?

Varhain seuraavana aamuna työnsin pikku veneeni – ruokaa, vettä ja varusteita huolellisesti pakattuna sisään – jokeen ja livuin paikkaan, jossa tuo opas joka oli jo omassa veneessään, katseli ihmisjoukkoa, joka yritti epätoivoisesti sulloa liikaa tavaraa veneisiinsä. Heti kun hän näki minut, hän huusi joukolle: "Lähdemme nyt! Te ette tarvitse kaikkea tuota tavaraa, joten tulkaa mukaan tai jääkää jälkeen, oman valintanne mukaan."

"Tervetuloa Oivaltamisjoelle!" oppaan ääni leijui veden yli, kun me kaikki keräännyimme hänen ympärilleen veneissämme ja aloitimme matkamme. "Olen kanssanne koko ajan, mutta tulette tekemään jotain, mitä kukaan ei ole koskaan tehnyt. Minäkään en ole ollut siellä, minne menette, joten olette täysin vastuussa omasta matkastanne."

"Tämä tyyppi on hullu!" joku huusi. "Kaikki tietävät, että tämä on Vesimies-joki eikä tämän kohdan ja Yhdenmukaisuusmeren välillä ole mitään uutta!"

"Sinulle se on totta", opas sanoi. "Sillä joki heijastaa aina odotuksiasi. Jokaisen joka ei voi hyväksyä, että tässä tilassa saattaisi olla useampi joki, pitäisi kääntyä nyt takaisin, sillä tästä tulee rankka matka, joka kumoaa kaiken, mitä luulitte koskaan tietävänne. Teidän olisi parasta mennä kotiin ja nauttia tylsästä ja mukavasta elämästänne, kun voitte." Melko monet ihmiset kääntyivät silloin takaisin, ja minä tunsin houkutusta siihen, sillä tämä opas oli selvästikin hullu. Mutta olin saanut tarpeekseni tylsästä ja mukavasta elämästäni, joten jäin vain nähdäkseni, mistä ihmeestä hän oikein puhui.

Pian kaarsimme mutkasta, ja meidät pyyhkäistiin ensimmäiseen koskeen. Se oli helppo, olin mennyt siitä läpi monta kertaa, joten en miettinyt kahta kertaa, kun laitoin melani veteen ja tähtäsin tavanomaiselle reitille. Mutta yllätyksekseni mitä kovemmin meloin, sitä enemmän joki tuntui taistelevan minua vastaan! Sitten veneeni kääntyi ympäri, ja olin vedessä enkä voinut tehdä muuta, kuin antaa sen kuljettaa minut hiekkasärkälle kosken alapäässä. Myös osa varusteistani huuhtoutui sinne, kaatuneen veneeni rinnalla.

"Se oli mahtavaa!" opas sanoi nauraen ja istui tyynenä veneessään, kun vesi syöksyi ohi. Tuijotin häntä. Missä hänen melansa oli? Miten hän teki sen? "Tällä joella on vain yksi sääntö", hän sanoi: "Salli sen kuljettaa sinua."

"Tietysti se kantaa minua!" vastasin närkästyneenä.

"Miksi sitten kulutat niin paljon energiaa taistelemiseen sitä vastaan?" hän kysyi, ennen kuin sujahti vaivattomasti puhumaan jonkun toisen kanssa.

Huuhtouduttuani rannalle vielä monta kertaa, hellitin lopulta veneeni kontrolloinnissa, enimmäkseen puhtaasta noloudesta. Ja yllätyksekseni menosta tuli paljon tasaisempaa. Siinä ei ollut mitään tolkkua.

Matka jatkui, ja muutaman päivän päästä tulimme kanjoniin, jossa oli paljon voimakkaampi koski. Siihen mennessä olin oivaltanut, että siinä oli oikeasti jotain, mitä opas jatkuvasti kertoi minulle, ja juuri ajoissa muistin vetää melani pois vedestä. Hämmästyksekseni se oli tasaisinta menoa tuon kanjonin läpi, mitä minulla oli koskaan ollut, mutta se ei ollut mitään verrattuna yllätykseeni siitä, että ilmestyin kanjonista maisemaan, jota en ollut koskaan ennen nähnyt!"

"Onneksi olkoon", opas sanoi, kun hänen veneensä tuli vaivattomasti omani rinnalle. "Sallit lopultakin joen kuljettaa sinut jonnekin uuteen!"

Sitten joen virtauksesta tuli vielä voimakkaampaa. Se kulki joskus syvien ja petollisten kanjonien ja valkoisena kuohuvien koskien läpi, joita en ollut koskaan ennen nähnyt, ja joskus lempeiden kohtien läpi, jotka olivat niin kauniita, että henkeni salpautui. Opettelin pitämään melani pois vedestä, mutta hyvin usein jokin säikäytti minut ja unohdin. Se ei päättynyt koskaan hyvin, ja pian kaikki varusteeni, paitsi ihan välttämättömimmät, oli menetetty. Kuitenkin jotenkin minulla oli aina, mitä tarvitsin.

Opas kertoi meille nyt joka päivä, mitä tapahtui. "Olette astuneet täysin uuteen todellisuuteen", hän sanoi. "Aloitatte täysin uuden elämän kuolematta, joten kehonne täytyy sopeutua, ja se on tuskallista. Antakaa sen vain tapahtua, ja antakaa joen kuljettaa teitä. Se on luonnollinen prosessi, jonka olette valinneet, joten älkää taistelko sitä vastaan, älkääkä yrittäkö kontrolloida sitä. Joki tietää, mitä haluatte, ja se on täällä palvelemassa teitä, joten antakaa sen palvella!"

Kuusi päivää Vesimies-joelle lähtömme jälkeen pysähdyimme varhain, ukkosen jyristessä ihan kulman takana. "Olette päässeet näin pitkälle ja päästäneet irti hyvin paljosta, ja olen hyvin ylpeä teistä!" opas sanoi. "Mutta jos haluatte selviytyä tästä eteenpäin, teidän täytyy päästää irti kaikista taisteluistanne. Eikä vain joen kanssa. On aika päästää irti taisteluista itsenne kanssa, kehonne kanssa ja kaiken muun kanssa, sillä jokainen taistelu jota edelleen käytte, imee teidät suoraan pohjaan. Teidän ei tarvitse olla täydellinen, sillä joki puhdistaa teidät ja vie sen, mitä ette tarvitse enää. Mutta luottakaa minuun tässä: älkää menkö eteenpäin, ennen kuin olette vähintäänkin halukas päästämään irti taisteluista!"

Seuraavana aamuna heräsin varhain, innokkaana nyt näkemään, mihin tämä uskomaton seikkailu veisi minut. Jättäen telttani ja kaiken muun taakseni, istuin jo veneessäni joen reunassa, kun opas kutsui kaikki yhteen uuteen kokoukseen. "Tänään on oivaltamispäivänne", hän sanoi. "Tänään oivallatte, että olette itse luominen. Tämän joen energiat ovat teidän energioitanne. Sallikaa niiden palvella teitä, sillä tämä on se päivä, jolloin luoja (te) kohtaa itsensä omassa luomuksessaan ja kaikki kan- …"

Oppaan ääni hukkui joen ääneen, ja oivalsin yhtäkkiä, että veneeni oli jotenkin päässyt irti ja sitä kuljetettiin nopeasti virtaa alaspäin. Hetken olin paniikissa ja meloin epätoivoisesti rantaa kohti, huomatakseni vain, että joki työnsi minua kovempaa, ja sitten muistin. "Tähän on vain yksi asia", sanoin itselleni. Heitin melan pois ja antauduin. Ja sitten joki oli poissa. Lempeällä kuiskauksella se vain putosi altani, ja sukelsin veneeni kanssa sumupilveen, joka nousi alla olevasta ukkosesta.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan putosin tai leijuin, en tiedä kumpaa. Monia kokemuksia tuli vastaani matkan varrella: pitkä lentomatka; aurinkoinen Kreikan saari, jossa oli uskomatonta ruokaa ja uusia ystäviä; kaunis ja uskomaton nainen, jonka kanssa tunnen olevani "kotona"; asuminen kauniissa uudessa maassa, jonka olemassaolosta olen hädin tuskin tiennyt; olen naimisissa ja minulla on poikapuoli (hetkinen, mitä!); olen kanavoija (niinkö?) ja hyvin monia muita odottamattomia kokemuksia. Ja olen hyvin onnellinen! Katson ympärille. Venekin on hävinnyt. Nyt olen vain minä katsomassa itseäni. Miten tämä tapahtui? Onko se unta? Loppuuko se kohta äkilliseen törmäämiseen vesiputouksen pohjaan? Missä olen? Yhtenä hetkenä kävelen kauniilla ja kiinteällä maanperällä, seuraavana tunnun leijuvan/kelluvan, mutta missä? Joessa? Taivaalla? En osaa sanoa, ja se muuttuu jatkuvasti. En näe, minne olen menossa, mutta se missä olen, on hyvin kaunis, täynnä rakkautta, iloa ja armoa!

Voi ei, näen myrskyn aivan edessä. Hetken panikoin ja juoksen, ja myrskystä tulee välittömästi synkkä ja myllertävä hirviö, salamoiden iskiessä kantapäilläni. Sitten muistan ja pysähdyn. Antaudun, ja myrskystä tulee lempeää sumua ja lämmintä auringonpaistetta, joka hyväilee minua hellästi. Oivallan, ettei nyt ole muuta tehtävää, kuin päästää rakkaus sisään.

Voi, rakkaus! En ole koskaan tuntenut niin paljoa itseltäni tai toisilta! Nipistän itseäni, jos näenkin vain unta. Kehoni tuntuu repeytyneen tuhansiksi paloiksi, joista jokainen elää eri ulottuvuudessa. Olen hyvin herkkä.

Niin paljon iloa. Niin paljon kyyneliä. Niin elossa, niin lähellä kuolemaa. Niin hämmennyksissä. Niin selkeä. Niin …

"Tervetuloa uuteen elämääsi, ystäväni!" Se on opas kahdeksantena päivänä, ja istumme niityllä, joka on täynnä luonnonkukkia ja perhosia.

"Kiitos", vastaan. "Minusta tuntuu hyvin hämmentyneeltä, ja kehoni tuntuu siltä, että se voisi hajota koska tahansa. Ja olen hyvin onnellinen ja itken myös paljon!"

"Kukaan ei ole koskaan ennen kokenut tätä", hän sanoo. "En edes minä tai Kuthumi. Kehosi itkee, sillä se on ottanut vastaan koko tämän transformaation ikävimmät seuraamukset. Jatka vain sen sallimista, ja jatka kaikkien tämän uuden elämän kokemusten sallimista."

Katson ympärille, ja kaikki on uskomattoman kaunista. Tulevaisuus on tuntematon, eikä jokeakaan ole enää täällä opastamassa minua, mutta on virtaus tähän uuteen elämään. Ei, siinä on jokin läsnä, ja oivallan, että se on oma läsnäoloni. Olen omassa luomuksessani, ja antautuessani sille löydän suuren iloperustan, joka korvaa syvimmän hämmennyksen ja tuskan. Olen olemassa! Minä olen mitä olen! Ja kaikki on hyvin minun luomuksessani.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

RUOHON KASVAMISTA KATSELLEN

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kesä on virallisesti ohi. On syksyn ensimmäinen päivä täällä Toscanassa, vaikka sää tuntuu edelleen kesältä lämpötilan ollessa 26 astetta.

Rakastan kesäaikaa, erityisesti Coloradossa. Siellä ylhäällä missä asumme, 2500 metrin korkeudessa, ei ole koskaan liian kuumaa ja taivas on melkein aina selkeä ja kirkkaansininen. Kesällä uudistun muiden vuodenaikojen matkustamisen, työpajojen ja filmituotannon rankkuudesta. Aloitan työskentelyn noin klo 7 joka aamu, ja sitten ryntään pihalle, kun kello lyö 13. Meillä on noin 1.2 hehtaaria maata vuorilla, joten siinä on kesällä aina työtä. Lindan täytyy etsiä minut pihalta, kun alkaa tulla pimeä, ja tulla kertomaan, että päivällinen on valmis ja on aika lakata tekemästä töitä sinä päivänä. Tämä tuo mieleeni, kun olin nuori poika ja pelasin ulkona viimeiseen valonkajastukseen saakka.

Taisin ottaa tänä kesänä enemmän tehtävää, kuin pystyin pureskelemaan. Apurin kanssa petsasin koko latoni, kaksi valtavaa aurinkoterassia ja talon puukoristeet. Teimme myös valmiiksi edelliskesän 200 metrin salaojakaivuun. Sitten sain idean rakentaa uuden tukimuurin/penkereen. Vaikka oli elokuun alku, saatoin tuntea jo syksyn odottavan valmiina tuodakseen viileitä tuulenhenkäyksiä ja maalatakseen puut syksyn neonväreillä. Päätin aloittaa projektin joka tapauksessa, ja oikeutin päätökseni tarpeella istuttaa uusia puita siltä varalta, että misteli ottaisi valtaansa vieressään olevat korkeat männyt. Olin oksinut nuo puut keväällä, ja ne näyttivät suhteellisen terveiltä, mutta arboristi kertoi minulle, että ne voisivat olla poissa 3–5 vuodessa.

Olin vähän pakkomielteinen pihaprojekteissani. Linda kysyi jatkuvasti, tarvitsimmeko oikeasti uutta tukimuuria – olin rakentanut yhden joka kesä viimeiset kahdeksan vuotta. Viisi vuotta sitten meillä oli suuri tulva, jollainen ei ole tavallinen vuorilla, ja yksi muurini esti vettä tulemasta taloon. Sitten muistin, mitä Adamus oli kertonut minulle aiemmin tänä vuonna: hän kehotti varmistamaan, että kaikki Crimson Circlen sisäiset järjestelmät olivat huippukunnossa, koska 3–5 vuodessa näkisimme merkittäviä muutoksia Crimson Circlen yleisössä. Kenties projisoin tämän myös pihaprojekteihini: korjaa ja rakenna kaikki nyt sitä varten, mitä tulee myöhemmin. Minulla oli vähän ymmärrystä siitä, miltä Nooasta (arkkikuuluisuus) on täytynyt tuntua.

Takaisin tukimuuriin. Luonnostelin alustavan suunnitelman. Muuri ja pengerrys olisi 40 jalkaa pitkä, 25 jalkaa leveä ja 4 jalkaa korkea, yhteensä 1000 neliöjalkaa (105 neliömetriä). Siihen mennessä kun se oli valmis, olin käyttänyt 100 tonnia (90.000 kiloa) täytemaata ja kiviä. Kuorma-autollinen toisensa jälkeen uutta materiaalia saapui joka päivä, mikä sai naapurit nostelemaan kulmakarvojaan muutaman kerran. "Siinä sitä taas mennään", he varmaan ajattelivat. "Herra Muurinrakentaja." Mutta valitettavasti Lindalla ja minulla on jo jokseenkin kummallinen maine vuoristoyhteisössämme, joten en uhrannut sille paljon ajatusta.

Ystäväni ja shaumbra-toverini Joe Davinroy ja Horace Dinu olivat suuri apu projektin aikana. Sain jatkuvasti muistikuvia meistä kolmesta muurareina toisessa elämässä. Totta tai ei, se teki tästä muurinrakentamisesta enemmän mission kuin työtehtävän. Saimme projektin valmiiksi noin viikossa, paljon odottamaani nopeammin. Viimeisenä päivänä istutimme kolme kaunista Coloradon okakuusta penkereelle. Vaikka ne ovat nyt vasta kaksimetrisiä, voin jo kuvitella, miltä ne näyttävät 20 vuoden kuluttua.

En ole yhtä kätevä kuin Joe tai Horace. Nämä tyypit osaavat rakentaa melkein mitä tahansa. He ovat älykkäämpiä projektin suunnittelussa, kun taas minulla on taipumusta hypätä vain töihin ja katsoa, mitä siitä tulee. Heidän taitonsa sai aikaan sen, että muuri oli lopussa täysin suora ja tasainen verrattuna siihen, miltä se olisi näyttänyt, jos olisin tehnyt sen itse. Mutta yksi asia jonka olen oppinut, on hankkia oikeat työkalut. Hankin parhaat työkalut tehtävään, on kyse sitten yksinkertaisesta lapiosta tai suuresta betonisekoittimesta. Minulla on Kubota-traktori, jossa on kaikenlaisia siistejä varusteita. Olen myös oppinut kuluttamaan enemmän rahaa laadultaan parhaiden työkalujen ostamiseen. Halvat työkalut vaativat tuplasti työtä ja menevät puolta nopeammin rikki. "Osta parhaat työkalut tehtävään", muistutan itselleni joka kerta, kun menen rautakauppaan.

Nyt kun tukimuuri oli valmis ja sitä ympäröivä alue maisemoitu, oli aika kylvää ruoho. Tavallinen kaupunkiruoho ei toimi täällä ylhäällä. Sen sijaan hankin erityistä korkean paikan siementä, joka kasvaa hitaasti eikä vaadi paljon vettä. Mutta olin huolissani aikataulusta. Nyt oli jo syyskuun alku, ja pian sää muuttuisi syksyiseksi. Lisäksi kahden viikon päästä lähtisimme Eurooppaan, joten en olisi paikalla kastelemassa päivittäin, mitä uusi ruoho vaatii.

Tilannetta huononsi, että kuluneen kuukauden oli ollut kuivaa, joten olin huolissani veden loppumisesta. Meillä on pintakaivo (täällä ei ole kaupunkivettä) ja 7600 litran vesisäiliö, mutta säiliön täyttyminen veisi kauan, kun käytin 1100–1500 litraa päivässä kasteluun. Mutta jos en kylväisi ruohoa, talven ja kevään aikana tapahtuisi luultavasti paljon eroosiota, mikä merkitsisi monen tunnin lisätyötä maisemointiin ensi kesänä.

Kylvin ruohonsiemenet ehkä viimeisellä mahdollisella hetkellä. Valmistelin maaperän turpeella ja rikkaalla, tummalla savella. Sitten kastelin ja odotin. Kastelin ja odotin. Toisena päivänä kylvämisen jälkeen juoksin aamulla ensimmäiseksi penkereelle katsomaan, onko uusi ruoho itänyt. Ei mitään. Menin 4–5 kertaa päivässä katsomaan, näkyikö ruohoa. Ei mitään. Kastelin aluetta käsin hyvin huolellisesti runsaalla vedellä. Yhtenä iltapäivänä heti kastelurituaalini jälkeen Linda tuli ulos kertomaan, että meiltä on loppunut talosta vesi.

Vesisäiliö oli rutikuiva. Menin paniikkiin, enkä miettinyt niinkään suihkuja, astioita ja pyykkiä, vaan ruohoani. Onneksi maanalainen pumppu antoi riittävästi vettä sisäkäyttöön seuraavana päivänä, mutta nyt olin varma, että ruohoprojektini olisi pilalla.

Sitten muistin, että voisin saada vettä toimitettuna säiliöautolla, jopa 5700 litraa kerralla. Vesisäiliöauto oli talollani seuraavana päivänä ja täytti 2000 litran vesisäiliön, jotta voisin jatkaa kastelua. Kriisi vältetty, mutta noin 200 dollarin kustannuksella.

9. päivä klo 7 – Kun ei ollut merkkiä ruohon itämisestä, aloin menettää jo toivoni. Tulin ulos tarkistamaan uuden kasvun melkein tunnin välein, ja Linda alkoi kyseenalaistaa mielenterveyteni. Hän sanoi, että sehän on vain ruohoa, ja sitä täytyy ajaa, jos se joskus kasvaa.

10. päivä klo 6 – Mitään ei ole tapahtunut yön aikana. Voi paska.

10. päivä klo 17 – Menin tekemään päivittäistä kastelurituaaliani, tarkistettuani ensin vesisäiliöstä, että meillä oli riittävästi vettä. Merkki oli alle puolivälin, joten päätin, että se olisi viimeinen kastelu. Olin valmis antamaan periksi ruohoprojektissani tältä kesältä. Katsoin vielä viimeisen kerran tarkkaan maata, ja olin yllättynyt nähdessäni, että pieni ruohontaimi puskee esiin. Silmäillessäni pintaa näin kymmeniä ja sitten satoja ja sitten tuhansia hentoja ruohontaimia työntyvän esiin. Se oli taikaa! Pelkästä maasta aamulla, ruohoksi iltapäivällä. Juoksin sisälle kertomaan Lindalle tästä suuresta luonnonihmeestä. Hän näytti helpottuneelta ja kysyi, onko meillä vielä yhtään vettä.

Muutamassa päivässä koko alue oli vihreä uudesta nurmikosta. Jotkut alut kasvoivat parituumaiseksi tai pidemmäksi siihen mennessä, kun lähdimme Eurooppaan. Maltan tuskin odottaa, että pääsen kotiin katsomaan taajan ruohomaton kasvamista uuden tukimuurini alapuolella.

Mutta tämä tarina ei oikeasti koske ruohon kasvamista. Minusta siinä on kyse shaumbra-matkasta. Jotkut meistä ovat olleet yhdessä 19 vuotta, ja muita on liittynyt mukaan matkan varrella. Jotkut jäivät pois, kun Tobias lähti 10 vuotta sitten, ja muita tuli Adamus-tuulten mukana yhdeksän vuotta sitten. Tietoisuussiemenet kylvettiin 2000 vuotta sitten Jeshuan aikana, ja sovimme, että tässä elämässä ne itäisivät ja kasvaisivat. Ei ole viikkoakaan kulunut, jolloin en olisi kysynyt: "Milloin?" Milloin alamme tulla esiin? Milloin olemme täysin tietoinen sisäisestä mestarista? Milloin ruumiillistunut oivaltaminen alkaa vaikuttaa? Ei Tobias, eikä Adamus ole koskaan vastannut kysymykseeni. Aivan kuten tarkistin ruohon merkit neljä kertaa päivässä, olen tarkastanut myös aidon valaistumisen merkit joka shoudissa ja työpajassa.

"Kastelumme" oli jatkuvaa viesti- ja aineistovirtaa Tobiakselta, Kuthumilta ja Adamukselta. Kuivina ja haastavina aikoina se piti meidät virkeinä ja ravittuina. Oli aikoja, jolloin minusta tuntui, että meiltä loppuisi vesi (viestit), koska mitä muuta voisi enää sanoa? Tobias sanoi, että kaikki on itse asiassa sanottu hänen muutamana ensimmäisenä vuotenaan. Adamus sanoo sen kaiken vain uudestaan, eri tavalla ja provokatiivisesti.

On ollut aikoja, jolloin toivoni shaumbrojen esiintulemisen suhteen on ollut vähäistä. Onnistuisimmeko siinä? Miten monta kipua, menetystä ja sielun pimeää yötä voisimme mitenkään enää kestää?

Työkalumme olivat parhaat mahdolliset: ja & salliminen, ja olen olemassa. Olimme kymmeniätuhansia siemeniä, jotka levitettiin ympäri maailmaa ihmishistorian loppukesänä (käännekohta). Mutta milloin tuo ruoho viimeinkin itäisi?

Sitten sitä alkoi tapahtua. Muutama shaumbra siellä, muutama shaumbra täällä. He tulivat esiin. Eivät huutaneet maailmalle, että he olivat valaistuneet, vaan tekivät rauhan ihmisitsensä kanssa. Ei enää taistelua, ei enää kamppailua, ei enää yrittämistä. Saatoin nähdä sen heidän silmissään ja kuulla äänessään.

Kaksinaisuus oli poissa. He oivalsivat, että olisi edelleen haasteita niin kauan, kun he pysyisivät planeetalla ja eläisivät muiden ihmisten keskellä, olisi edelleen töykeyttä, liikennettä, rikoksia, ihmisjoukkoja ja politiikkaa, mutta nämä asiat eivät ole heidän.

He oivaltavat sen, että heidän sisäinen kamppailunsa on ohi. Ei enää sisäisiä rikoksia. Ei enää sisäistä politiikkaa. Ei enää töykeyttä itselle. Minulla on suuri helpotuksen tunne nyt, kun tuo ruoho kasvaa. Se juurtuu tänä syksynä ja tulee takaisin keväällä vielä vahvempana. Enää ei ole kyse siitä, kasvaako ruoho, vaan miten pitkää ja vihreää siitä tulee. Kaikki tuon ruohon hoitaminen palveli tarkoitusta, ja kaikki murehtiminen oli turhaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

MASSATIETOISUUDESTA MESTARISVIITTIIN

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Marraskuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Meille on kerrottu kerta toisensa jälkeen: "Olette jo valaistunut. Nyt käytte vain läpi kokemusta, miten pääsette siihen."

Tobias sanoi sen Ylösnousemus-sarjassa 2001. Muistan ihmetelleeni ja olleen huolissani, kun hän sanoi minulle, että Ylösnousemus-sarjaa seuraava uusi sarja olisi nimeltään Luoja-sarja. Ylösnousemmeko oikeasti? Tobias selvensi minulle: "Olette jo ylösnousseet. Nyt käytte vain läpi sitä prosessia, miten pääsette siihen." Se ei mennyt minulla perille tuolloin. Halusin edelleen tietää, milloin ja miten ylösnousisimme.

Kuthumi sanoi sen 2007. Hän oli vieraana yhdessä Tobiaksen kuukausi-shoudissa, kun olimme vielä Coal Creek Canyonin -yhteisökeskuksessa. Kysymys- ja vastausosion aikana joku kysyi häneltä, miten kauan vielä kestäisi, ennen kuin hän valaistuisi. Kuthumi vastasi: "Olet jo valaistunut! Siis nyt voit rentoutua, pitää hauskaa ja nauttia siitä ihmiskokemuksesta, miten pääset siihen!" Hän lisäsi, että tämän tietäminen huuhtoisi pois tonnikaupalla ahdistusta, koska mietimme usein, teemmekö sen oikein ja mikä menee tiellemme.

Adamus kehottaa meitä rentoutumaan Oivaltamiseemme. "Se on jo tapahtunut", hän huomauttaa, "ja nyt voitte valita, miten pääsette siihen." Hän sanoo, että se on luonnollinen prosessi, joten sitä ei ole tarvetta työstää. Itse asiassa Oivaltamisemme työstäminen vain lisää makyo-tasoa. Ja jos tämä ei riitä, hän korostaa, että Oivaltaminen ei ole ihmisen vastuulla, eikä tämä pystyisi mitenkään tekemään sitä, vaikka yrittäisi. Kyse on mestarin päästämisestä/sallimisesta ihmiselämäämme.

Kaikesta tästä ylösnousseiden mestareiden informaatiosta huolimatta luulen, että useimmat meistä ovat edelleen varmoja, että keksimme jonkin tavan mokata sen. Joinain päivinä olen varma, että olen mokaamisen mestari. Adamus sanoo, ettemme voi tehdä väärää asiaa, vaikka yrittäisimme, ja kehottaa, että yritämme vain nähdä sen. Kuulostaa kivalta, mutta monien teidän tapaan en ole varma, haluanko ottaa sen riskin, että asiat menevät todella pieleen. Kenties toiset eivät munaa sitä, mutta minulla on taipumusta ajatella, että minä munaisin.

Kaikesta tästä on syvempi seuraamus, josta Adamus vasta alkaa puhua keahakissa ja pilvikursseissa. Olemme olleet aikagravitaation vankina niin kauan, kuin voimme muistaa. Kun päästämme mestarin sisään, yksi ensimmäisistä huomaamistamme asioista on, että integroimme jossain määrin ajattomuuden jokapäiväiseen elämäämme. Toimimme edelleen lineaarisessa ajassa ja menemme ajan ulkopuolelle. Meistä tulee kaksiaikaisia. (Keksin tuon sanan.)

Tulin hiljattain tietoiseksi yhdestä tämän ilmiön sivuvaikutuksesta, ja olen pannut merkille sitä myös muilla shaumbroilla. Se liittyy luomuksiimme, ihmiselämäämme ja epävarmuuteemme tulevaisuudesta. Se menee jotenkin näin: luomustemme lopputulos on jo valmis, mutta joskus menemme massatietoisuuden läpi päästäksemme siihen. Toisin sanoen, kaikki mitä tarvitset ja haluat jokapäiväisessä elämässäsi, on jo olemassa, mutta massatietoisuus aiheuttaa töyssyjä ja viivytyksiä, ennen kuin oivallat sen.

Lindalla ja minulla oli upea kokemus tästä hiljattain. Olimme olleet Toscanassa 12 päivää ja pitäneet Mestarin opas -työpajan. Sää oli täydellinen koko ajan, työpaja oli yksi parhaista ikinä, kanavoinnit ja musiikki olivat täydellisiä, eikä mikään voita viinisadonkorjausaikaa Toscanassa. Elimme tässä kuplassa 12 päivää ja lopulta meidän täytyi ottaa päivä matkustaaksemme Blediin, Sloveniaan. Takaisin massatietoisuuteen, ja melkein jouduimme kahteen auto-onnettomuuteen ajaessamme Florenceen. Istuin käytetyn purukumin päälle lennolla Florencesta Müncheniin, ja sitä oli joka paikassa housujeni takapuolessa ja lentokoneen nahkapenkissä. Münchenissä meille kerrottiin, että olimme varapaikoilla seuraavalle lennolle, vaikka olimme tehneet varauksen 8 kuukautta aiemmin. Pääsimme tuolle lennolle, mutta Ljubljanaan päästyämme oli pimeää, kylmää ja sateista. Pääsimme hotellille klo 22.30 ja huomasimme, ettei meillä ollut huonetta tuolle yölle. Kirjauduttuamme toiseen hotelliin pääsimme lopulta sänkyyn puoliltaöin ilman päivällistä. Keskellä yötä potkaisin varpaani metallikynnykseen vessan ja makuuhuoneen välissä, mikä periaatteessa repi irti varpaankynteni. Verta oli kaikkialla täällä Bledissä! (Suom. huom. "bled" on imperfekti englannin kielen sanasta "vuotaa verta".)

Seuraavana päivänä siirryimme takaisin alkuperäiseen hotelliimme. Huone oli kiva, ja siitä oli upea näkymä järvelle. Mutta pukeutuessamme päivälliselle Linda huomasi vesivuodon vessan katossa. Se oli tuhonnut suuren alueen katosta, ja vettä tippui tasaiseen tahtiin. Hän meni vastaanottoon kertomaan ongelmasta, ja hänelle sanottiin, että voisimme vaihtaa huonetta seuraavana päivänä. Ajatus viiden matkalaukun pakkaamisesta, raahaamisesta ja purkamisesta ei viehättänyt minua pätkääkään. Itse asiassa se sai minut äreälle tuulelle. Saatuaan uuden huoneen avaimen, fiksuna matkustajana Linda tarkisti huoneen, ennen kuin aloimme siirtää kaikkea seuraavana päivänä. Tutkittuaan uuden huoneen, Linda käski minua pakkaamaan ja lopettamaan kitisemisen. Hän vakuutti, että pitäisin uudesta huoneesta. Käveltyäni huoneeseen oivalsin, ettei se ollut ainoastaan erikoishuone, vaan se oli presidenttisviitti. Valtava makuualue. Ruokasali. Olohuone. Pukeutumishuone. Kaksi kylpyhuonetta. Ja kaksi valtavaa parveketta, uskomattoman järvinäkymän kera. Aah! Vedin syvään henkeä ja sallin luomukseni.

Tässä on pointti, ja näen sitä tapahtuvan kaikilla meillä tulevina aikoina: presidenttisviitti odotti jo meitä. Vaati epämukavuuksia ja töyssyjä rämpiessämme massatietoisuuden läpi päästäksemme sinne. Massatietoisuus on raskasta gravitaatiota sekoitettuna paksuun tervaan. Se on tottunut vanhoihin tapoihinsa eikä välttämättä pidä siitä, kun energiat hyppäävät pois sen otteesta. Massatietoisuus on ankkuroitunut aika-avaruuteen ja vaatii alistumista sen vanhoihin, kärsiviin, "juuri tarpeeksi" tapoihin. Mutta luojina Linda ja minä olimme jo luoneet täydellisen hotellihuoneen. Tiesimme, että olisimme superkiireisiä seuraavat viisi päivää 500 osallistujan Mestarien taikuus -tapahtuman kanssa, ja tarvitsimme tilavan paikan saadaksemme lepoa ja hiljaisuutta. Kyse ei ole siitä, että sanoimme: "Tarvitsemme presidenttisviitin", vaan enemmänkin hyvän huoneen sisäisestä valitsemisesta pitämään energiamme tasapainossa. Emme yrittäneet luoda presidenttisviittiä mantroilla tai affirmaatioilla, vaan loimme tilan, joka palveli meitä mestareina, ja sitten päädyimme, no, hotellin parhaaseen huoneeseen!

Se mitä ansaitset mestarina, on jo olemassa – yltäkylläisyys, terveys, ihmiset, resurssit, aika, energia, kaikki – ja miksi ei? Onhan energiaa yltä kyllin, ja se on valmis palvelemaan sinua. Joskus vaatii epämukavia töyssyjä massatietoisuuden läpi päästäksesi siihen, mitä tarvitset, mutta voit vetää syvään henkeä ja tietää, että kaikki selviää. Kyllä, joskus se on varsin epämukavaa, kuten matkamme Toscanasta Bled-järvelle, mutta loppujen lopuksi Linda ja minä löysimme itsemme kaunista sviitistä ja maksoimme siitä vain normaalin huoneen hinnan.

Käsittelemme edelleen vanhoja energiamalleja ja elämme massatietoisuudessa, joten olemme vielä jossain määrin töyssyjen ja ruhjeiden kohteena. Menemme sen yli, kun sallimme ja oivallamme, että voimme olla eri todellisuuksissa samanaikaisesti. Voimme olla massatietoisuudessa ja sen ulkopuolella. Voimme olla aika-avaruudessa ja sen ulkopuolella.

Adamus, Kuthumi, Blavatsky ja muut Ylösnousseiden mestareiden klubin jäsenet katselevat lumoutuneena ja kunnioittaen, kun me, tietoisuuspioneerit, sallimme täysin uuden olemistavan. He käsittävät, että kohtaamme monia haasteita jokapäiväisessä massatietoisuuselämässämme. He tietävät, että olemme edelleen epäluuloisia sen suhteen, mitä seuraavan kulman takana on ja mitä tulevaisuus pitää sisällään. Pelkäämme edelleen, että ihmisitsemme saattaa mokata kaiken mestarin läsnäolosta huolimatta. Mutta sitten he avaavat pullon hienoa vuosikertasamppanjaa ja nostavat maljan uudelle elämällemme, koska he näkevät sen jo. He tuskin malttavat odottaa, että mekin näemme sen.

Tulevaisuutemme ei ole sattumanvarainen tai mielivaltainen. Se sisältää kaiken, mitä haluamme ja minkä ansaitsemme ruumiillistuneina mestareina, jotka elävät ihmistodellisuudessa. Ja sen ulkopuolella.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

MUISTOJA BLEDISTÄ – JA MESTARIEN TAIKA -TILAISUUDESTA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Marraskuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

En voinut kuvitella idyllisempää paikkaa Mestarien taika -tilaisuudelle, kuin Bled-järvi Sloveniassa. Adamus oli ilmoittanut, että vapauttaisimme itsemme massatietoisuudesta, joten paikka oli tärkeä.

Slovenia, pieni maa jossa on vain kaksi miljoonaa asukasta, asettuu Italian, Unkarin, Kroatian ja Itävallan väliin. Bled on pääkaupungista, Ljubljanasta, noin tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen. Se on täydellinen meidän tyyppisellemme tapahtumalle, koska sitä ympäröi luonto, kaupunki on pieni ja kuitenkin on runsaasti hotelleja ja ravintoloita, kaikki kävelyetäisyydellä. Se on myös ainutlaatuista, että Bledissä on suuri juhlahalli, johon mahtuu 500 ihmistä ja joka on varustettu suurella näyttämöllä, "tekniikkakopilla" ja ammattitason valaistus- ja äänentoistolaitteistolla. Linda ja minä olemme matkustaneet ympäri maailmaa ja harvoin nähneet tämän tyyppistä ihanteellista yhdistelmää.

Vaikka olemme olleet Bledissä kolme kertaa aiemmin, olemme aina käyttäneet hotellin kokoustiloja, koska ryhmäkoko on ollut rajoitettu alle sataan henkeen. Emme itse asiassa olleet koskaan olleet tuossa juhlahallissa, ennen kuin saapumisemme jälkeisenä päivänä. Sattumalta sali oli remontoitu vuotta aiemmin, ja melko ankea tila – kuulemamme mukaan – oli korvattu lämpimältä ja mukavalta tuntuvalla tilalla, jossa oli mahtavat pehmustetut istuimet ja uutuudentuntua kaikkialla.

Muutamana aiempana vuotena olimme pitäneet suurempia Euroopan tapahtumia Münchenissä ja Sibussa, Romaniassa, mutta tarvitsimme suuremman tilan, koska emme voineet aiemmin ottaa mukaan kaikkia shaumbroja, jotka olisivat halunneet osallistua. Bled oli täydellinen, koska se oli Euroopan risteyksessä, siellä oli 500 hengen paikka, kohtuulliset hinnat ja kaikkea ympäröi upean kaunis luonto. Ainoa ongelmamme oli, että melkein kaikki hotellit oli jo varattu täyteen, mutta shaumbrat olivat hyvin kekseliäitä ja löysivät b&b-, Airbnd-, täysihoitola- ja leirintäaluepaikkoja.

Linda ja minä tulimme Blediin muutama päivä aiemmin, kahden uskomattoman viikon jälkeen Toscanassa. Suunnittelimme mennä Ljubljanan Ikeaan hakemaan kalusteita näyttämölle (tuoleja, pöytiä, matto jne.), mutta havaitsimme, että se avattiin vasta vuoden 2019 puolivälissä! Ei se mitään. Sen sijaan ajoimme Ikeaan Itävaltaan. Oli täydellinen syksypäivä ajella Itävallan maaseudun läpi. Muutaman seuraavan päivän kuluessa tunsimme Bledin energian muuttuvan, kun shaumbroja saapui 40 maasta ympäri maailmaa. Se oli osallistujamaaennätys, joka ohitti vuoden 2007 Kvanttihyppy-tapahtuman, jossa oli edustettuna 36 maata. Hassua on, että pystyimme sanomaan, kuka oli shaumbra ja kuka ei, kun kävelimme Bledin katuja ja läheisiä kävelyteitä. Shaumbroilla on ulkomuoto, josta ei voi erehtyä. He näyttävät tiedostavammilta ja kevyemmiltä kuin muut ihmiset.

Järjestelypäivä on tavallisesti stressaava. On paljon laitteita, jotka täytyy johdottaa, laittaa kuntoon ja testata. Tänä vuonna meillä oli myös useita dokumenttielokuvia testattavana, plus näyttämövalaistus, musiikkilaitteet, rekisteröinti- ja ruoka-alueet jne. Tällä kertaa järjestelyt olivat lähes täydelliset ja aiheuttivat paljon, paljon vähemmän stressiä kuin tavallisesti. Linda ja minä pystyimme itse asiassa lähtemään hallilta klo 16, tavallisen klo 20–21 sijasta.

Olin pettynyt, kun säätiedotus ennusti sadetta koko viikonlopuksi. Se tekisi shaumbroille haastavammaksi päästä juhlahallille ja lisäksi vähentäisi Bledin alueen luonnon kauneutta. Kyllä, ikään kuin taikaiskusta, sää oli hyvä, poikkeuksena sade lauantai-iltana, jolloin se ei haitannut tilaisuuttamme päiväaikaan.

Pääsimme hallille noin klo 8 lauantaiaamuna, tilaisuuden alkaessa klo 10. Shaumbrat jonottivat jo rekisteröitymistä ja hyviä paikkoja, ja energia ja innostuneisuus oli ylenpalttista! Oli kaunista katsella, kun shaumbrat tapasivat jälleen toisia shaumbroja, joita he eivät olleet nähneet vuosiin. Halausten määrä oli odottamattoman suuri tuona aamuna, ja oli innokasta ryntäystä, kun ovet auditorioon avattiin klo 9.30.

Vihreässä huoneessamme (valmistautumishuone) Linda ja minä istuimme hiljaa ja hengittelimme. Olimme kumpikin onnellisen-hermostuneita, eli olimme innostuneita kahdesta seuraavasta päivästä, mutta myös hermostuneita, koska seisominen 500 uskomattoman mestarin edessä tekee sitä. Tasan klo 10 Yoham ja ystävät ottivat näyttämön haltuunsa avauslaululla, innostuneen yleisön raivokkaiden taputusten jälkeen. Wulfing von Rohr toivotti tervetulleeksi osallistujat ja puhui lyhyesti siitä, mikä tekee shaumbroista erilaisia kuin mikään muu henkinen ryhmä, jonka hän oli kohdannut vuosien saatossa.

Seuraavaksi Wulfing esitteli Lindan ja minut. En koskaan unohda tuota näyttämölle kävelemisen hetkeä. Yleisössä oli 500 ihmistä, ja kuitenkin kaikki tuntui hyvin lämpimältä ja intiimiltä. Se tuntui olemiselta paremminkin rakkaiden ystävien joukossa, kuin suuressa auditoriossa. Kaikki muuttui hidastetuksi. Silmäni etsivät yleisöä, ja näin kasvoja, jotka olen tuntenut vuosia, ihmisten kasvoja jotka olivat käyneet läpi hyvin monia haasteita elämässään, mutta kuitenkin he hymyilivät nyt ja näyttivät nuoremmilta, ja todellisten mestareiden kasvoja. Jatkan tuon kuvan pyörittämistä mielessäni uudestaan ja uudestaan, koska tila oli täynnä rakkautta, henkeä ja iloa, jollaista en ole koskaan nähnyt. Hurraus ja juhlinta tuntuivat kestävän ikuisesti, kunnes meidän täytyi lopulta elehtiä kaikkia ottamaan paikkansa, jotta ohjelma voisi alkaa.

Päivä meni ohi sumussa. Wulfing von Rohr piti erinomaisen puheen shaumbrojen matkasta vuosien saatossa sellaisen perspektiivistä katsottuna, joka tekee paljon työtä henkisten ryhmien kanssa ympäri Eurooppaa sekä on kustantajan agentti pitkälle listalle henkisiä kirjailijoita. Seuraavana tuli tiimi Jonathan Kray, Sandra Roggerman ja Jorge Andrade esittelemään traileria tulevasta elokuvastaan Rude Awakening (= karu herääminen) ( https://rudeawakening-film.com/ ) . Elokuvassa on kyse henkisen heräämisen myrskyisästä puolesta sekä mestaruuden täyttymyksestä. Traileri oli näkemyksellinen, humoristinen, nopeatempoinen ja äärimmäisen hyvin tuotettu. Tämä oli tuon dokumentin trailerin maailmanensiesitys, ja Jonathan, Sandra ja Jorge astuivat sivuun valkokankaan edestä, kun yleisö katseli, eivätkä he tienneet, millaisen reaktion he saisivat. Heidän huolensa huuhdottiin pian pois, kun yleisö antoi seisaaltaan valtavat suosionosoitukset, jo ennen kuin esittelyfilmi loppui. (Rude Awakening julkaistaan aikataulun mukaan vuoden 2019 loppupuolella.)

Seuraavana ohjelmassa: rakastettu St. Germain. Olin vähän yllättynyt ja rauhaton, kun Adamus aloittikin puhumisen. Hän selitti, ettei hän voinut itselleen mitään, koska Adamus on me kaikki, St. Germainin puoli joka luotiin erityisesti työhön shaumbrojen kanssa heräämisestä mestaruuteen. Jonkin ajan kuluttua hän antoi näyttämön St. Germainille, joka johdatti meidät syvään ja koskettavaan DreamWalkiin Tienin temppeleihin Atlantiksella, keräämään aspektimme jotka ylläpitivät edelleen unelmaa Oivaltamisen ajasta. Yoham säesti DreamWalkia musiikilla, joka paransi energiaa ja kokemusta.

Lounaan jälkeen tuli kanavointi, josta olin eniten huolestunut ja hermostunut: Sam. En ollut koskaan kanavoinut Samia enkä ollut varma, mitä odottaa. Kuulostaisiko ja tuntisiko se Tobiakselta? Linda teki hengittelyt kanavointiin, mitä seurasi Yohamin musiikkia. Auditorio oli täysin hiljainen ja odottava, kun musiikki loppui. Sanon aina ihmisille, jotka haluavat kanavoida, että ensimmäiset sanat suusta ovat vaikeimmat, mutta tässä tapauksessa lempeä ja rakastava olemus pyyhkäisi ylitseni, kun Sam tuli sisään. Minun ei tarvinnut "löytää" häntä tai hänen ääntään. Hän oli aivan siinä. Olin vähän yllättynyt, ettei se ollut lainkaan kuin Tobias … ei energia eikä ääni. Samin energia oli silkkinen, kultainen, "pyöreä" ja selkeä. Tunsin enemmän myötätuntoa tulevan hänestä yleisölle, kuin olen tuntenut pitkään aikaan. Luulen, että näin on siksi, että hän kulkee meidän kengissämme, meidän aikakautenamme, ja siksi hänellä on syvä ymmärrys jokapäiväisestä elämästämme.

Yhdessä kohtaa ajattelin, että Sam tuntui "monotoniselta", eli hänen äänessään oli hyvin vähän ilmaisua tai vaihtelua, mutta sitten oivalsin, ettei hänen tarvinnut olla showmies, koska hyvin paljon enemmän tuli hänen energiastaan. Tunsin hänen päättävän viestinsä ja luulin, että vain puoli tuntia oli kulunut, mutta oivalsin myöhemmin, että hän puhui melkein tunnin. Kanavoinnin jälkeen pystyin tuskin toimimaan, ja Gerhard Frankhauserin täytyi saattaa minut hotelliin muutaman korttelin päähän, mikä oli tavallaan kuin sokea taluttamassa sokeaa, koska hänkin oli pökerryksissä musiikkisäestyksestä.

The Divine Joy -teatteri kruunasi ensimmäisen päivän alkuperäistuotannollaan "Ollako vai eikö olla – suhteessa." He saivat yleisön nauramaan ja pohtimaan, kun yhdeksän shaumbra-näyttelijää viihdytti kaikkia konferenssin uskomattoman ensimmäisen päivän jälkeen.

Seuraava päivä alkoi Birgit Junkerin, Saksan shaumbra-nettisivuston isännän, hyvin vastaanotetulla esityksellä. Hän puhui mukavuustasomme ulkopuolelle menemisestä – aihe joka tuntui jollain tavalla tutulta jokaiselle yleisössä. Hän antoi näkemyksellisiä esimerkkejä omasta elämästään, jotka vaihtelivat humoristisista melkein pelottaviin tarinoihin. Lopussa hän muistutti meille, että tätä varten tulimme – menemään massatietoisuuden rajojen ja mukavuuksien yli. Hän huomautti, ettemme yksinkertaisesti voi palata nyt takaisin, vaikka mikä olisi, joten voisimme yhtä hyvin sukeltaa uuteen.

Sitten oli aika katsoa toinen elokuva, jonka ensiesitys oli Bledin tapahtumassa. Nikki Williams on työstänyt melkein 10 vuotta elokuvaa Time of the Sixth Sun (= kuudennen auringon aika). Elokuva on lopultakin valmis ja julkaistaan muutaman kuukauden kuluttua. Rakas Tobiaksemme toimii kertojana elokuvassa yksityiskanavointiin perustuen, jonka hän antoi Nikkille vain viikkoa ennen lähtöään vuonna 2009. Elokuvan kuvamateriaali on upeaa, viesti on uskomattoman sopiva niille, jotka tulevat heräämiseen, ja shaumbrat tunsivat, miten heidän matkansa oli vangittu dokumenttiin, jonka katsovat varmasti sadattuhannet – kenties miljoonat – ihmiset ympäri maailmaa.

Kuthumi – rakas, suloinen Kuthumi – otti seuraavana näyttämön. Hän aloitti perinteisellä "namaste, NAAAAMASTEEEE" -tervehdyksellään, kun koko yleisö puhkesi äänekkääseen "namaste"-vastaukseensa. Muutaman avausvitsin ja humoristisen kommentin jälkeen, hän aloitti koskettavan tarinan yhdestä kohtaamisestaan korkeamman itsensä, Ah-Ki-Raan kanssa. Kauniin ja viisaan viestinsä lopussa hän alkoi laulaa: "Hah-hah-haa, Ah-Ki-Raa", ja pian koko yleisö liittyi mukaan Yohamin musiikin tahdissa. Se oli yksi noita "muistan tämän aina" -hetkiä.

Lounaan jälkeen Adamus tuli takaisin näyttämölle tapahtuman viimeistä kokemustamme varten. Oli aika mennä massatietoisuuden yli. Hän sanoi, että tämä tapahtuma oli virstanpylväs, tietoisuusmielessä verrattavissa kvanttihyppyyn (2007) ja Tobiaksen lähtöön (2009). Hän puhui siitä, mitä oikeasti olimme tekemässä tällä planeetalla tässä elämässä, ja muistutti meitä sallimaan ponnistelun tai kamppailun sijasta. Sitten Yohamin musiikin säestyksellä aloimme päästää irti massatietoisuudesta. Aika ja pakka vääristyivät. Auditorio tuntui pyörivän. Kanavoin Adamusta ja shaumbroja, mutta sain myös kuvia omasta elämästäni, menneestä ja tulevasta. Yhtenä hetkenä minusta tuntui, että olin raskaiden painojen peittämänä, ja seuraavana hetkenä minusta tuntui, että olin vapaa kaikesta. Oli vaikea sanoa, miten kauan tämä kesti, enkä muista edes sanoja, mutta jotain tapahtui tuossa huoneessa tuona päivänä. En uskalla edes yrittää kuvata sitä, koska se on liian kallisarvoista, jopa kolme viikkoa tapahtuman jälkeen. Muistan vain, että Adamus kehotti yleisöä "soinnuttamaan" tiensä pois massatietoisuudesta. Shaumbran sointuja oli kaikkialla – ilmassa, sydämessäni, menneisyydessä, tulevaisuudessa, 3D:ssä ja muissa maailmoissa samanaikaisesti. Koko kanavoijana ja tarkkailijana olemisen kokemus oli surrealistinen, ylimaallinen ja ylevä.

Adamuksen kiitettyä yleisöä – niitä jotka olivat siellä henkilökohtaisesti ja niitä jotka olivat läsnä energeettisesti – Yoham soitti iloista ja dynaamista musiikkia seuraavat puoli tuntia, ja yleisö tanssi näyttämöllä, käytävillä ja myös seisoen tuolillaan. Oli juhlan aika, ja aika tunnustaa (antaa tunnustusta), mitä olemme tehneet maan päällä tässä elämässä.

Kolme viikkoa myöhemmin leijun edelleen tuossa energiassa. Toivon, ettei se häviä ikinä, koska Mestarien taika -tilaisuus oli yksi mieleenpainuvimmista ja liikuttavimmista shaumbra-tapahtumista tähän mennessä. Kamppailin tämän artikkelin sanojen kanssa, koska ne eivät yksinkertaisesti tee oikeutta tapahtuman kauneudelle. Kehotan sinua vain tuntemaan sen energioita, mitä tapahtui Bledissä, Sloveniassa, lokakuun alussa 2018, 500 shaumbran kera 40 maasta. Se oli mestarien taikaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

KYSE ON VAIN ENERGIASTA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Joulukuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Lopetimme juuri kaksi varsin vaikuttavaa Ahmyo-retriittiä täällä Konalla, Havaijilla. Olemme tottuneet siihen, että työpajan otsikosta riippumatta Adamus räätälöi viestin kullekin ryhmälle. Ei ole koskaan kahta samanlaista Adamus-työpajaa, koska joka ryhmällä on eri tarpeet.

Ensimmäisessä ryhmässä oli shaumbra-osallistujia 13 eri maasta, mm. Vietnam, Tanska, Australia, Israel ja Saksa. Toisen ryhmän osallistujat olivat kaikki Japanista, Hisako Hinon simultaanitulkkatessa kuulokkeisiin. Oli ensimmäinen kerta täällä Villa Ahmyossa, kun kaikki osallistujat olivat samasta maasta.

Tyypillinen Ahmyo-retriitti keskittyy Ahmyo-elämän ympärille, jota Adamus kutsuu "mestarin elämäksi, hyväksi elämäksi". Siinä on kyse siirtymisestä vanhasta, kamppailuntäyteisestä elämäntavasta Mestarin helppoon ja sujuvaan elämään. Nämä kaksi työpajaa erityisesti näyttivät minulle, ettemme ole tulossa ainoastaan Oivaltamiseen, vaan valmistaudumme myös uuteen elämäntapaan. Se on yhtä aikaa riemastuttavaa, vapauttavaa ja pelottavaa.

Adamus korosti, ettei hän tullut tänne opastamaan meitä ainoastaan Oivaltamiseen. Se olisi ollut helpompaa verrattuna siihen, mitä oikeasti halusimme. Sanoimme, että tämä olisi Oivaltamiselämämme ja halusimme pysyä fyysisessä kehossa tulevina vuosina. Emme ole ainoastaan ensimmäinen ryhmä sallimassa Oivaltamisen, vaan olemme myös maailmanlaajuinen, ja haluamme hengata planeetalla jonkin aikaa. Se vaatii täysin uutta opastustasoa, Adamus huomautti.

Oivaltaminen on yksi asia. Se vaatii valtavan määrän sallimista, luottamusta ja kärsivällisyyttä. Sitten se tapahtuu, ja seuraavaksi löydät itsesi "toiselta puolelta", koska ei ole enää tarvetta käsitellä jokapäiväistä elämää ja kamppailuja. Yhtenä päivänä Valaistuminen, seuraavana päivänä Ylösnousseiden mestareiden klubi.

Mutta jos suunnittelet jäädä maisemiin vähäksi aikaa … tarvitset uuden suhteen energiaan. Ja sitä olemme tehneet äskettäisissä Ahmyo-retriiteissä. Luulen, että lisäämme Ahmyo-retriitin nimeen alaotsikon: uusi suhteesi energiaan.

Tämä uusi informaatio on ällistyttävää. Adamus oli hyvin selkeä sanoessaan, ettei tämä ole henkistä informaatiota. Se on fysiikkaa. No, Adamus-fysiikkaa. Se on itse asiassa melko helppo kuvitella, mutta on toinen juttu kuvitella tämä uusi suhde energiaan omassa elämässään. Melkein kaikki osallistujat sanoivat, että siinä on järkeä, mutta se on vastoin kaikkia vanhoja tapoja, joissa tehdään työtä energian eteen. Se tuntuu enemmän science fictionilta kuin faktalta, mutta jopa ensimmäisen ryhmän filosofian tohtori shaumbra-fyysikko myönsi, että se on uusi ja hyvin uskottava tapa katsoa energiaa.

Energiasta puheen ollen, Adamus huomauttaa, että tieteellinen ymmärryksemme energiasta on erittäin naiivi. Tiedemiehet tietävät vähän siitä, mitä energia tekee, mutta he eivät tiedä, mitä se on. He tietävät, että energia on kyky tehdä työtä. Se voi olla potentiaalia, kineettisessä, kemiallisessa, lämpö-, sähkö-, ydin- ja muissa muodoissa. Fysiikassa energia on aineen, tilan, objektien ja kenttien ominaisuus. Sitä voidaan siirtää objektien välillä ja sen muotoa voidaan myös muuttaa. Mutta on erittäin pieni ymmärrys siitä, mistä se tulee ja miksi se reagoi niin, kuin reagoi.

Adamus-fysiikassa energia reagoi tietoisuuteen ja luo todellisuuden, jossa ihminen voi kokea. Pum. Hän laajensi aiempia esityksiään siitä, että aika-avaruus kulkee meidän lävitsemme – me emme kulje sen lävitse – ja sanoi, että suurin osa energiasta on neutraalissa tilassa ja siksi ihmisen nykyinstrumentit eivät havaitse sitä. Hän puhui kyvystämme "aistia" energiaa ja huomautti, että se on yksi ydinenkelitietoisuutemme. Hän puhui siitä, miten koko todellisuus jonka havaitsemme, on itse asiassa omaa energiaamme, ei mitään ulkoista.

Toisessa (japaninkielisessä) työpajassa Adamus puhui pitkään suhteesta energian, myötätunnon ja rakkauden välillä ja huomautti, että tulimme alun perin tälle planeetalle ratkaisemaan sen ongelman, että energia oli jumiutunut muissa maailmoissa, mutta löysimmekin jotain, mitä kutsutaan rakkaudeksi. Perimmiltään todellisen itserakkauden kokeminen vapauttaa energian enkelimaailmoissa.

On paljon enemmän, kuin voin kirjoittaa tässä, mutta riittää, kun sanotaan, että se oli tajunnan räjäyttävää. Ja vapauttavaa. Ja pelottavaa. Tiedän, että sanoin sen jo, mutta olen edelleen päihtynyt näiden tilaisuuksien energiasta. Tapahtuman jälkeisessä kyselyssä 90% marraskuun ensimmäisen Ahmyo-retriitin osallistujista sanoi, että se oli elämää muuttavaa. Olen todellakin samaa mieltä siitä, ja kanavoijana kuulen kaikki viestit. Nämä uudet jutut ovat todella syvällisiä.

Japanilaisten työpajan viimeisessä sessiossa Adamus puhui hetken siitä, mitä teemme shaumbroina. Hän sanoi, että muutaman seuraavan vuoden jatkamme Oivaltamiskirjaston rakentamista. Hän huomautti, että planeetalla on erittäin vähäin informaatiota Oivaltamisesta. Kaksi ensimmäistä vuosikymmentämme Tobiaksen ja Adamuksen kanssa ovat rakentaneet uskomattoman kirjaston tulevaisuuteen toisille, kun he menevät heräämisestä mestaruuteen ja lopulta ruumiillistuneeseen Oivaltamiseen. Hän mainitsi, että Crimson Circle on tämän syvällisen kirjaston vartija ja intendentti. Se sisältää meidän kaikkien tarinoita, kokemuksia ja tietoisuutta matkastamme valaistumiseen, ja miten kaikenkattava kirjasto se onkaan. Crimson Circle -organisaatiolla on valtava vastuu säilyttää materiaalin koskemattomuus ja laatu ja saada se helposti niiden ulottuville, jotka ovat valmiita.

Kymmenenä vuotenamme Tobiaksen kanssa päästimme irti haavoista ja uhritietoisuudesta. Seuraavat 10 vuotta Adamuksen kanssa on ollut kyse makyosta ja siitä irtipäästämisestä, mikä ei ole meidän, mukaan luettuna esi-isien ominaisuudet ja massatietoisuus. Nyt olemme menossa uuteen suhteeseen energian kanssa, jossa emme ole enää energian orjia. Sillä ei olisi kovin paljon merkitystä, jos tarkoituksemme olisi tehdä vain tuo valaistumisjuttu, mutta koska olemme päättäneet jäädä fyysiseen kehoomme, niin se on oleellista.

Yksi suosikkini Adamuksen sanonnoista on: "Mestari sallii energian palvella häntä." Se on uusi suhteemme energiaan.

Suloinen sivujuonne. Meillä on Villa Ahmyossa uusi talokoira. Belle kuuluu todellisuudessa naapureille, mutta se on tullut käymään joka päivä, kun olemme olleet täällä. Se ei ole mikään tavallinen koira. Itse asiassa se näyttää rakkaalta koiraltamme Frediltä, joka kuoli noin 13 vuotta sitten, ja se käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla. Adamuksen mukaan Fredistä tuli Samin koira Raphael. Belle tulee aamulla tervehtimään osallistujia ja makaa Adamuksen jaloissa sessioiden aikana. Kenties, vain kenties, Fred kanavoi Bellen kautta? Pysykää virittyneenä tälle kanavalle saadaksenne Belle-päivityksiä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.