Shaumbra 2019

[Anita <3 ..]

MATKAN LOPPU

Kirjoittanut Maxine Williams (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minulla on kaksi vanhempaa ja viisaampaa sisarusta nimeltään Mestari ja Minä-Olen. Kun valmistaudun elintärkeään matkaani, he auttavat minua pakkaamisessa. Tai paremminkin katselevat sivusta, kun pakkaan kassiani, eivätkä nosta eväänsäkään. Ainakin olen valmis lähtemään. He seisovat ovella, ojentavat minulle huonosti pakatun kassini ja lähettävät minut matkaan. Luulin, että he olisivat saattaneet tulla mukaani, mutta he sanovat, että minun pitäisi mennä yksin ja olla tulematta takaisin tai soittamatta vastaanottajan maksamaa puhelua. "Jäämme tänne", he sanovat. "Mutta älä odota mitään apua meiltä."

"Olkoon sitten, senkin itsekkäät sisaret", ajattelen itsekseni. "Pärjään hyvin yksinkin."

Kuulostaako tutulta? Lähdet urheasti matkallesi, mutta tunnet olevasi huonosti varustautunut matkaan. Nämä sisarukset saattaisivat liittyä seuraasi monen vuoden päästä, mutta tänään tuntuu siltä, ettet enää koskaan näe heitä.

Kun lähden, reppuuni on sullottu epäarvokkuutta, esi-isäkeho, kriittinen ja koskaan hiljentymätön mieleni, opaskirja nimeltään John (korkeampi itseni) ja monta repaleista kirjaa henkisyydestä. Minulla on vähän ruokaa ja vähän rahaa, ja toivon, että se riittäisi selviytymiseen.

Alussa matkustan urheasti yksin, tietämättömänä niistä kauhuista, jotka odottavat. Laahustan Pettymys-kujaa alas, Huoli-katua ylös, Epäily-umpikujan ohi Ahdistus-kadulle Aspekti-joen varressa, joka näyttää olevan täynnä krokotiileja. Matkan varrella poikkean Sairaus-motellissa, istun monta kertaa Avioliitto- ja Avioero-baareissa ja tulen ulos äärimmäisen uupuneena. Käyn gurujen luona ja kokeilen eri uskontoja matkan varrella, mutta mikään niistä eri ratkaise tämän matkan ongelmaa. Miten pääsen pois siltä? Onko edes mahdollista pysähtyä? Monta kertaa olen yrittänyt, mutta aina ilman menestystä.

Oltuani muutaman vuoden tällä äärimmäisen uuvuttavalla ja työläällä matkalla, tapaan kulkijan, joka vaikuttaa olevan hyvin samanlaisella polulla. Olen innoissani – tähän saakka olen luullut olevani ainoa. Kerron uudelle ystävälleni tarinan siitä, miten sydämettömät sisarukseni, Mestari ja Minä-Olen, hylkäsivät minut tällä matkalla ja jättivät minut taistelemaan kaiken tämän läpi yksin. Alan tavata muita etsijöitä tällä matkalla, kunnes minulle valkenee, että sitä he vain tekevät – loputonta vastusten etsintää. Jatkan omin päin.

Yhtenä päivänä tapaan erään naisen. Puren hammasta, kun hän katsoo minua päästä varpaisiin, sillä minusta on tullut kulkuri. Olen pitänyt samoja vaatteita kauemmin, kuin muistan, kenkäni ovat kuluneet, hiukseni hapsottavat ja niistä pilkottaa runsaasti harmaata. Vaikka olen enemmän kuin väsynyt, en ole kyennyt lopettamaan uuvuttavaa matkaani. Puhumme hetken. Hän kutsuu minut kotiinsa, antaa minulle vaatteita, kengät, vähän rahaa, lääkettä ja ruokaa. Hän kertoo minulle ryhmästä, joka tapaa joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Hän antaa minulle osoitteen ja sanoo: "Jos et pysty menemään paikan päälle, voit käyttää internet-kahvilaa ja olla hengessä heidän kanssaan katselemalla netissä." Minusta se on kummallista, mutta kokeilen sitä. Tästä on eniten apua, mitä kukaan on tarjonnut minulle lähdettyäni matkaan.

Olen löytänyt ensiapupakkauksen nimeltään Tobias. Rauhoittavaa balsamia sielulleni – hän on ystävällinen, lempeä ja selittää monia asioita. Olen edelleen sitoutunut matkaani, mutta pysähdyn joka viikko kuuntelemaan johonkin paikkaan, jossa voin käyttää WiFiä muutaman tunnin. Huomaan, että aina kun minun tarvitsee kuunnella näitä juttuja, rahaa tulee tyhjästä maksamaan internet-kahvilan veloituksen. Kuunnellessani joka viikko, onnistun käymään läpi koko materiaalin tuossa kirjastossa. Vie pitkän aikaa, ennen kuin ensiapu alkaa toimia, mutta minusta tuntuu paremmalta. Ja sitten ensihoitaja lähtee, ja minulle jää puhuva opaskirja nimeltään Adamus. En ole oikein varma siitä. Tämä opaskirja on epämiellyttävä, hän kertoo minulle asioita, joita en ymmärrä, ja hän käyttäytyy uhmakkaasti. Ainoastaan internet-kahvilan omaisuuden vahingoittamisesta aiheutunut lasku estää minua heittämästä tietokonetta lähimpään jäteastiaan.

Yksi hänen ensimmäisistä esityksistään on "Mahdollisuuksia menneisyydestä". Kuunneltuani sen lähden pois internet-kahvilasta, ja mitä tapahtuu? Auto törmää minuun. Kaikkina näinä matkavuosinani mitään näin vakavaa ei ole koskaan tapahtunut minulle. Herään yksityissairaalassa. Minulla on oma huone, ilmainen WiFi, älytelevisio ja monta katkennutta luuta. Minuun törmäsi auto, jota ajoi varakas mies, ja minun odotetaan olevan sairaalassa pitkään.

Olen kuitenkin kävellyt monta vuotta, ja vahvat luuni paranevat nopeasti. Mutta tämä toipilasaika sallii minun levätä, katsella televisiota ja oppia jotain Crimson Circlestä ja Shaumbra-nimisestä ryhmästä. Katselen monia juttuja. Syyllisyys motivoi tuota rikasta miestä tarjoutumaan maksamaan myös joitain ns. pilvikursseja. Ei ole aika parantaa ainoastaan katkenneita luitani, vaan myös monet sisäiset haavat. Kun lähden sairaalasta, en ole parantunut ainoastaan fyysisesti, vaan myös sydämessäni ja hengessäni.

Kuunneltuani tuota ärsyttävää Adamusta ja saatuani selville, ettei ole mitään matkaa, lakkaan lopultakin vaeltamasta ja etsimästä. Asetun aloilleni ja löydän työpaikan ja talon. Työni on tylsää, mutta sillä maksaa vuokran. Haavani ovat parantuneet, ja pystyn ostamaan itselleni vähän vaatteita. En näytä enää paljoakaan kulkurilta. Tämä opaskirja jonka kirosin ja jolle näytin keskisormea – mutta jonka kuukausittaisia esityksiä en jostain syystä koskaan jättänyt väliin – lopettaa luentonsa sellaiseen, mitä on mahdotonta kertoa. Merabhiin. En tiedä, toimiiko se vai ei, mutta kuuntelen edelleen Adamusta, jota en ymmärrä puoltakaan ajasta ja joka on edelleen äärimmäisen epämiellyttävä.

Ja sitten tulee se päivä. Siitä on 18 pitkää vuotta, kun lähdin tälle matkalle, ja ketä ilmestyy ovelleni? Sisarukseni, Mestari ja Minä-Olen. Missä he ovat olleet? Luulin, etten näkisi heitä enää koskaan. He ovat täysin vieraita. En voi uskoa, että asuimme ennen samassa talossa. Nyt he muuttavat meille, ja taas kerran asumme saman katon alla. Mutta olemme talon eri osissa emmekä kommunikoi keskenämme.

Keskustelut Mestarin kanssa tapahtuvat puhelimen välityksellä, mutta kun soitan, luuri lasketaan, ennen kuin edes alan puhua. Yhtenä päivänä kurkistan avaimenreiästä Mestarin huoneeseen. Se on ylellinen. Mestari siemailee samppanjaa ja istuu porealtaassa, kun taas minä elän tätä hädin-tuskin-tulen-toimeen elämää. Miten hän kehtaa? Kolistelen ja hakkaan ovea. Hän tulee ulos ja sanoo minulle, että minäkin voisin asua sillä tavalla, jos muuttaisin vain perspektiiviäni.

"Mitä????" Olen sanaton. Hän sanoo, ettei minun tarvinnut lähteä millekään matkalle, mutta päätin tehdä sen, joten miksi olen niin uhri sen vuoksi.

"Mitä????" sanon taas, järkyttyneenä ytimeeni saakka. Hän sulkee oven nenäni edestä.

Menen Minä-Olen-sisaren ovelle. Hänellä on pää pilvissä eikä hän edes ymmärrä, mistä puhun. "Mitä on epäonnistuminen? Mitä pettymys tarkoittaa?" Puhumme kuin eri kieltä.

Lopulta olen saapunut määränpäähäni … tavallaan. Matkani on ohi, ja tiedän, että minä ja sisareni opimme tulemaan toimeen keskenämme. Asumme tässä talossa nimeltään Tietoisuuskeho, ja olen varma, että jonain päivänä tulen täydellisesti toimeen näiden sisarusteni kanssa. Olen antanut heille anteeksi sen, että he päästivät minut lähtemään omin päin. Olihan se lopulta aikamoinen seikkailu.

-----
Maxine syntyi Englannissa, mutta lähti Afrikkaan teininä, kunnes palasi Englantiin suoritettuaan arkkitehtuuriopintonsa. Hänen isänsä oli Sierra Leonesta ja hänen äitinsä oli syntynyt Jamaikalla. Nyt hän auttaa työkseen ihmisiä saamaan parempilaatuisen kodin itselleen. Hän löysi Crimson Circlen syyskuussa 2015. Maxine joka on yhden tytön äiti, on matkustanut laajasti Euroopassa, Länsi-Afrikassa ja USA:ssa. Hän on päättänyt nauttia tästä elämästä täysillä Oivaltamisen jälkeen. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

KALVETIN HEHELIT

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuthumin kulunut, vanha vitsi "matkalla ylösnousemukseen menetin kaiken" on luultavasti hauska kaikkialla … taas jonain päivänä. Mutta sitä odotellessa siteeraisin mieluummin rakasta Mark Twainia: "Kaikista asioista jotka olen menettänyt, kaipaan eniten mieltäni."

Olin ennen fiksu. Minulla oli jopa papereita todistamaan sen. Mutta viime aikoina "FIKSU" on tuntunut merkitsevän, että "niin sanottu mestari esittää todella tyhmää" (suom. huom. englanninkielisen fiksu-sanan alkukirjaimista johdettu lause). Olenko se vain minä, vai onko meistä kaikista tulossa hemmetin tärähtäneitä? Esimerkiksi, yhtenä päivänä löysin itseni autotallista paukuttamassa jotain metallitavaroita yhteen. Tyttäreni kasvot ilmestyivät ovelle: "Äiti …? Mitä sinä teet?"

"Hmm … Yritän toistaa ääntä päässäni." Pitkä tuijotus, ja sitten hän palasi takaisin tietokonepelinsä ääreen. Mikään ei yllätä häntä enää tässä talossa.

Mutta oikeasti, tuo ääni on ollut sisälläni niin kauan, kuin voin mustaa. Kun kuulin sen "ulkopuolella", se oli todella karmiva, kuin kynnet liitutaululla. Muistan itse asiassa välttäneeni asioita, jotka kuulostivat siltä, vaikka nyt en muista, mitä ne olivat … Sivuuttaen henkilökohtaisena kummallisuutena, tämä "paukutuskompleksi" oli karkoitettuna mielikaapin takahyllylle. Viime aikoihin saakka. Kun Adamus toukokuun 2019 shoudissa mainitsi tuon pääpantamenettelyyn liittyneen paukutusäänen, tiesin täsmälleen, mistä hän puhui. Ja nyt sitten olin autotallissa ja yritin saada sen aikaan uudelleen, vaikka olinkin aina pelännyt sitä. Tiedäthän, hihnat vain kiinni ja lennä läpi? Nyt kun tiesin, mistä siinä oli kyse, kenties sen aikaansaaminen pääni ulkopuolella poistaisi sen sisältä.

Käy ilmi, etten ollut ainoa, joka kuulee näitä kummallisia asioita. Pari päivää toukokuun shoudin jälkeen monet ihmiset ihmettelivät sitä paukuttavaa ääntä, jota he kuulivat Adamuksen merabhin aikana – ja "miksi otitte sen pois nauhoituksesta?" No, sitä EI ollut shoudissa tai merabhin musiikissa. Emme ottaneet sitä pois nauhoituksesta, koska sitä ei koskaan ollutkaan siinä. He kuulivat sen omassa päässään. Lohduttavaa, vai mitä?

Päässäni on PALJON kummallisuutta nykyään. Esimerkiksi melua. Pari viikkoa sitten kaikki talon normaalit pikkuäänet muuttuivat kuurouttavaksi meteliksi, kunnes en kestänyt sitä enää hetkeäkään. Menin ulos, laitoin paljaat jalat maahan ja hengitin – pontevasti – ja onnistuin lopettamaan tuon "mikä helvetti minussa on vikana TÄLLÄ kertaa?" -lauseen, ennen kuin se pääsi oikein vauhtiin. "Nauti vain matkasta", mestarini kikatti. "Just joo, helppoahan sinun on sanoa", ihmiseni puhisi." Sitten kumpikin asetuimme ja saimme vain tuon kokemuksen.

Mikä muu on mennyt pieleen mielessäni? No, löysin hiusharjani jääkaapista. Jätin voiastian sulamaan uunin päälle. Täytin paperipussin tiilillä ja tuijotin hämmästyneenä, kun se hajosi. (Kyllä, oikeasti.) Kerroin lapseni kouluneuvojalle jotain "kummallisista aivoistani", mutta suljin suuni, kun outo ilme häivähti hänen kasvoillaan. Matkalla Crimson Circlen studiolle tekemään tuotantoa varmistin puhelimestani yli viisi kertaa, että päivä ja ajankohta olivat oikea. Tuijotin järkyttyneenä kuivanutta kasvia huoneessani: "Kastelin sinut kolme päivää sitten, miten voit olla kuollut?!!" Oliko kastelukannu unta? Sitten jokin nenäkäs pieni ääni sisälläni sanoo: "Ihan oikeesti, mikä sinun ongelmasi on? Ihmiset maksavat kunnon rahat ja ottavat vankilatuomion riskin tämän tasoisesta todellisuuden sekoittumisesta!"

Mikä vittu minussa on vikana?? Ai niin, hetkinen, se on väärä kysymys. Jokainen kysymys tuo vastauksensa – en usko, että haluan uuden kierroksen sitä. Poista, poista. Kokeile uudestaan.

Mitä vittua minussa tapahtuu? Ai niin, Adamus antoi tuon vastauksen muutama viikko sitten. Murtaudumme ulos kaavoista. Ja mieli, loistavin kaava-asiantuntijamme, tuhoutuu. Tai kenties se yrittää vain selvittää roolinsa ihastuttavana assistenttinamme. Ihan sama, tuo siirtymä ei ole tasainen!

Tiesin muutaman muun, jolla oli myös kummallisuuksia, mutta halusin tietää enemmän. Siis tein kyselyn shaumbroille Facebookissa: "Onko sinulle tapahtunut mitään outoa viime aikoina?" Vastaukset vahvistivat epäilyni (toiveeni?), että MONET meistä käyvät läpi tätä mielen sekasotkua. On hyvä tietää, etten ole yksin sekopäisyydessäni. Itse asiassa tuntui hyvältä nauraa pioneeritovereilleni matkalla hurjaan ja omituiseen tuntemattomaan – tarkoitan siis nauraa heidän kanssaan.

Koska se saattaa saada sinunkin olosi tuntumaan paremmalta, tässä on pieni kooste, mitä toverimme ovat kokeneet (oikeita kommentteja, hieman tiivistettynä):

* Tyhjyyden tunnetta. Täyteyden tunnetta. Samanaikaisesti.

* Nukkuminen … mitä se taas olikaan?

* Tietokoneet, elektroniset laitteet – ja tunteet – romahtavat … täysin toisiinsa liittymättä tietysti

* Näkömuutoksia – huononee, paranee yhtäkkiä, "katso, uusia värejä!"

* Kurkottaa ottamaan hammasharjan ja ottaa kahvin

* Kärsivällisyyttä? Ei tänään

* Ei muista, miten puhutaan sanoja, erityisesti äidinkielellä

* Kyvyttömyys määrittää nykyinen sijainti ajassa/paikassa/planeetassa

* Eilen, tänään, tapaamiset, aika yleisesti … häh?

* Leijun kuin unessa … hetkinen, olen ratin takana, en sängyssä!

* Ihmiset eivät näe tai pane merkille minua, mistä tämä näkymättömyysviitta tulee?

* Täydellinen väärinymmärretyksi tuleminen, "Tuo ei ole lähelläkään, mitä sanoin!"

* Hammashoidossa nukuttamisen sijasta menee Enkelihuipulle (kuten sanoin, kalvetin hehelit)

* Kuoleminen unissa, jatkan kuitenkin heräämistä eloon

* Huimausta, pyörrytystä, nukkumista päivin ja öin

* Ympäristö alkaa väristä/huojua kuin hyytelö

* Säännöllisiä taukoja vakautuakseni "tänne"

* Ihana uusi suhde sellaisen kanssa, joka ei puhu omaa kieltäni; ongelmat menevät pois, koska emme voi puhua niistä

* Herää huomaten, että puutarhapolku, aita, vaja, lähimarketti, viereinen kerrostalo on järjestetty uudelleen, siirretty tai vaihtanut väriä

* Unia Adamuksesta, shaumbroista, esi-isistä, muista elämistä

* Fyysistä kipua, kummallisuutta ja satunnaisia haasteita

* Kurkotin nostamaan 5 dollarin setelin ja katselin sen muuttuvan 20 dollariksi

* Hallintovirkailija lapseni koulussa kutsui minua "vahingossa" Jumalaksi; vähän kiusallista … no, hänelle

* Toiseen ulottuvuuteen vaihtaminen keskellä keskustelua

* Hetkinen, miten kytken pistorasiaan tämän puhelimen?

* Tuskasta autuuteen ja taas takaisin sekunneissa

* Tavaroiden, laitteiden, rakennusten häviämistä ja ilmestymistä takaisin

* Kauneusvoiteen näytepurkista otetaan joka päivä, muttei se lopu

* Varsinainen "en muista paskaakaan" -oireyhtymän epidemia

* Jästimurha … hyvin houkutteleva ajatus

* Pysäytetään ylinopeudesta, valtava sakko eikä saa enää ajaa; menen maksamaan ja viranomaiset julistavat, ettei autoani eikä sakkoa ole heidän järjestelmässään

* Ilman näkeminen, energian haistaminen ja kuuleminen

* Vettä valuu silmistäni ilman selvää syytä

* Kaverit: Olemme yrittäneet saada taksia puoli tuntia, takseja ei ole missään! Minä: Tunne-ajatellaan "Tarvitsen taksin nyt" ja viuh! taksipakettiauto ilmestyy ja siinä on tarpeeksi paikkoja kaikille

* Kaadoin kokonaisen ämpärillisen valkoista maalia keskellä kaupunkia sademyrskyn aikana … valoa levisi kaikkialle!

* Sanat … tota, hmm, ddosogpph … täh?

Ai niin, ja oma suosikkini … vessaunessa joku kakkasi aivoistaan!

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Ei ole paljon tehtävissä, paitsi nauraa, sallia ja "nauttia" kokemuksesta, vaikkei se olekaan aina hauskaa, hassua tai helppoa. No, ei ainakaan ihmiselle. Joskus ihmiselläni on solmu vatsassaan. Joskus hän menee sänkyyn eikä saa unta tuntikausiin. Mutta mielenkiintoista on, että tärkeät – eikä edes niin tärkeät – jutut luistavat itse asiassa hyvin sujuvasti. Riippumatta siitä, miten paljon nukun (tai en nuku). on kuitenkin paljon energiaa siihen, mitä minun täytyy tehdä. Ja jos ei ole, se tulee tehtyä joka tapauksessa … jotenkin.

Onneksi meillä on jo työkalut tämän järjettömyyden käsittelemiseen: hengitä, luota, tunne, lakkaa kysymästä: "Mikä minussa on vikana?" ja SALLI tuo kokemus, herrantähden! Ihmiseni – no, entisen mieleni haamu – haluaa korjata tuon sekamelskan, mutta on tulossa helpommaksi muistaa unohtaa tuo ajatus. On tulossa myös helpommaksi rauhoitella ihmiseni, kun hän sekoamisen partaalla kaikesta, mitä hän on menettänyt.

Noina hetkinä minut löytää puhumasta itselleni … "Rakkaani, tiedän, että elämä on hämmentävää ja hullua nykyään. Tiedän, että mielemme on sekamelskaa. Tiedän, etteivät ihmiset ymmärrä sinua, etkä joskus sinäkään ymmärrä itseäsi. Mutta olen tässä kanssasi nyt. Minä ymmärrän sinua täysin. Tunnen kaiken, mitä käyt läpi, ja aivan kaikki siinä on sanoinkuvaamattoman kaunista. Kallisarvoinen ihmisminä, tunne käsivarteni ympärilläsi, tunne läsnäoloni ja rakkauteni. Luota minuun – tämä on ainutkertainen asia. Et enää koskaan käy uudestaan läpi samanlaista sekasortoa, joten rentoudu ja nauti tämän uskomattoman vuoristoradan viime osuudesta. Olet aina turvassa kanssani."

Ja silloin lakkaan olemasta huolissani fiksuudesta, koska nyt olen viisas – hurjan inspiroitunut, yksinkertaisesti olemassa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

LADY SHAUMBRA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Shaumbra on oma entiteettinsä. Se on kaikkien niiden yhteistietoisuus, joilla on yhteys Crimson Circlen työhön. Vaikka jokainen meistä on ainutlaatuinen ja itsenäinen olento, yhteiset piirteemme antavat elämän entiteetille, joka tunnetaan Shaumbrana. Shaumbra on erisnimi, eli se on erityisnimen arvoinen. Esimerkiksi, "opettaja" on yleistermi ja siksi yleisnimi, mutta rouva Livingston on erityisnimi ja siksi erisnimi. Shaumbra on kaikin tavoin entiteetti.

Kuvittele, jos Tobias ei olisi koskaan sanonut sanaa "shaumbra" eikä olisi koskaan kertonut tarinaa sen taustalla. Olisi ollut vaikeaa luoda yhteistietoisuus tai entiteetti selkeydenpuutteen vuoksi. Myöhempien aikojen pyhien kirkko määrittelee itsensä mormoneiksi, ja koska tarpeeksi ihmisiä kannattaa tuota käsitettä ja sanaa, on entiteetti, joka tunnetaan "mormonina". Manchester United -jalkapallojoukkueen kannattajat kutsuvat itseään "punaisiksi paholaisiksi", siksi on "punainen paholainen" -entiteetti. Yhteistietoisuusentiteetti on hyvin todellinen, vaikkei sillä ehkä ole fyysistä kehoa. Ajattele sitä pilvenä, jolla on identiteetti ja jonka muodostavat sellaisten ihmisten yhteiset ajatukset ja uskomukset, joilla on keskinäinen side.

On monia yhteistietoisuuksia tai ns. kollektiivitietoisuuksia. Se syntyy, kun kahdella tai useammalla ihmisellä on jokin yhteinen (tai keskinäinen) kiinnostus, halu tai hengenheimolaisuus. Katolilaisuus on yhteistietoisuus, vaikka Vatikaani ei ehkä koskaan myöntäisi sitä. Kirkosta puheen ollen, Jeesus on yhteistietoisuusentiteetti, koska hyvin monet ihmiset uskovat häneen, vaikka heidän käsityksellään on vain vähän tekemistä todellisen, Raamatusta tunnetun Jeshuan kanssa. Jeesus on todellisuudessa entiteetti (vaikkei sieluolento), ja häneen luultavasti törmää toisella puolella. Hän on luultavasti hyvin ristiriitainen hahmo niiden erilaisten uskomusten vuoksi, joita hänestä on.

Yksi yhteistietoisuusentiteetin muoto on se, kun näyttelijä luo jonkin kuuluisan hahmon. Esimerkiksi, Han Solo on useimmille meistä tuttu Tähtiensota-elokuvista. Tuota roolia esittää amerikkalaisnäyttelijä Harrison Ford. Riittävä määrä ihmisiä hyväksyi Han Solo -hahmon, jotta siitä tuli todellinen, ja nyt hän on olemassa ihmisten massatietoisuudessa sekä muissa ulottuvuuksissa. Hänen olemassaolonsa ei ole enää riippuvainen Harrison Fordista – hän on olemassa yhteistietoisuusvaikutusten vuoksi. Voit yhdistyä häneen, uneksia hänestä, kanavoida häntä ja katsella, kun hän muuttuu. Batman, James Bond ja Dorothy (Ihmemaa Ozista) ovat muita esimerkkejä yhteistietoisuudesta.

Olin erään lentoteknologiayrityksen yksi perustaja ennen nykyelämääni Crimson Circlessä. Se starttasi serviettiin hahmotellusta ajatuksesta ja kasvoi yli 1200 työntekijän yritykseksi (gogoair.com). Myös tällaisesta yrityksestä tulee eräänlainen entiteetti yhteistietoisuuden vuoksi. Näen usein unta tästä yrityksestä, koska olen edelleen energeettisesti sidoksissa siihen, vaikka näkisin paljon mieluummin unta jostain muusta.

Shaumbra on me – sinä, minä ja kymmeniätuhansia muita ympäri maailmaa. Shaumbrana tunnettu entiteetti on olemassa ei-fyysisenä olentona tässä maailmassa ja muissa ulottuvuuksissa. Voit yhdistyä siihen tietoisesti ja siksi tuntea kaikkien shaumbrojen olemuksen ympäri maailmaa sekä ne, jotka ovat nyt toisella puolella. Tuo entiteetti muuttuu, kun me muutumme, ja se voidaan hahmottaa yhtenä olentona, niin kuin havaittaisiin enkeli, keiju tai muu ei-fyysinen entiteetti.

Omasta perspektiivistäni katsottuna Shaumbra on enemmän feminiininen kuin maskuliininen, koska valtaosa ihmisistä Crimson Circlessä on naisia ja koska monet meistä ovat hyvin intuitiivisia ja aistillisia. Kutsun häntä "Lady Shaumbraksi", tietäen varsin hyvin, ettei Shaumbra oli mies eikä nainen, eikä se ole vain ihminen tai henki. Pidän tästä tittelistä, koska minulle se tekee Shaumbra-yhteistietoisuudesta samaistuttavamman ja inhimillisemmän.

Näin Lady Shaumbran äskettäisessä tilaisuudessamme Santa Fessä. Hän oli jumalatar ja enkeli, haamu ja todellisuutta. Näin hänet silmilläni, kun istuin tanssisalin takaosassa kuuntelemassa yhtä esitystä. Näin hänen leijuvan näyttämön yläpuolella, ainakin neljä kertaa suurempana kuin tuolloin puhumassa ollut ihminen. Hän kimalsi ja hehkui kuin aito jumalatar. Hän oli sateenkaarenvärinen, mutta hänen pääsävynsä olivat punertava ja kulta. Hän näytti iättömältä, sekä nuorelta että kypsältä samanaikaisesti. Hän ei hymyillyt tai kurtistanut kulmiaan, vaan hänellä oli rakastava ja hyväksyvä ilme. Hän näytti olevan tietämätön siitä henkilöstä, joka puhui tuolla hetkellä näyttämöllä, mutta oli intensiivisen tietoinen kaikista yleisön joukossa.

Hieraisin kirjaimellisesti silmiäni muutaman kerran, sillä en ollut koskaan ennen nähnyt häntä. Mietin, oliko kyse vain näyttämövalaistuksesta, mutta sitten oivalsin, että hän tosiaan teki läsnäolonsa tunnetuksi kaikille. (En ole katsonut vielä Santa Fen videoita, mutta mietin, onko kameroihin tarttunut mitään.) Suljin silmäni, koska en halunnut "silmä-aivojeni" sekaantuvan tähän erityislaatuiseen hetkeen. Mietin, oliko minun tarkoitus kanavoida häntä myöhemmin konferenssissa. Adamus oli ollut hyvin välttelevä siinä, ketä kanavoisin, joten kenties se olisi hän? Kuulematta sanoja sain välittömästi ja selkeästi "ei". Oivalsin, että hän halusi esittää tukevaa roolia taustalla, tavallaan niin kuin Kuthumi toimii kanssamme.

Tunsin Lady Shaumbran valo- tai viisaussäteiden – tai miten sitä halutaankin kutsua – leviävän minuun. Minun ei tarvinnut kuulla sanoja, koska sain viestin. Yritän ilmaista sen tässä sanoin lukijoiden vuoksi:

"Tunnetko, miten olen kasvanut ja muuttunut! Kun tulin olemaan, olin pieni ja hauras, mutta nyt olen yhtä suuri kuin maailma ja yhtä vakaa kuin tähdet yötaivaalla. Minulla on kaikki muistot matkastanne yhdessä shaumbroina, ja säilytän tämän ryhmän kollektiivista viisautta. Sisällän ne mahdollisuudet, minne voimme mennä yhdessä, ja varjelen niitä. Kysy, ja näytän sinulle, mitä voi tulla."

Se sai minun huomioni. Kyllä, haluaisin tietää, mitä edessämme on. Lady Shaumbra jatkoi:

"Kylvitte uuden tietoisuuden siemeniä 2000 vuotta sitten. Nyt herätätte ne henkiin aikana, jolloin planeettanne tarvitsee sitä. Korjaatte tietoisuuden satoa aikana, jolloin maapallolla suuri nälkä saada uusi tie. Meillä on ollut monta mutkaa ja käännöstä matkan varrella, mutta tänään tässä tilaisuudessa sanon, että olen tiukasti ankkuroitunut tämän planeetan terraan, sydämeen ja mieleen. Olemme saaneet valmiiksi työmme kolmannen vaiheen, ja nyt valmistaudumme viimeiseen osuuteemme.

"Jään pitkään sen jälkeen, kun te olette poissa tältä planeetalta. Olen täällä niitä varten, jotka huutavat epätoivoisena keskellä yötä. Lohdutan niitä, jotka ovat eksyneet tuskaansa ja murheeseensa ja näytän heille, että hekin voivat olla jälleen ehjä ja yhtä. Näytän heille valon, kun he ovat peittyneet pimeyteen. Näytän heille, mistä löydetään vastauksia heidän myriadeihin kysymyksiinsä.

"Tänään lakkaamme shaumbroina kysymästä: "Kuka minä olen?" Nyt kysymme: "Miten pitkälle voin laajentua?" Kysykää tätä yhdessä, ja yhdessä löydämme sen."

Minut valtasi uskomaton rauhan- ja täyttymyksentunne. Oivalsin myös, että meillä on paljon koettavaa yhdessä tulevina aikoina, mutta olimme saavuttaneet tärkeän virstanpylvään. Tulevaisuudenpelon sijasta tunsin vain iloa ja mintohimoa.

Jonkin ajan kuluttua huomioni siirtyi takaisin siihen, mitä näyttämöllä tapahtui. Rude Awakening -tiimi oli juuri lopettanut esityksensä, ja heidän elokuvansa 20 minuutin traileri esitettäisiin pian isolla näytöllä. Adamus istuutui viereeni. Hän laittoi käsivartensa ympärilleni ja sanoi valtavan leveän ja rakastavan hymyn kera: "Olemme tässä. Teimme sen. Tästä eteenpäin on kyse mestareina elämisestä. Se on unelmamme, shaumbra-unelmamme."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

YRITTÄMINEN – JA SIITÄ LUOPUMINEN

Kirjoittanut Anna Taipale (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun olin 5-vuotias, yksi lempileikkini oli seistä peilin edessä tuijottaen kuvaani ja toistaa kuin mantraa: "Kuka minä olen? Kuka minä olen? Kuka minä olen?" kunnes kasvojeni ääriviivat hämärtyivät ja ajatukset hävisivät. Aloin tuntea jotain muotoni ulkopuolella, ja yhtäkkiä en ollut enää pieni tyttö, vaan osa jotain valtavan suurta, laajentuvaa ja lohduttavaa. Tunsin suurta iloa ja rajattomuutta. Minä olen, kaikui koko olemuksessani. Hämmästelin sitä tietoa, että kaiken olevaisen takana oli sama iloinen tietoisuus, jossain syvällä, vaikka se olisi kuinka piilossa.

Minulla ei ollut oikein sanoja kokemukselleni, mutta sanoin vanhemmilleni näiden laajentavien hetkien jälkeen: "Rakastan itseäni!" Ihmettelin, miksi oli sotia ja nälänhätää, kun kaiken sen alla oli myös tämä iloinen avaruus, josta kaikki voivat aina vastaanottaa. Pienen tytön mielestäni tuntui siltä, että ihmisyyden hälinässä useimmat meistä olivat unohtaneet "todellisen asian".

Päätin, että halusin kirjoittaa kirjoja itserakkaudesta, kun kasvaisin aikuiseksi. Mutta tuon päätöksen jälkeen tapahtui elämä. Aloin yrittää sopia joukkoon ja opin epäilemään itseäni. Suurimman osan elämästäni yritin olla riittävä, selvittää kaiken, parantua ja löytää tavan sovittaa ihmisyyteni, joka oli sotkuinen ja jolla oli huono itsetunto, yhteen henkisen itseni kanssa.

Vuosien saatossa minulla oli niin monia epätoivon, surun, syvän yksinäisyyden ja sisällä raivoavien taistelujen hetkiä, että toisinaan tunsin tulevani hulluksi ja kuolevani (ja niin kai tapahtuikin). Minua hävetti, että olin ollut "henkisellä polulla" käytännössä koko elämäni – opiskellen psykologiaa, oma-apua ja henkisyyttä ja omistautuen Crimson Circlen materiaaleille – ja vedin edelleen puoleeni väkivaltaisia suhteita, kykenemättä keräämään rohkeutta "seurata omaa autuuttani" tai selvittää, miten saadaan ammatilliset unelmani toteutumaan. Puhumattakaan epäonnistumisestani yltäkylläisyysongelman selättämisessä.

Kun yksi erityisen myrskyisä suhde oli vihdoin loppunut, oivalsin – vasen käsivarteni puolihalvaantuneena ja sisäinen tilani raunioina – että olin antanut koko elämäni äänioikeuden siinä, miten arvokkaaksi tunsin itseni, toisille ihmisille, toisille olennoille, "universumille", jollekin ulkopuoliselle kaikkivaltiaalle luojalle. Jossain suruni ja turhautumiseni keskellä päätin, etten enää yrittäisi ymmärtää, mitä itserakkaus oli. Kuolisin mieluummin, kuin antaisin kenenkään tai minkään muun enää koskaan päättää minun arvoani. Olin kyllästynyt yrittämään sopia joukkoon ja tehdä/ymmärtää ihmispelin oikein.

Minulle todella välähti, mitä Tobias ja Adamus olivat tarkoittaneet puhuessaan vastuun ottamisesta omasta elämästään ja omista luomuksistaan. Sen sijaan, että etsin vahvistusta ulkopuolelta, aloin liikuttaa energioitani, kuten Tobias ehdotti tuolloin. Huomasin, että kun keskityin niiden asioiden sallimiseen itselleni, jotka toivat minulle iloa jokapäiväisessä elämässä, täytin elämäni omilla energioillani, enkä jonkun muun tai massatietoisuuden energioilla. Ja hassua kyllä, käsivarteni parantui lopulta tuosta mystisestä halvaantumistilastaan.

Kun aloin tehdä pikkuruisia asioita huolehtiakseni itsestä, vaikka tunsin edelleen olevani kaukana sydämeni unelmista, elämäni alkoi tuntua enemmän omaltani. Oivalsin, miten olin käyttänyt muita ihmisiä itseni kohtelemiseen huonosti – kukaan ei ollut todellisuudessa kohdellut minua kaltoin, vaan olin uskonut niin syvästi omaan uhriuteeni, että vedin jatkuvasti puoleeni sortavia kokemuksia. Itse aisassa olin kohdellut toisia väärin omalla uhriudellani ja rajoittuneella perspektiivilläni siitä, kuka olin.

Mitä enemmän sallin itselleni elämän makeita asioita – uintikurssin käyminen halutessani oppia surffaamaan enkä osannut uida, tai jäätelöpaketin syöminen päivälliseksi ilman syyllisyyttä, tai torkkujen ottaminen töissä välittämättä, mitä työtoverit ajattelivat siitä – sitä makeampaa elämästä tuli. Aina kun havaitsin vastarintaa nousevan sisältäni, mikä sai tuntemaan, etten ollut arvokas tai etten ollut ansainnut tuota makeutta, tein sen joka tapauksessa. Se oli prosessi, joka vaati vähän sinnikkyyttä, mutta kun jatkoin sitoutumista itseeni, huomaisin muutoksen tavassani vetää puoleen energioita.

Lopulta oivalsin, ettei itsearvostus ollut mitään selvitettävää, vaan tietoisuuden näytös/teko. Oppimalla hoivaamaan itseäni ilman syyllisyyttä, ohjasin energioitani luontaisen arvon paikasta, enkä yrittänyt korjata ja todistaa arvoani. Tämä loi niin paljon turvallisuutta ja luottamusta sisälläni, että pystyin vähitellen sanomaan "ei" asioille, jotka eivät tuntuneet oikeilta, ja pysyttelemään erossa siitä, mikä ei tuntunut sopivalta minulle. Aloin ilmaista itseäni suoremmin. Se oli seksuaalienergiakoulua (SES) käytännössä, eläen sitä joka päivä.

Ajan kuluessa oivalsin, että niin kauan kun jatkoin itseni työstämistä – paremmaksi tekemistä, korjaamista, parantamista ja yrittämistä ymmärtää itseäni (ja muita) – toisin elämääni lisää korjattavaa, opiskeltavaa, selvitettävää. Olin toiminut viallisuuden perspektiivistä ja uskonut, että oivaltaminen, itserakkaus ja tasapaino olivat asioita, jotka saavutetaan, joiden arvoinen ollaan ja jotka selvitetään.

Mitä enemmän keskityin ihanien asioiden sallimiseen itselleni – pienien ja suurien – sitä enemmän oivalsin, ettei ollut mitään selvitettävää. Ei ollut oikeasti ketään muuta takaamassa oivaltamistani, vaivattomuuden tunnetta sisälläni ja asioita, jotka halusin kokea. Tämä muutti myös suhdettani rahaan – se meni vain perille, että suhde itseeni oli se, miten loin elämäni. Kyse ei ollut mistään, mikä piti tajuta oikein päässäni, vaan kyse oli siitä tavasta, jolla toimin itseni kanssa ja käyttäydyin itseäni kohtaan, kuten itseni vieminen vessaan, kun täytyi pissata. Se on niin yksinkertaista. Ja erityisesti silloin kun olin jonkin itse-epäilyn paskamyrskyn keskellä tai hetkessä jolloin elämä oli yleisesti ottaen syvältä. Pointtina oli olla enää hylkäämättä itseäni edes kaikessa ihmisyydessäni.

Sen tarkoituksellinen valitseminen, miten halusin kohdella itseäni pienillä tavoilla ihmistasolla, auttoi minua sallimaan itseni. Kun annoin itseni vain olla ja nauttia elämästä ja tehdä asioita, joista pidin, tuli helpommaksi vastaanottaa jokainen ajatus, tunne, vaikutelma, sisäinen taistelu, tuntemus, intuitio, tietäminen, tapahtuminen, avautuminen, pimeys, valo ja tuolle puolen meneminen. Oivalsin, että itseni vastaanottaminen tällaisena, tuomitsematta, ja jatkuva makea itsestäni huolehtiminen oli luonnollinen ja hyvin aistillinen tilani. Mitä enemmän sallin itseni vain olla, sitä sujuvammaksi tuli vastaanottaa niin ulkopuolella kuin sisäpuolella ja lopulta vastaanottaa sieluni myötätunto.

Itserakkaus on ollut haastavin asia, jonka olen koskaan kohdannut, koska se on niin yksinkertaista. Jos minun pitäisi jotenkin kiteyttää se kokemusperäisellä tasolla, sanoisin, että itserakkaus on itsensä ja elämän kokemista suurelta osin ilo- ja kauneusaistin kautta. Ei ole mitään selvitettävää, joten se oli todella vaikeaa mielelleni. Minulle itserakkaus on ihmisen osalta tietoisuusteko, tietoinen valinta. Ja sielulle, no, se on luonnollinen tila.

On hassua ajatella, että etsin ennen ylhäältä ja alhaalta sitä rakkautta, joka oli aina siinä, mutta minulla on myös valtavaa kunnioitusta tätä matkaa kohtaan. Ja tässä kohtaa Atlantiksen pääpanta, jonka Adamus hiljattain mainitsi, tulee kuvaan mukaan.

Pääpanta edustaa ehdollistumista yhdenmukaisuuteen, unohtaen luonnollisen itserakkauden, myötätunnon ja sen tilan, että se on ok, kuka olemme, juuri sellaisena kuin olemme (JA). Näen kollektiivisen arvottomuuden eli sen, miten tämä pääpanta toimii maailmassa, patologisena uskomuksena, että meidän täytyy tulla joksikin – fiksummaksi, seksikkäämmäksi, terveemmäksi, rakastavammaksi tai menestyneemmäksi – ponnistelemalla sen eteen ja "yrittämällä päästä sinne".

Kenties alun perin loimme pääpannan Altantiksella viattomana "yritetään päästä sinne" koettaessamme jotenkin selvittää alkuperämme. Mutta pääpanta estää meitä muistamasta ja oivaltamasta sen luonnollisen rakkaustilamme, että olemme ok juuri sellaisena, kuin olemme. Pääpannan poistaminen on käyttäytymistä kunnioittavasti ja rakastavasti itseä (ihmistä) kohtaan. Se vie meidät mielen ulkopuolelle, aisteihin, ja muistamaan, kuka olemme. Olemme todella jo oivaltaneet – olemme mitä olemme, tulemme aina olemaan ja olemme aina olleet. Pyhän kolminaisuuden ihmisen kokemusosuus on ollut sotkuinen, ja mitä sitten? Se on aina ollut myös pyhä ja rakkauden arvoinen. Luonnollinen tilamme on ilman pääpantaa, vapaana siitä arvottomuuspelistä, johon osallistuimme unohtaessamme nimemme, "yrittäessämme päästä siihen".

Siis mikä tuo sinulle iloa tai lohtua, edes pikkuruisen? Keskity siihen, salli se. Kun teet tämän, arvottomuus järjestelmässäsi – syyllisyys, häpeä, haavat, jokainen rajoitus jonka otit omaksesi ihmismatkalla – nousee luonnostaan pintaan vastarintana ja esittäytyy häiriötekijöinä todellisuudessa, joko sisällä tai "ulkona".

Tämä "paska alkaa lentää" on mahtava merkki, koska se merkitsee, että kaikki mikä piti sinua rajoittuneisuudessa, on matkalla pois järjestelmästäsi. Se on myös kutsu palata siihen, mikä tuo sinulle iloa ja hoivaa sinua. Rapa ei koskaan roiskunut siksi, että olit jotenkin viallinen, vaan koska et ollut! Todellisuutesi kysyy periaatteessa aina sinulta: mitä myötätunto itseä kohtaan olisi tässä? Minulla vastaus tuohon kysymykseen on sallia tuon pääpannan lähteä pois ja päästä synkroniin oman luonnollisen tilansa kanssa. Itsearvostuksen valitseminen kerta toisensa jälkeen (erityisesti tekoina, kun se ei ole mentaalinen asia) kuorii pois rajoittuneisuustarinat, ja lopulta oivaltaa, että kaikki ihmiselämässä on tarinaa ja voi yhtä hyvin valita ne, joista pitää.

Itserakkaudesta kirjoittaminen ja puhuminen on ollut intohimoni pienestä tytöstä saakka, mutta melko kauan minusta tuntui vähän ristiriitaiselta tämä intohimo, koska epäilin, oliko se vain häiriötekijä ja jonkinlaista makyoa. Vaikka päästin irti siitä (ja jokseenkin kaikesta muusta) matkallani, tämä intohimo on aina vain tullut takaisin. Ja sitten oivalsin, että se oli lahja, jonka lopultakin annoin itselleni tässä elämässä: sallia itseni uneksia suuria, elää unelmiani ja tehdä, mihin ikinä sydämeni tuntee vetoa, sallia itseni todella laulaa sieluni laulua, tarvitsematta selvittää kaikkea ja pelkästään leikkiä, kokea todellinen luontoni ihmisulottuvuudessa ja vaatia takaisin nimeni.

Kun Adamus alkoi puhua mintohimosta, olin täysin mukana. Mintohimo ei ole mitään, mitä odotetaan minulta, sillä mestarilta ei odoteta mitään. Se on kuin kukkalähde, joka ilmestyy sydämestäni, jokin iloinen ilmaisumuoto, syvä kaikho (tai kaiho kuten sanomme suomen kielellä). Siinä ei ole kyse yrityksestä saada ihmiset rakastamaan itseään tai yrityksestä muuttaa maailmaa, vaan jonkin perspektiivin tarjoamisesta ja mahdollisuuden valaisemisesta, pelkästään puhtaasta ilosta.

Olin hämmentynyt, kun Adamus sanoi kerran, että taide muuttaisi maailman (ja minulla meni kylmänväreitä, kun hän sanoi nauraen jossain ProGnostissa: "Ei tainnut muuttaa"), mutta tajuan sen nyt. Mikä tahansa saa meidät pois mielestämme, se muuttaa maailmaa. Mikä tahansa tuo meille iloa, pökerryttää meidät, saa sydämen ja kehon huokaamaan suloisesta helpotuksesta tai paistattelemaan elämän aistillisuudessa, se muuttaa maailmaa. Eikä kyse ole siitä, että maailmaa täytyy muuttaa, mutta olen hyvin innoissani, koska oma maailmani on muuttunut sinisestä äänien, värien, kukoistuksen ja loiston sinfoniaksi. Pohjimmiltaan se, että vein itseni vessaan, kun oli tarvetta (niin banaalilta, kuin ehkä kuulostaakin), söin niin paljon suklaata, kuin halusin, ja tein, mitä ikinä halusin tehdä – nämä valinnat ravistelivat minut lempeästi (ja joskus rajusti) rajoittuneisuusunestani. Maailmani muuttui osallistumalla täysillä ihmiselämään itse haluamallani tavalla, viimeinkin, ja olemalla ajattelematta sitä liikaa enää. Pohjimmiltaan kokeilin jotain uutta.

***
Anna rakastaa kukkia, luontoa, matkustamista ja kaikkia aistillisia asioita. Hänen sydämensä sykkii kirjoittamiselle ja kaikenlaiselle luovalle ilmaisulle. Hän pyörittää yritystään, opastaen ihmisiä omaa itseään kohti. Annan saa kiinni sähköpostilla tai hänen nettisivuiltaan: annataipale.com.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

TARINASTA TULEE ENEMMÄN TOTTA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oletko koskaan miettinyt Adamuksen versiota planeetan tulevaisuudesta? On aikoja, jolloin minusta tuntuu, että se kaikki on mielenkiintoista, mutta kaukaista tieteistarinaa. Mutta olen havaitsemassa, että se mistä hän puhuu ProGnostissa, ei ole vain mahdollisuus – se on ehdoton todellisuus.

En ole ollut koskaan scifi-hullu. Teininä olin kiinnostuneempi ajankohtaisista tapahtumista, kuin sellaisista televisio-ohjelmista kuin Gene Roddenberryn Star Trek tai Rod Serlingin Hämärän rajamailla. Linda sen sijaan on scifi-addikti. Hän muistaa melkein jokaisen Star Trek -jakson nimen kolmesta alkuperäisestä kaudesta (1966–1969).

Kiinnostuin lopulta vakavissani futurismista vuoden 2016 ProGnostin jälkeen, jolloin Adamus kertoi viestinsä teknologiasta. Hän on antanut meille vaikuttavia esitelmiä uudesta ihmisrodusta (Homo Tekno), Atlantiksen pääpannoista ja singulaarisuudesta (kun kaikki menee käyrien ulkopuolelle). Haluaisin ajatella, että tämä tapahtuu jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta päivittäin tulee muistutuksia, että se tapahtuu nyt.

Muutama viikko sitten luin ilmoituksen Neuralinkistä, neuroteknologiayrityksestä jonka ovat perustaneet Elon Musk ja muut. Tuskin käsitin, mitä luin. Yritys on kehittänyt ultranopean yhteyden ihmisaivojen ja tietokoneiden välille ja lopulta internetiin ja pilveen. Prosessia kutsutaan aivo-tietokone-liittymäksi (BCI). Robotti istuttaa muutaman pikkuruisen sirun ihmisaivoihin kehittyneen teknologian avulla, ja sitten muodostetaan langaton yhteys Bluetoothilla korvaan asennettuun laitteeseen, joka yhdistää aivodatan pilveen. Neuralink sanoo, että "asennus" on kivuton ja yhtä yksinkertainen kuin LASIK-leikkaus (30 minuutin käynti, ei tarvita tikkejä tai nukutusta).

Yksi läpimurto joka mahdollistaa Neuralinkin teknologian, on joustavien "elektrodilankojen" kehittäminen, joiden läpimitta on 1/10 ihmishiuksesta (4–6 μm tai noin neuronin levyinen). Ne voidaan laittaa ihmisen aivokuoren ylemmille tasoille ja kytkeä neuroneihin.

BCI:n koekäyttö ihmisillä on valmis vuoden 2020 lopussa. Ei 2030 tai 2040, vaan 16 lyhyen kuukauden kuluttua. Ei testausta vain laboratoriorotilla, vaan oikeilla ihmisillä. Teknologia voisi tulla kaupallisten ja sotilaallisten sovellusten käyttöön muutamaa vuotta myöhemmin.

Seuraamukset ovat valtavia. Tämä teknologia lisää dramaattisesti aivojen muistikapasiteettia ja sitä vauhtia, jolla aivot voivat päästä informaatioon käsiksi. Se voi myös parantaa näkö-, kuulo-, maku-, haju- ja tuntoaistia. Elon Muskin mukaan BCI integroidaan täysin ulkoisten tietokoneiden tekoälyyn. Yksinkertaisesti ilmaistuna, aivoja voidaan parantaa kehittyneellä tietokoneteknologialla, ja niillä on saumaton yhteys tietokoneisiin, internetiin ja tekoälyyn.

Soitin Dr. Doug Davisille kuullakseni hänen ajatuksensa tästä aiheesta. Dr. Doug on neurologi Beverly Hillsissä, Kaliforniassa, pitkäaikainen shaumbra ja Crimson Circlen hallituksenjäsen. Hänelle oli jo tuttu uutinen Neuralinkin ilmoituksesta. Dr. Dougin mukaan tällä teknologialla on monia mahdollisia hyötyjä. Sitä voidaan käyttää korjaamaan tai lisäämään neuroneja, joihin aivovamma tai perinnöllinen sairaus on vaikuttanut. Sitä voitaisiin käyttää aivohalvauspotilaiden hoitamiseen ja myös sellaisten ihmisten aivoihin, joilla on vaikeuksia oppimisessa tai älykkyydessä. Sitä voidaan käyttää myös "tahtoapuna", kun jokin vamma aiheuttaa aivoyhteyden katoamisen keho-osiin niin, ettei ihminen pysty liikuttamaan käsiään tai jalkojaan tahtomalla liikkua. Dr. Doug luetteli monia mahdollisia BCI-teknologian hyötyjä.

"Tietysti", hän huomautti, "mikä tahansa aivojen kohentaminen tai laajentaminen täytyy tasapainottaa viisaudella." Hän jatkoi: "Tällä hetkellä käymme läpi pukuharjoitusta siihen, mitä tulee seuraavaksi. Tietokoneet ja internet ovat antaneet ihmisille pääsyn suurempaan data- ja informaatiomäärään kuin koskaan aiemmin. Olemme siirtyneet alle kahdessa sukupolvessa valtavista keskustietokoneista henkilökohtaisiin tietokoneisiin ja älylaitteisiin, joita kannamme taskussa. Seuraava luonnollinen askel on täydellinen integrointi aivoihin ja kehoon lähes ilman mitään ulkoisia laitteita. Auttaako vai haittaako ihmiskuntaa kaikki tämä pääsy informaatioon uskomattoman nopeasti? Olemmeko valmistautuneita siihen, että tietokone ylittää aivojen kyvyt? Tiedämme vastauksen noin seuraavan vuosikymmenen kuluessa."

Sivujuonteena tähän läpimurtoinformaatioon BCI:stä, luin viime viikolla myös, että tietokone peittosi kuusi ammattimaista pokerinpelaajaa. Vuonna 1996 IBM:n "Syvä sininen" -tietokone peittosi maailman shakkimestarin Garri Kasparovin. Aikanaan se oli virstanpylväs tässä tietokoneajassa. Kuuden ammattipokerinpelaajan lyöminen on äärettömästi haastavampaa valtavan muuttujamäärän vuoksi – mahtavat 10.160 päätöskohtaa. Se on enemmän ainutlaatuisia skenaarioita kuin atomeja universumissa. DeepStack-ohjelmisto merkitsi yhtä virstanpylvästä, kun se peittosi johdonmukaisesti ammattipokerinpelaajia.

Futuristi ja yrittäjä Peter Diamandiksen mukaan: "Yksi BCI:n merkittävimmistä ja pitkäaikaisimmista seuraamuksista on sen kyky yhdistää meidän kaikkien mielet. Jakaa ajatuksemme, muistomme ja tekomme koko ihmiskuntaan. Kuvittele hetki: tulevaisuuden yhteiskunta jossa jokainen meistä on yhdistynyt pilveen nopealla BCI-yhteydellä, mikä sallii tunteiden, muistojen ja ajatusten suodattamattoman jakamisten. Te joita huolettaa, että tekoäly ottaa hallinnan (eli terminaattoriskenaario), lohduttautukaa sillä näkemyksellä, ettei kyse ole pelkästään tekoälystä vs. ihminen. Parannetun ihmisälykkyyden uusi versio on aivan kulman takana."

Sori vaan, herra Diamandis, mutta toteamuksesi ei lohduta minua. Ymmärrän, että BCI:stä, tekoälystä ja uudesta ihmisälystä on joitain valtavia hyötyjä, kun kyse on lääketieteen ja tieteen kehitysaskelista. Ja tiedän, että tämä teknologia on jo täällä tai aivan kulman takana. Ette löydä minua osoittamasta mieltäni ja protestoimasta Neuralinkin pääkonttorin edessä San Franciscossa. Rakastan teknologiaa, mutta en voi vain sivuuttaa niitä karmivia tunteita, joita saan lukiessani BCI:n kaltaisista asioista. Todella karmivia.

Rakas shaumbra, tästä syystä me olemme täällä. Tobias ja Adamus ovat puhuneet siitä vuosia, mutta se menee lopultakin perille minulla. Adamus puhuu siitä kirjassaan Koneiden aika, jonka hän kirjoitti 1700-luvun lopulla. Hän aikamatkusti tulevaisuuteen, jossa hän työskenteli pienen ihmisryhmän kanssa tietoisuuden tuomiseksi tälle planeetalle aikana, jolloin sitä tarvittiin eniten. Yksi hänen kirjansa keskipisteistä on vuosi 2020, joka on vain muutaman kuukauden päässä. Tuo ihmisryhmä jonka kanssa hän työskentelee, on päästänyt irti pitkästä luettelosta vanhoja kaavoja voidakseen sallia tietoisuuden, energian, viisauden ja taian (eikä sirujen) integroitua ihmiskokemukseensa. Nämä ihmiset menivät esi-isäkarman, entisten elämien rajoitusten, massatietoisuuden, vanhojen energiakäsitysten, erillisyyden/kaksinaisuuden sekä syyllisyyden ja häpeän yli. Ei mikään pikkutehtävä, erityisesti ottaen huomioon, että he tekivät sen noin 20 vuodessa.

Hänen kirjassaan (ja meidän todellisessa tarinassamme) tämä ryhmä viivytti omaa Oivaltamistaan noin vuoteen 2020 saakka, jotta he voisivat olla tällä planeetalla ruumiillistuneina mestareina ja tuoda kovasti kaivattua viisautta eksponentiaalisten teknologiahyppyjen aikaan. Ilman viisautta näiden hyppyjen olisi vaarana johtaa massiiviseen vallan väärinkäyttöön ja hengen lisäorjuuttamiseen ihmistilassa.

Ei ole mikään ihme, että Adamus on puhunut pitkään Atlantiksen pääpannoista viime kokoontumisissa. Pääpannat, siruimplantit, aivo-tietokone-liittymä – se on kaikki samaa. Olemme olleet siinä aiemmin ja oivallamme mahdolliset rajoitukset, jos ei suorastaan vaarat. Adamuksen mukaan me olimme Atlantiksen pääpantojen kehittämisen taustalla. Niitä käytettiin alun perin ihmiskehon ja -mielen standardointiin, mutta lopulta kontrollointiin ja yhdenmukaistamiseen. Pääpannat tekivät meistä mielen vangin. Unohdimme silloin tuoda viisauden takaisin. Meillä on toinen tilaisuus tehdä se nyt, Koneiden ajassa. Tämä on meidän tarinamme, ja tästä syystä sinä ja minä olemme täällä nyt.

Älkäämme koskaan unohtako sitä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

POIS KONTROLLISTA, TAKAISIN ITSEEN

Kirjoittanut Leigh Bisset (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muutamassa tunnissa sen jälkeen, kuin olin kertonut Facebookissa tehneeni läpimurron luovassa ilmaisussani, keho päätti, että oli sen vuoro sanoa sanottavansa. Minulle täytyi tehdä kirurginen toimenpide, jossa täytyi nukuttaa, eli se tarkoitti lyhyttä rupeamaa sairaalassa.

Ennen operaatiota hoitaja toi minulle leikkauskaavun, pyysi minua riisumaan kaikki vaatteet ja laittamaan sen päälleni. Menin vessaan vaihtamaan. Kaavusta näkyi kuitenkin täysin läpi eikä sitä ollut tarkoitus pitää kiinni takaa. Seisoin peilin edessä ja yritin vetää masuni sisään ja nykiä kaapua eriskummallisiin asentoihin siinä toivossa, että se peittäisi ainakin takapuoleni, mutta ei ollut mahdollista.

Olen itsetietoinen enkä halunnut tissieni valahtavan esiin ollessani tajuttomana pöydällä (kyllä, minulla on vilkas mielikuvitus). Mutta oltuani leikkauksessa kerran aiemmin ja päästyäni kuin koira veräjästä pitämällä urheiluliivejä, tiesin, mitä tehdä. Melkein sankarina palvoen halasin rintsikoitani, kiitin niitä olemassaolosta ja laiton päälleni. Se sai tuntumaan, että minulla oli jotain kontrollia, edes hieman valtaa siihen, mitä tapahtui.

Astuin ulos vessasta, ja kuten ajoitukseen sopi, yksi paikallinen mies sattui kulkemaan ohi ja katsoi oikein kunnolla, koska 1) hän pystyi tekemään sen (sairaala ei taida uskoa oviin) ja 2) jättimäinen ikkuna takanani ei korostanut ainoastaan merinäköalaa. Totaalisen nöyryytettynä kipusin sänkyyni, paperiverhojen hauraaseen turvaan. Kyllä, siellä oli tosiaan paperiverhot. Nuo kapistukset olivat järkytys minulle. Kuka on koskaan kuullut moisesta hölynpölystä?

Joka tapauksessa minulla on 2-vuotiaan rakko, eikä aikaakaan, kun minun täytyy uhmata avointa ovea ja uskaltautua taas vessaan. Mutta tällä kertaa ajattelen sen olevan hallinnassa. Nappaan neulepuseroni, laitan sen kehoni eteen ja kävelen sivuttain kuin rapu, pitäen selkäni ikkunaa kohti. Saatuani homman hoidettua rapukävelen takaisin sänkyni hauraaseen turvaan paperiverhojen taakse.

Eikä aikaakaan, kun hoitaja tulee. Hän ilmoittaa minulle, että on leikkauksen aika ja minun täytyy kävellä poikkeuksellisen vilkasta yleistä käytävää pitkin leikkaussaliin. Mitä? Se on pahempaa kuin paperiverho!

Paikka näytti siltä, kuin puoli saarta olisi tullut tuolle sairaalaosastolle. Täytyikö minun oikeasti tehdä tuo "häpeäkävely"? Se oli niin … aataminaikuista. Auts, yksi huitaisu lisää arvokkuuteeni. Sanoin hoitajalle: "Lasketko leikkiä? Kuka luulet minun olevan, Cercy?" (Game of Thornesista, jossa hän teki oman häpeäkävelynsä).

Hoitajaa se ei huvittanut, mutta hän antoi minulle toisen kaavun laitettavaksi takaperin peittämään takapuoleni. (Pyysin kuutta kaapua, muttei hänellä ollut.) Sanoin hänelle parhaalla snobiäänelläni (kuin se muuttaisi jotain): "En aio kävellä tuota käytävää pitkin, kun puoli saarta näkee kunnolla tussuni ja persvakoni."

Se ei ollut vitsi. Tarkoitin sitä. Niinpä vedin peiton sängystä ja kiedoin sen kehoni ympärille yrittäen säilyttää edes hivenen arvokkuuttani (siinä se sana on taas). Mutta kohdataanpa se suoraan: ei ollut mitään arvokasta kävellä pitkää käytävää kietoutuneena peittoon, jalassa paperitossut ja päässä verkko, joka ei peittänyt edes korviani! Minulla on suuret korvat – haluan pitää nekin peitossa! Hiusverkko oli yksi loukkaus lisää sataan muuhun.

Minut johdatetaan odotushuoneeseen, ja näen kolme miestä, jotka auttavat leikkaussalissa sekä paikallisen kaverin, joka vaeltelee käytävässä. Mitä helvettiä nämä miehet tekevät täällä? Ja miksi tuo hemmetin sairaala-apulainen maleksii täällä? Alan hikoilla. Luulin, että paikalla olisin vain minä, naislääkäri ja hoitaja tai pari. Tarkoitan, että tässä oli kyse minun vaginastani, pyhästä naisten jutusta – eivätkö he tienneet sitä?

Juttu on niin, että tiesin hemmetin hyvin, että jalkani olisivat ylhäällä jalustimissa ja olisin tiedoton kehoni ollessa kuin sika paistovartaassa! (Varoitin sinua mielikuvituksestani.) Mikään ei ollut kontrollissani. Tunsin olevani täysin paljas ja vereslihalla. Sitten alkoi paniikki.

En aio kieltää, että tämä yllätti minut. En panikoi koskaan. Olen tyyni ja mukava ihminen (minulla on oikeus kuvitella itseni niin, kuin haluan). Tuhansia ajatuksia kulki mielessäni. Kaikki niistä tietysti hulluja. Sen tietäminen, että miehiä olisi läsnä, todella laukaisi tunteeni.

Olin jo vakuuttanut itseni siitä, että tuo sairaala-apulainen oli ikkunan korkuinen, näki leikkaushuoneeseen ja tuijottaisi "sikavartaan" osia (jos tajuat tarkoitukseni). Kun näin tuon miehen rennosti hengailevan, se melkein tappoi minut sisältä, ja kyyneliä virtasi kasvoilleni. (En itke julkisesti, pidän enemmän yksityisestä pelkuri-itkemisestä.) Olin menettänyt täysin kontrollin tilanteesta, ja yrityksenä saada sen takaisin päätin paeta. Kävelisin vain helvettiin sieltä ja sanoisin: "Ei, en halua tätä." (Ja yrittäisin vakuuttaa itselleni, että mestari sanoo sen, en minä.) Olin niin keskittynyt oveen, että tuskin huomasin, kun käsi kosketti olkapäätäni. Se oli mukava tuo naislääkäri. Voi sitä helpotusta, kun näin hänet! Tiesin silloin, että hän tekisi toimenpiteen, eikä joku noista miehistä. Hän sanoi: "On aika", ja kävelimme leikkaushuoneeseen.

Pikakelauksena 11 päivää siihen, kun tarvitsen yhtäkkiä hätäleikkauksen. Olin alkanut vuotaa, ja poikani vaati minua menemään ensiapuun. Minut tarkistettiin varotoimena, mutta asiat eskaloituivat melko nopeasti. Ei kauaakaan, kun tiesin olevani suurissa vaikeuksissa.

Säästän sinut karmeilta yksityiskohdilta, mutta positiivisena puolena oli, että tällä kertaa minulla oli oma huone, varustettuna symbolisesti puolikkaalla paperiverholla. Mutta luksuksen luksusta: minulla oli ovi. Jos aikoo vuotaa kuoliaaksi, täytyy hemmotella itseään ovella.

Mieslääkäri mantereelta, puhelinkokouksessa oman lääkärini kanssa, kysyi minulta, ajattelinko, että se mitä koin, voisi olla kuukautiset (menetettyäni 20 % verimäärästäni kahdessa tunnissa). Käänsin pääni ja katsoin poikaani. Hän näki minun kasvoni ja minä näin hänen kasvonsa, ja purskahdimme nauramaan.

Minä sanoin tavallaan: "Älä vie minua sinne!" mikä sai meidät taas nauramaan. Nimittäin Zachilla ja minulla on nauruhistoria. Kun kuulemme toisemme, niin riippumatta siitä missä olemme tai mitkä olosuhteet ovat, on mahdotonta lakata nauramasta. Tiedämme kumpikin tämän itsestämme, tiedämme, että meidän täytyy lopettaa, mutta emme pysty, ja se pahentaa tilannetta entisestään, kunnes alennumme puhtaasti hysteeriseen nauruun ja anelemme toisiamme lopettamaan. Mutta emme tietenkään pysty siihen.

Tämä ei luultavasti ollut sopivin aika, mutta oli jo liian myöhäistä. Tuo typeryys oli ratkiriemukasta. En vastannut, eikä minun tarvinnut myöskään olla huolissani lennättämisestä tuon typerän lääkärin hoidettavaksi. Oli selvää, etten selviytyisi mannersairaalaan saakka. Tiesin, missä mentiin – olin täysin tietoinen siitä mahdollisuudesta, etten ehkä näkisi seuraavaa päivää. Mutta huolen tai paniikin sijasta jokin muu otti hallinnan. Muistin, kuka olen.

Nyt oli myöhäinen ilta, Zachy meni kotiin ja minä asetuin mukavasti ja aloin hengitellä, aivan kuten Norma oli näyttänyt meille. Ajatuksia yritti tulla, mutta tässä hetkessä en antanut niille lupaa olla olemassa. Oli vain hengitys.

Makasin siinä hengittäen aamun varhaistunneille saakka. Ihminen halusi jotain tekemistä, joten annoin sen keskittyä kehoni rentouttamiseen. Ja huomasin asioita – sellaisia asioita kuin, miten jännittynyt kehoni oli. Tiesin intuitiivisesti, ettei jännitys kuulunut asiaan. Se edusti ihmisen yritystä kontrolloida lopputuloksia, koska se ei luottanut itseensä.

Tämä taisi olla pelottavaa sille, Itsen ihmisosalle – se ei ymmärtänyt, mitä sen keholle tapahtui. Ihminen oli ollut sen ohjaksissa niin pitkään, että se luuli, että sen täytyi olla myös tämän tilanteen ohjaksissa, ja näin ollen se oli jännittynyt. Se oli sen rakastava tapa yrittää tyrehdyttää verenvuoto. Hymyilin, tunnustin sen läsnäolon ja päästin sitä vain irti.

Irtipäästäminen ei ole kuin linnun päästämistä häkistä, jolloin minä määrään sen vapauttamisen. Ei se ole sellaista. Sillä on oikeus olla siinä ja olla rinnallani. Irtipäästäminen merkitsi sen aseman, roolin, muuttamista elämässäni. Päästin siitä irti kiinnittämällä huomion kehoni tukemiseen hengittämällä ja menemällä pois tieltä. Oli tilaa vain hengittämiselle ja sallimiselle.

Annoin tunnustusta keholleni ja päästin kontrollista irti. Jos kehoni täytyi vuotaa verta, niin tämä oli sen etuoikeus. Heittäydyin täydelliseen luottamukseen, rentoutin kehoni ja sallin veren vuotaa sekaantumatta asiaan. Kiinnittymistä johonkin lopputulokseen ei ollut. Sillä ei ollut merkitystä, elinkö vai kuolinko. Vain tällä itsen tapaamisella oli merkitystä.

Hoitajia tuli ja meni, ja he tekivät, mitä täytyi, ja oli aikoja, jolloin tiesin heidän luulevan, että olin unessa. Mutta en ollut unessa – olin yhteydessä Itseni kanssa.

Kun aamu tuli, minulla ei ollut ajantajua. Olin syvällä hengittämisen ja sallimisen tilassa. Kehoni teki edelleen, mitä sen tarvitsi tehdä, mutta nyt olin siirtynyt täysin eri tilaan. Minulla oli seuraa, paljon seuraa, ja he kertoivat minulle tarkkaan, mitä tapahtui ja miksi. Oli shoudin aamu, ja olen varma, että se voimisti noita kokemuksia.

Ihminen täytyi tainnuttaa. Sen kontrolli oli liian tiukka. Se seisoi tärkeän integroinnin tiellä. Tiesin, mitä integrointi oli, ja tunsin tuon aspektin ja olin odottanut tätä pitkän aikaa. Kaksi enkeliä tuli tuon jokseenkin haluttoman aspektin kera. Sain tuntea ja nähdä ne, ja tiesin, että minua autettiin. Sitten päästin siitäkin irti. "Minua ei tarvittu siellä. Viisauteni pitää huolen kaikesta."

Tiesin intuitiivisesti, että olin paikassa, johon Adamus oli johtanut meitä koko ajan, eikä ihmisellä ollut mitään osaa siinä, mitä tapahtui. Se mitä tapahtui, oli hyvin henkilökohtaista.

Jatkoin hengittämistä ja pysyin pois hyvin luonnollisen prosessin tieltä. Tiesin, että ihminen tekisi sitä luonnotonta ja vääristynyttä, jos sille annettaisiin tilaisuus. Ymmärsin ehdottomasti kaiken noina hetkinä. Jokainen shoud ja merabh heilahti näkyviin. Sitä on vaikeaa selittää, mutta aika oli ikään kuin pysähtynyt ja minulla oli tilaisuus tarkastella asioita ja kuunnella ääniä. (Voi, rakastan tuota lausetta.) Jos lääkärit tietäisivät, mitä oikeasti tapahtui, he eivät olisi huolissaan tussustani! Äänet rupattelivat, ja kävin sattumanvaraisissa paikoissa ilman suuntaa tai ajatusta.

Yhtenä hetkenä olin Denverin lentokentällä. Minulla oli ohikiitävä ajatus, että tämä oli melko sattumanvaraista, mutta menin sen mukana. Kuulin ääniä, haistoin hajuja ja tunsin sen energian, missä olin. Nautin energiakylvystä – se on hyvin erilaista kuin täällä oleminen.

Seuraavassa hengenvedossa katselin itseäni haudassa Egyptissä, kun kehoani valmisteltiin hautajaisiin. Hän oli kaunis, ja vaatteessa johon hänet oli kiedottu, oli suurta kunnioitusta. Joku laittoi kovakuoriaisskarabeen hänen (minun) kolmannen silmänsä päälle. Ja tiesin, että häntä (minua) rakastettiin syvästi.

Menin vain sen mukana, mitä näytettiin, enkä kyseenalaistanut mitään. Adamus oli kertonut minulle Threshold-tapahtumassa, että ovelleni tulisi kehooni liittyvä demoni. Ja näin kävi. Sen tuloksena muistan todelliset sukujuureni.

Ensimmäinen leikkaus järjestettiin tuomaan haava pintaan. Sen oli tarkoitus näyttää minulle se taso, jolla kontrolloin energiaani, luottamuksenpuute ja irtipäästämiseen liittyvä pelkomäärä. En tietenkään tiennyt sitä silloin – olin vain ihminen, jolla oli kamalaa.

Toinen leikkaus järjestettiin, jotta voisin päästää kaikesta siitä irti. Ja päästin siitä irti. Asiat menivät niin pahaksi toisella kerralla, etten välittänyt, kuka näki minun osiani tai mikä valahti ulos. Olin valmis myös kävelemään käytävää pitkin peppu paljaana ja vertavuotavana, jos minun täytyi. Minun ei tarvinnut – minusta huolehdittiin poikkeuksellisen hyvin tällä kertaa. En välittänyt edes suojaavista urheilurintsikoistani leikkauksen aikana. Hyvä minä!

Poikani – siunausta hänen pienille puuvillasukilleen – riisui ja puki äitinsä valmisteluna leikkaukseen, kun tämä oli siinä vaipoissa, kiinni tuhansissa putkissa ja kyvyttömänä auttamaan itseään. En välittänyt paskaakaan.

Nuo pienenpienet yksityiskohdat tuntuvat triviaaleilta valtavan energiakokemuksen valossa, mutta ne eivät ole. Nuo pienenpienet yksityiskohdat olivat kontrolloinnin tienviittoja. Rintsikat, rapukävely, neulepuseron laittaminen eteeni, jatkuva peittely arvokkuuteen naamioituna, jopa paperiverhot – kaikki tienviittoja tarinaan kontrolloinnista. Ja samaan aikaan kun integrointini (jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä) on tärkeää, niin on myös saamani selkeys.

Mainitsin aiemmin, että merabhit heilahtivat näköpiiriini, kun hengittelin. Yksinkertaisesti ilmaistuna, merabhit ovat nerokkaita. Ne ovat työkalu, joka saa meidät tottumaan siihen, miltä tuntuu, kun ihminen ei ole kontrollissa. Ne on suunniteltu näyttämään meille, miltä tuntuu toimia sallimisen tilasta. Muuten, salliminen ei ole mikään saavutettava asia. Se on vain sana, johon ihminen pystyy samaistumaan. Sana "salliminen" sisältää hienovaraisen viestin, joka ilmaisee ihmiselle, ettei sen tarvitse olla kontrollissa. Kaikessa mikä pidättelee meitä, on kyse siitä, miten paljon kontrolloimme energiaamme. Tiedän tämän, koska olin tätä.

Kun kohtaan villieläimen, olen lempeä ja hidas liikkeissäni – muuten luottamus särkyy. Tämä tekniikka on kokeiltu ja testattu. Samanlaista tekniikkaa käyttävät meihin enkeliystävämme, ja sama pätee merabhiin. Tämä ei vihjaa, että shaumbrat ovat villieläimiä, mutta hei … jos homma toimii. Kun luottamus on saatu aikaan villieläimen kanssa, niin todellisen suhteen luominen voi alkaa.

Siirtyminen ihmisestä mestaruuteen on juuri sellaista. Se on luottamuksen aikaansaamista Itsen kanssa. Siinä on kyse tottumisesta ja tutustumisesta Itseen. Ja merabhit ovat ovi tuohon hyvin luonnolliseen evoluutioon. "Mestari" saattaa olla vähän ylikäytetty sana toisinaan, mutta näen nyt, että se on toinen kuvaaja, sana joka kannustaa meitä liikkumaan eteenpäin, olemaan rohkea ja tietämään, että on turvallista päästää irti kontrollista. (Luulen, että shaumbrat tarvitsevat myös verbejä tai jotain vastaavaa, mihin samaistua.)

Me loimme merabhit valmisteluna siihen, mitä on tulossa. Se on meidän henkilökohtainen energeettinen kylpylämme, ja voimme mennä sinne aina, kun haluamme. Emme kuuntele vain kivaa musiikkia ja miellyttävää ääntä – astumme kirjaimellisesti ovesta toiseen ulottuvuuteen. Me olemme luoneet tuon energeettisen kylpylän itsellemme. Se on todellinen, ja se on toisessa paikassa, mutta myös täällä. Siellä painamme nollausnappulaa. Ja mitä useammin nollaamme ja totumme tuohon tunteeseen, sitä vähemmän meidän täytyy tehdä se dramaattisemmilla keinoilla. Se on hyvin, hyvin nokkelaa. Ja kyllä, rakas Adamukseni, se on nerokasta.

Henkilökohtaisessa kokemuksessani merabh, paikka johon menin "nollaamaan", kun olin sairaalassa, ei ole kovin erilainen kuin Tien. Seinät olivat kauniit ja korkeat, huone oli suuri ja siinä oli luonnonkivimuodostelmia, mutta se ei ollut luolamainen. Paikka jossa kommunikoimme Itsen kanssa. Minun ei tarvinnut mennä kotiin – olen kotona.

Matka jatkuu edelleen. Makaan tässä paikallani ja hiljaa, ja annan keholleni tilaisuuden parantua. Se ehkä parantuu tai ehkä ei – se riippuu nyt kehosta, ei ihmisestä. Ja se on enemmän kuin ok. Tämä oma määräämiseni on tekojumala. Kuten Adamus ennusti, kohtasin tosiaankin demonini, ja sen nimi oli Jumala.

*****
Leigh on Creative Experssion Energy Experiencen (= luovan ilmaisun energiakokemus) opettaja ja myötävaikuttaja. Rakkaimman maanpäällisen enkelinsä, Tobiaksen, inspiroimana, se on monta vuotta sitten tehdyn lupauksen toteuttamista. Creative Experssion Energy Experience on kutsu nousta ihmisen unohdustilan yläpuolelle ja omistautua sen muistamiseen, kuka oikeasti olet. Jos haluaisit lisäinformaatiota, voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

AVOIN OVI

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Bubba: "Vedä minut pois tästä sotkusta. En kestä sitä enää!"
Buddha: "Siinä on ovi. Päästä itsesi ulos."
Bubba: "Ei. Tarkoitan, missä on OIKEA ovi?"'
Buddha: "Suoraan edessäsi, niin kuin on aina ollut."
Bubba: "Missä? En näe sitä!"
Buddha: "Se ei merkitse, ettei sitä ole siinä."

Kaivelin hiljattain läpi yli 100 shoudia tehdäkseni videotiivistelmän Adamuksen viesteistä (osana Santa Fen tapahtumaa). Niin mahdotonta kuin onkin pakata 10 vuoden informaatiota yhteen tuntiin, se oli silti uskomaton matka Valaistumiskujaa pitkin. Ja prosessin aikana tutustuin uudestaan moniin unohtuneisiin jalokiviin. Tässä pari, jotka jäivät mieleeni, koska kuulin ne täysin uudella tavalla:

"Tulkaa aisteihinne, aistillisuuteenne, siihen mikä on silmienne ja korvienne ulkopuolella. Tulkaa tuntemiseen. Se vapauttaa teidät – aistinne. Se saa teidät ulos eläintarhasta."
–Transhumaani (yli ihmisen) 6

"Oivaltaminen on yksinkertaisesti tietoisuutta monissa ulottuvuuksissa ja tietoisuutta aistillisuudesta."
–Transhumaani (yli ihmisen) 10

Lue nuo lainaukset uudestaan.

Oivallatko, miten uraauurtavia ne ovat? Kun törmäsin niihin muutama kuukausi sitten, minun oli kirjaimellisesti pysähdyttävä hengittämään, koska yhtäkkiä tuli lyhyt, mutta selkeä väläys siitä, mitä Adamus on yrittänyt kertoa meille koko tämän ajan. Annettuani sen hautua taustalla jonkin aikaa, yritän laittaa tuon väläyksen sanoiksi. Se on itse aisassa hyvin yksinkertaista, mutta yksinkertaisimmat asiat voivat olla vaikeimpia selittää.

Jokainen uskomus, ymmärrys, tapa, havainto ja kokemus, joka ihmisillä on, perustuu kokemuksiimme täällä aineessa. Me olemme kiinteitä, maailma ympärillämme on kiinteä, ja sitä kaikkea hallitsevat fysiikanlait, moraali, etiikka jne. Yleinen teema kaikissa näissä laeissa on, että ne perustuvat varmuuteen aineesta. Myös uskonnot ovat riippuvaisia maailman materialistisesta ymmärtämisestä, tai täsmällisemmin jonkun opetuksista, joka on noussut aineellisen maailman yläpuolelle. Uskomuksemme siitä, mikä on hyvä ja huono, oikein ja väärin, nautinnollista ja tuskallista, intiimiä ja erillistä – kaikki – perustuvat aineen pätevyyteen. Mutta mitä aine on, oikeasti?

Jos katsoo mikroskoopilla syvälle aineelliseen maailmaan, niin mitä syvemmälle menee, sitä vähemmän "todellista" siitä tulee, kunnes on vain tila ja potentiaali. Ainetta ei itse asiassa ole olemassa! Jos se on totta (kuten on), tietysti mielelläni on miljoonia tällaisia kysymyksiä: "Miksi sattuu, kun potkaisen varpaani tuoliin?" ja "Miksi ruoka-aine vaikuttaa kehooni hyvin hämmentävillä tavoilla?" jne. Adamuksen mukaan aine on jumalaisen fokus-aistimme ilmentymä – se on olemassa pelkästään, jotta voimme kokea sen.

Koko tämän ajan olemme yrittäneet "päästä pois" tai "tulla pelastetuksi" tästä rajoittuneesta todellisuudesta, jossa tunnemme olevamme vankina tai rangaistuksena. Mutta oikeasti haluamme olla vapaa aineen rajoituksista. Se merkitsee, että halumme havaita ja kokea fokuksen ulkopuolella – mutta miten?

Muistatko sillan Theosiin? Kenties kuvittelit kulkevasi jonkinlaista siltaa pitkin, lähtien "täältä" ja mennen "tuonne". Ja DreamWalkit joissa "menemme" jonnekin, opastaen tai opastettuna matkan varrella. Myös yksityisissä tutkimuksissa haluamme mennä "sinne", mihin tahansa ulottuvuuteen. Mutta se kaikki on vain vertauskuva aistiemme avaamisesta ja havaintotapamme muuttamisesta. "Toinen puoli" ei ole missään muualla – se on aivan tässä, siis kuin "olen tässä".

Mitä se ylipäätään tarkoittaa? Enkö ole aina "tässä"? Kyllä, mutta se merkitsee tietoisuutta, miten totta se on. Se merkitsee oivaltamista, että olet tässä, luomakuntasi keskellä, joka ei ole ainoastaan fyysinen universumi, plus se ulottuvuus mitä ikinä onkin kuoleman jälkeen. Olet koko luomakunnan, kaiken olevaisen, keskellä, ja olet aina ollut. Se on totta myös kaikilla muilla. Jokainen sieluolento on oman luomakuntansa keskellä, vaikka useimmat ovat niin syvällä fokuksessa ja kokemisessa, että he ovat unohtaneet sen. Mutta tässä sinä olet, muistamassa.

Muistamassa kaikki ne eri aistit tai "suodattimet", joiden läpi voit nähdä itsesi ja luomakuntasi. Se on kuin laittaisi päähänsä lasit, jotka suodattavat pois värit yhtä lukuun ottamatta, sanotaan vaikka sinistä. "Sinisen maa" ei ole paikka jossain – se on "lasit", joita olet käyttänyt, "mentaalinen" suodatin. Kaikki muut värit ovat edelleen tässä. Ne eivät ole piilossa, mutta tuo suodatin näyttää ne vain sinisen sävyinä. Tai se on, kuin olisimme käyttäneet melun poistavia kuulokkeita, paitsi että melun sijasta ne poistavat kaikki sävelet viiden sävellajin asteikkoa lukuun ottamatta. Kaikki äänet ovat edelleen siinä – meillä on vain ollut selektiivinen kuulo jonkin aikaa.

Värit, ulottuvuudet, yltäkylläisyys, rakkaus – kaikki toimii samalla tavalla. Olemme käyttäneet "maalaseja" tai "parka-laseja" niin kauan, että unohdimme, että kaikki muut ulottuvuudet ja todellisuudet ovat edelleen aivan tässä. Vaihda suodattimet kokeaksesi ne. Haluatko olla valaistunut? Avaa aistisi "ihmisitsen" havaintotavan ja sen työkalun, mielen, yli. Tietysti se on helppoa sanoa, mutta miten voimme kokea sen? Miten voimme poistaa fokussuodattimen? Tai paremmin sanottuna, miten voimme nähdä sen ulkopuolelle käyttäessämme edelleen fokuslaseja? Se on varsinainen temppu – pysyä täällä fokuksessa ja samalla avata kaikki muut aistit.

Kokeile sitä ensin jollain yksinkertaisella. Sulje silmäsi, nuo ihmisen visuaaliset suodattimet, ja avaa mielikuvituksesi. Toinen todellisuustaso on, että leijut vapaana avaruudessa, "ulkona" tähtien joukossa. Oikeasti teet sen, kun poistat havainnon tavallisesta ympäristöstäsi.

Kuvittele nyt itsesi (mielikuvituskin on aisti) kristalliulottuvuuksissa. Toisin sanottuna, avaa se suodatin tai aisti, joka pystyy havaitsemaan luomakunnan kristalliulottuvuudet. Jos se auttaa, niin kuvittele laittavasi "kristallinväriset lasit" päähäsi, vedä henkeä ja katso, mitä tapahtuu. Tämä ulottuvuus ei ole jossain muualla, se on eri kerros aivan tässä. Havaintotapasi on kaikki, mitä tarvitaan, jotta se on totta, ja aistisi ovat niitä suodattimia, joiden kautta hahmotat.

Entä sitten käytännöllisempi ihmistaso. Rakkaus on myös aisti, tapa hahmottaa. Tavallisesti toivomme, että rakkaus tapahtuu meille, mutta todellisuudessa se on suodatin, jonka valitsemme. On hyvin helppoa havaita, sanotaan vaikka, kissanpentu tai rakastettu rakkausaistilla. Mutta tässä on idea: kuvittele hetki poliittista hahmoa, josta pidät vähiten. Voitko hahmottaa tuon henkilön rakkauslinssin läpi? Kenties et pidä hänestä ihmisenä, mutta mitä tapahtuu ja miten todellisuus muuttuu, kun näet hänet tuon suodattimen läpi?

Yhtenäisyys/ykseys on aisti. Se sallii meidän esimerkiksi nähdä koko kuvan, sattumanvaraisen pikselikokoelman sijasta. Minulla on aavistus, että se auttaa meitä myös hahmottamaan aineen kiinteänä. Mutta katso nyt itseäsi yhtenäisyyssuodattimen läpi. Ei enää erillään jumalaista itsestä tai mestari-itsestä, ei enää mitään menetettyjä osia, ei enää muistamattomuutta. Olet yksikkö, ehjä ja kokonainen, ykseysaistilla katsottuna. Ihmisellä saattaa edelleen olla kokemuksensa erillisyydestä ja unohtamisesta, mutta ykseysaistilla voit muistuttaa ihmistäsi suuremmasta kuvasta.

Olen maininnut aiemmin, että rakastan ajatusta holokannesta Star Trekin kuvaamalla tavalla. Ihminen astuu huoneeseen, valitsee todellisuuden, jonka hän haluaa kokea – vuorelle kiipeäminen vieraalla planeetalla, istuminen täydessä baarissa, käveleminen autiolla rannalla – ja ne ovat siinä. He eivät kuitenkaan koskaan lähde holokannelta, ne ovat itse asiassa "tässä". Miten upea kuva todellisuudesta!

Kaikki – kaikki – perustuu niihin suodattimiin, havaintoihin ja aisteihin, jotka olemme valinneet.

Fokus on suodatin, jota olemme käyttäneet pitkän aikaa, aisti joka rakentuu itselleen ja tulee tiukemmaksi ja tiukemmaksi. Se on kuin työskentelyä mikroskoopilla tutkimuslaboratoriossa. Voimme nähdä uskomattomia yksityiskohtia läheltä, mutta olemme unohtaneet muun laboratorion, puhumattakaan rakennuksesta ja kaikesta sen ulkopuolella. Mikroskoopin linssi on mielen kaltainen, se on ymmärrystyökalumme. Oli aika, jolloin meillä oli kaikenlaisia linssejä, mutta se teki vertailututkimuksen muistiinpanoista melko vaikeita. Niinpä Atlantiksella me kaikki saimme samat linssit, saman suodattimen. On paljon helpompaa kommunikoida ja oppia, kun tarkastelee samoja juttuja. Mutta nyt muistamme, että on muita linssejä. On elämää ilman linssejä, laboratorion ulkopuolella, ja tuo elämä on aivan tässä riippumatta siitä, havaitsemmeko sen vai emme. Nyt kyse on tuon mikroskoopin ottamisesta mukaamme, mutta vain työkaluna – ei enää ainoana havaintotapana.

Bubba: "En vieläkään näe uloskäyntiä."
Buddha: "Ota lasisi pois."
Bubba: "Ai … vau … Hei, kuka tarvitsee ovea? Kaikki on aivan tässä!"

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

RAVISTETTUNA, EI SEKOITETTUNA

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kiistanalaisuus ei ole outoa Adamukselle. Hänen tiedetään työllään kalistelevan muutamia häkkejä, ravistelevan muutamia puita ja kaatavan muutaman roskapöntön. Jos olet ollut Crimson Circlen kuvioissa jonkin aikaa, tiedät, että jotkut hänen tempuistaan on suunniteltu varta vasten pitämään meidät tarkkana ja estämään tarpeeton makyo. Osittain se on vain hänen viestiensä luonne.

Äskettäinen ProGnost 2019 Update aiheutti vilkasta keskustelua shaumbrojen keskuudessa. (Luulen, että Adamus hymyilee tarkkaillessaan sitä.) Jos olet seurannut ProGnosteja muutaman vuoden, tiedät, että hän puhuu pitkään teknologiasta ja siitä, miten se liittyy planeetan tulevaisuuteen. Jotkut shaumbrat eivät pidä kaikesta tuosta teknologiapuheesta. Heistä se on tylsää tai irrelevanttia tulevan Oivaltamisemme kannalta, ja ymmärrän todellakin heidän kantansa. Adamus ei kuitenkaan paljon puhu planeetan tilanteesta tai kurkista tulevaisuuteen, koska hän työskentelee mieluummin sen parissa, että me pysymme täällä ruumiillistuneina mestareina. Mutta kaksi kertaa vuodessa hän katsoo planeetan tulevaa suuntaa, tammikuun ProGnostissa ja vuoden puolivälin päivityksessä.

En kutsuisi ProGnost 2019 Updatea joka julkaistiin heinäkuun lopulla, hyvän mielen viestiksi. Nauhoitettuamme päivityksen ensimmäisen osion Crimson Circlen studiolla, koko tuotantoryhmä istui hiljaa pökerryksissä. Linda ja minä voimme vähän pahoin. Kuva jonka Adamus maalasi planeetan tulevaisuudesta, ei ollut kaunis. Tässä on muutama sitaatti ProGnost 2019 Updatesta:

"Rakastaisin nähdä luultavasti noin 70–75 % luovuutta ja 25 % mentaalisuutta. Mutta tällä hetkellä planeetalla on alle 3 % - Cauldre tarkistaa asian, kyllä, se on oikein – alle 3 % sellaista, mitä kutsuisin todelliseksi luovuudeksi, ja 97 % mentaalienergiaa. Se on melko mentaalista. Ei mikään ihme, että ihmiset tuntevat olevansa niin eksyksissä. Ei mikään ihme, että elämä voi toisinaan tuntua hyvin kuivalta ja tylsältä ja merkityksettömältä."

"Älypuhelin kertoo teille täsmälleen, miten pyöritätte omaa päiväänne. Eikä tämä ole fiktiota. Tämä ei ole edes science fictionia. Tämä on todellisuutta, ystäväni. Olen ollut siellä. Olen matkustanut menneisyydestä. Olen matkustanut tähän aikaan juuri nyt – vuosi 2020 – ja nähnyt, miten puitteita rakennetaan kaikkeen tähän. Olen mennyt vuoteen 2030 ja nähnyt sen ehdottomasti todellisuutena."

"Ihmisiä tarkkaillaan melkein kaikessa, mitä he tekevät. Jokaista tekoa. Sitä kutsutaan "esineiden internetiksi", jolloin kaikkea valvotaan, kaikkea katsellaan koko ajan. Ja kun putoatte yhdenmukaisuudesta, kun te ette tee niitä asioita, jotka ovat tietokonealgoritmien asettamissa normeissa, teidät tunnistetaan. Ja kun teidät on tunnistettu, teiltä kysellään. Teidät tuodaan arvioitavaksi ja lopulta jonkinlaiseen konsultointiin, ja tietysti teille annetaan tai teidät käsketään ottamaan jonkinlaista lääkettä, joka saattaa teidät takaisin yhdenmukaisuuteen."

"Tietokoneet yritysten toimitusjohtajina? Sanoisin, että itse asiassa seuraavien viiden tai kuuden vuoden kuluessa nähdään yrityksiä johdettavan tekoälyllä, vaikkei sitä koskaan myönnetä. Mutta on ihmisiä, jotka mukautuvat täysin tietokoneteknologiaan yrityksensä joka osan johtamisessa."

Pian ProGnost 2019 Updaten julkaisemisen jälkeen shaumbrat ympäri maailmaa alkoivat jakaa reaktioitaan Crimson Ciclen Facebook-sivuilla. Yksi henkilö syytti Adamusta vastuuttomuudesta ja dramaattisuudesta julkaistessaan tällaista informaatiota. (Kuulin myöhemmin, ettei tämä henkilö ollut todellisuudessa katsonut näitä sessioita, vaan reagoi ainoastaan toisten sanomisiin.) Muutama ihminen sanoi, että informaatio oli "synkkää" ja "häiritsevää". Toiset olivat järkyttyneitä siitä, että Adamus maalasi tällaisen kuvan tulevaisuudesta, ja sanoivat, että hänen pitäisi antaa meille toiveikkaimmat skenaariot ja kertoa, miten voimme saada "yhteiskunnallista yhdenmukaisuuskunniaa" hyväksyttävästä käyttäytymisestä, ja tietokoneet määrittävät jokseenkin sen, mitä teet joka päivä?

Vaikka viesti on rankka, se selittää pitkälti, miksi me olemme täällä "Koneiden aikana". Olisimme voineet sallia Oivaltamisemme ennen tätä elämää, mutta päätimme odottaa tähän saakka. Päätimme myös pysyä planeetalla ruumiillistuneina mestareina – mitä emme olisi luultavasti tehneet, jos Oivaltamisemme olisi tullut aiemmassa elämässä. Valitsimme Oivaltamisemme ja ruumiillistuneen mestaruutemme juuri tänä aikana, jotta voisimme tuoda tietoisuutta planeetalle silloin, kun sitä eniten tarvittiin. Minun on usein vaikea selittää ei-shaumbra-ihmisille, mitä Crimson Circle tekee, mutta seuraavalla kerralla aion tiivistää sen kaiken tähän: "Oivaltaneina olentoina tuomme tietoisuutta planeetalle aikana, jolloin teknologia muuttaa eksponentiaalisesti ihmiselämän luonnetta." Melko yksinkertaista. Olen varma, että he tajuavat sen.

Päivitys synnytti myös keskustelua uudesta Maasta ja vanhasta Maasta. Jotkut ihmiset torjuivat täysin Adamuksen toteamuksen, että uusi Maa ja vanha Maa eivät koskaan sulautuisi yhteen. He sanoivat, että he ovat panostaneet aivan liikaa aikaa ja rakkautta luopuakseen siitä toivosta, että nämä kaksi yhdistyisivät. Useilla on lastenlapsia, ja he myönsivät, että näiden pienten vuoksi he eivät yksinkertaisesti voi hyväksyä, mitä Adamuksen näkemys tulevaisuudesta voisi tuoda.

Adamus toimittaa viestinsä niin, kuin James Bond (007) juo martinejaan: ravistettuna, ei sekoitettuna. Hän ei sokerikuorruta tulevaisuutta pelkästään siksi, että pitäisimme onnellisemmasta skenaariosta. Siihen on syynsä, miksi jotkut ihmiset lähtivät Crimson Circlestä, kun Adamus korvasi Tobiaksen ohjaksissa. He halusivat hattaraa, ja Adamus tarjoilee Aperolia. Siihen voi luottaa, ettei Adamus hellittele meitä vain saadakseen olomme tuntumaan hyvältä. Hän toimittaa möykyt suorasukaisesti tietäen, että niitä saattaa olla vaikea nielaista ensin, mutta lopulta sulatamme ne.

Adamuksen näkemys tulevaisuudesta on ilman muuta venyttämistä. Minun täytyi naureskella, kun yksi ihminen kutsui häntä vastuuttomaksi tässä päivitysviestissä, koska Adamus kertoo vain sen, mitä täällä jo on. Piti siitä tai ei, teknologia on muuttamassa nopeasti ihmiselämän rakennetta, ja se jatkuu pitkään. Kymmenen vuotta sitten oli miljardi internetiin yhdistettyä laitetta. Vuonna 2019 on 7 miljardia internetiin yhdistettyä laitetta, jotka muodostavat esineiden internetin (IoT). Se on noin yksi laite planeetan jokaista ihmistä kohden. Seuraavien viiden vuoden kuluessa on yli 20 miljardia laitetta, jotka valvovat, tallentavat ja ohjaavat jokseenkin kaikkea. Perhonen Kiinassa ei voi levittää siipiään koko maailman tietämättä sitä muutamassa sekunnissa, paljon ennen hurrikaania Floridassa (uusi perhosvaikutus).

Vastuutonta? Synkkää? Hypetystä? Epäilen. Enemmänkin Adamus yhdistää palat meille ja esittää suuren kuvan. Monet teknologiauutiset eivät pääse etusivujen otsikoihin, koska lukijat haluavat mieluummin tarinoita viimeisimmistä poliittisista taisteluista, urheilutapahtumista tai julkkisdraamoista. Mutta todellinen uutinen Adamuksen mukaan ovat teknologian aiheuttavat massiiviset häiriöt. Piti siitä tai ei, se on täällä, ja siksi myös me olemme täällä. Se on todellinen intohimomme ja se syy, miksi Adamus antoi uudelle shoud-sarjalle nimeksi "Intohimo 2020".

Pidän ProGnost 2019 Updatea yhtenä tärkeimmistä viesteistä shaumbroille tänä päivänä. Se on "itsenäinen" tuote, eli ei tarvitse kuunnella mitään aiempia ProGnosteja tai mitään Adamuksen muita erityissessioita. Se maalaa hyvin selkeän kuvan tulevaisuudesta ja meidän tarkoituksestamme olla tällä planeetalla nyt. Luulen, että se menee shaumbra-historiaan klassikkona, hyvin samaan tapaan kuin Ancestral Freedom (= esi-isistä vapautuminen), koska se selittää hyvin paljon kahdessa lyhyessä sessiossa. Sitä pitäisi suositella kaikille tulokkaille, ja se on perustuote myös pitkäaikaisille shaumbroille.

Adamus päättää päivityksensä muistuttamalla meitä olemaan joutumatta pois raiteiltamme: "Siinä on kyse teistä, ja siksi aloitin sanomalla, että ottakaa tämä aika ennen vuoden 2020 loppua omaksi ajaksenne. Älkää joutuko pois tolaltanne. Älkää sotkeutuko aatteisiin. Älkää sotkeutuko politiikkaan. Se ei vie teitä mihinkään. Älkää olko huolissanne maailmantaloudesta. Älkää yrittäkö pelastaa ympäristöä, ei lainkaan. On toisia, jotka tekevät sen. Mutta pyhin ja jumalainen asia, jonka te voitte tehdä, on pitää huolta itsestänne ja sallia itsenne, koska oikeasti olette täällä nyt ollaksenne uuden Maan tiennäyttäjä."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

TAIKUUDEN MUISTAMINEN

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Taikuus. En ole koskaan uskaltanut antaa itseni uskoa siihen, vaikka aina halusinkin. Mutta jokin on muuttumassa.

Minulla oli mielenkiintoinen lapsuus – eristyksissä maallisilta vaikutuksilta, mutta luontoa ympärillä, vailla koulua ja ystäviä, mutta uppoutuneena kirjoihin ja yksinäisyyteen. Perhe-elämäni oli täynnä uskontoa, kontrollia ja köyhyyttä, kuitenkin myös itseluottamusta, terveellisiä valintoja ja luontoa. Yksi sääntö kasvaessani oli "fiktiota ei sallita", mikä merkitsi, etten koskaan lukenut niitä klassikoita, jotka ovat useimmille ihmisille tuttuja – opin kuitenkin monista tosielämän historiallisista hahmoista ja tekemään monia asioita. (Luulen, että vanhempani eivät halunneet meidän sekoittavan fantasiaa ja todellisuutta, vaikka he uskoivat taianomaiseen olentoon taivaassa. Mutta se on täysin eri keskustelu.)

Jossain kohtaa vanhempani ostivat suuren tietosanakirjasarjan, jonka tutkin innokkaasti A:sta Ö:hön. Bonuksena tuli lasten sarja, jossa oli paljon värikkäitä kuvia. Valitettavasti S-kirja hukkui pian saapumisensa jälkeen, koska siihen sisältyi osa "sadut". Mutta ennen kuin se hävisi, näin vilauksen sellaisista asioista kuin lohikäärmeet ja velhot ja keijut. Se oli kuin vangitseva tuulahdus makeaa ja kiellettyä tuoksua. Voin vieläkin nähdä tuon violetin kirjan, jossa oli typerä vihreä lohikäärme kannessa …

Asuimme 100 vuotta vanhassa mökissä, josta oli näköala pienelle vuoristojärvelle. Sitä reunustivat lumpeenlehdet ja sen rannat olivat useiden majavaperheiden koti. Mökin vieressä, metsänreunan kätkössä oli rotko, jossa pieni puro solisi järveen. Vain parin minuutin päässä takaovesta, ja se oli yksi suosikkipaikkani. Vaikka talossa olisi ollut mitä vaikeuksia, saatoin istua tuon puron vieressä ja kaikki tuntui jotenkin paremmalta. Tänä päivänä kutsuisin sitä hyvin taianomaiseksi paikaksi.

Kuitenkin silloin taianomaiset asiat, kuten keijut ja haltiat jotka leikkivät tuossa koskemattomassa ihmemaassa, olivat kiellettyjä paholaisen temppuja, joten kätkin ne muistojeni sopukoihin. Monta kertaa menin purolle ja unohdin ajan, ja tuntien päästä tulin takaisin vain vähän tietoisena siitä, mitä olin tehnyt. Nimittäin puhuttiin paholaisen vainoamasta toisesta perheestä tuolla samalla alueella, enkä halunnut kallisarvoisia salaisuuksiani ymmärrettävän väärin ja niputettavan samaan pelottavaan kategoriaan, joten ne pysyivät syvällä piilossa. Kuitenkin aina jotenkin tiesin, että maailmassa oli muutakin, kuin ihmiset ympärilläni uskoivat, ja näkymätön pelotti minua harvoin.

Pikakelaus maailmani laajentumiseen noin 17-vuotiaana, mitä seurasi nopeasti nuori aviomies ja tulossa oleva lapsi, joidenkin hyvin suurien unelmien pirstoutuminen ja monien muiden toteutuminen. Elämä menee aina eteenpäin. Aivan ensimmäinen näkemäni elokuva oli "Jedin paluu" 1983. Se teki valtavan vaikutuksen minuun, koska ensimmäistä kertaa ikinä kuulin jonkun puhuvan – ääneen ja ilman pelkoa – näkymättömästä maailmasta. Kun hahmot puhuivat Voimasta, metafyysisestä aineesta joka yhdisti kaikki asiat, kehoni jokainen solu soi kuin kello. Tiesin lopultakin, että oli muita ihmisiä, jotka tunsivat samalla tavalla kuin minä! Tietysti vuosien saatossa jatkuva "enemmän" etsimisen johti joihinkin mielenkiintoisiin kaninkoloihin ja lopulta Crimson Circleen – kaikkein uskomattomimpaan "kaninkoloon".

Vaikka Tobiaksen opetukset olivat kaikki, mitä olin etsinyt, ja hän laittoi sanoiksi monet asiat, jotka olin aina tuntenut, ihmettelin edelleen: "Missä taikuus on?" Tietysti oli (ja on edelleen) uskomattoman taianomaista yhdistyä taas shaumbrojen kanssa ja jakaa lopultakin tämä matka ihmisten kanssa, jotka ovat yhtä kummallisia kuin minä. Mutta silti, missä oikea taikuus on? Entä tuo Voima? Varmaankaan en ollut ainoa, joka muisti hämärästi sen … varmaankaan sitä ei ollut kadotettu ikuisiksi ajoiksi?

Olen aina uskonut, että taikuus esittää hyvin vangitsevaa ja läpitunkevaa roolia ihmisen kirjallisuudessa ja perimätiedossa, koska se ON totta. Kirjat, elokuvat, laulut ja tarinat jotka sisältävät taikuutta, ovat suosittuja, koska muistamme sen DNA:ssa. Me vain tiedämme, että sitä on. Ja kuitenkaan sitä ei löydy mistään "reaalielämässä", joten sivuutamme sen fantasiana ja toiveajatteluna. Henkilökohtainen teoriani on, että taikuus – energian kanssa työskenteleminen tavoilla, joita nykyfysiikassa ei tällä hetkellä ymmärretä – oli ehdottoman totta. Mutta valtapelit ja energian syöminen vääristivät sitä, joten otimme sen pois itsestämme erilaisilla asioilla, kuten kirkko kontrolleineen, taikauskoineen ja vainoineen. Tarkoitan, että kun taikuutta mainostetaan paholaisen leikkikenttänä, kuka haluaa ottaa tuollaisen hankaluuden riskin? Koska muistamme myös kamalia asioita, kuten noitavainot, kidutuspenkit ja polttoroviot. Silti taikuutta kuitenkin on. Olen tuntenut, että se on horroksessa ja kätkettynä menneisyyden nurkkiin, mutta nyt alan tuntea sen heräävän. Voisiko se olla valmis palaamaan, sellaisten maagikkojen herättämänä jotka ovat menneet valtapelien yli?

Tämä tuo minut siihen, mistä halusin oikeasti kirjoittaa. Muutama viikko sitten työstin Adamuksen viimeisintä viestiä – kenties se oli shoud tai ProGnost tai Mestarin elämää, en muista – ja yhtäkkiä mielikuvitukseeni muodostui kuva. Se ei liittynyt suoraan edessäni oleviin sanoihin, mutta jokin oli laukaissut sen. Näin eron Merlinin, jota pidän velhona, ja noidan välillä, jonka assosioin valtaan ja manipulointiin. Näin myös tuon eron suuren merkityksen meille uusina Merlineinä.

Kun kuvittelen noidan, ajattelen konfliktia ja valtaa. Näen jonkun ampuvan salamoita käsistään ja myrskypilvien kerääntyvän, kun hän yrittää nujertaa vihollisensa. Noita haluaa kontrolloida, lukee loitsuja hallitakseen maailmaansa ja tekee kovasti töitä ohjatakseen energiaa haluamiaan lopputuloksia kohti. Tietysti kaikki nuo loitsut tulevat takaisin hänelle lopulta (mikä saattaa liittyä jotenkin siihen, miksi sulkeuduimme taikuudelta), ja noidan täytyy olla varuillaan, katsoa aina selkänsä taakse ja varmistaa, että asiat kehittyvät hänen tahtonsa mukaisesti.

Kuitenkin velho – tässä sisäisessä näyssä – seisoo kädet avoimina, vetää energiaa puoleensa ja antaa sen virrata vapaasti. Merlin-velho tietää, että energia palvelee jokaista tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, ja hän on rauhassa. Hänen kasvoiltaan ei näy kamppailu ja asennostaan ponnistelu. Hän ei puske energiaa, vaan antaa sen vain virrata – kädet täysin avoimina luottaen, vastaanottaen ja sallien.

Näin Merlinin seisovan rauhassa ja arvokkaana oman alueensa ohjaksissa, ja hänen edessään oli pitkä jono suopeita ja hymyileviä palvelijoita, jotka toivat lautasia, joille oli lastattu kaikki mahdolliset tilaisuudet. Kaikki tuli suoraan Merlinille. Jokainen palvelija seisoi hänen edessään ja kysyi: "Haluaisitko leikkiä tällä mahdollisuudella? Kenties tällä? Entä tällä?" ja hänen täytyi vain sanoa "kyllä" tai "seuraava". Jokainen mahdollisuus sisälsi siunauksen, kokemuksen, seikkailun, vähän taikuutta, ja Merlinin täytyi vain vastaanottaa. Sen sijaan, että olisi moittinut palvelijoita (tai itseään) sellaisten mahdollisuuksien tuomisesta, joita hän ei halunnut, hän otti ne kaikki vastaan ja valitsi ne, joiden kanssa leikkiä.

Meidän on aika olla avoimin käsin Merlin, joka sallii, vastaanottaa ja luottaa. Olemme olleet tarpeeksi pitkään noita ja käyttäneet suljettuja käsiämme, jotka kontrolloivat, työntävät ja yrittävät. Merlin leikkii omalla energiallaan, antaa sen virrata ja katselee sen ilmentyvän jokaisella uudella hengenvedolla. Noita haluaa ymmärtää ja kertoa energialle, mitä tehdä, ja luoda tietyn lopputuloksen. Mutta voi, se on niin uuvuttavaa, ja joka tapauksessa se ei ole koskaan toiminut kovin hyvin.

Viime shoudissa Adamus kehotti meitä alkamaan käyttää jotain laukaisinta, jotain sanaa tai elettä muistuttamaan, että avaudumme omalle energiallemme. Tuon avoimuuden myötä energiaa virtaa sisään, ei ulos. Vastaanotamme puskemisen sijasta. Ja lopultakin taikuus alkaa herätä!

Siitä olen varma, että taikuus vaatii ehdotonta luottamusta. Et vain toivo, että jokin selviää – tiedät, että se selviää. Minulla on ollut ehdottoman kaoottisia päiviä täynnä kokouksia, sovittuja tapaamisia ja pakollisia asioita. Ja kun päästän irti yrityksestäni hallita yksityiskohdat, hämmästelen aina hienosti ajoitettuja tapahtumia! Minun täytyy vain ilmestyä paikalle ja osallistua. Ja synkronistminen elämä on vain jäävuoren huippu. Olemme avautumassa jollekin, joka on hyvästä syystä ollut piilotettuna hyvin pitkän aikaa. Pian kaikki nuo muistot tulvivat takaisin, ja nyt kovalla työllä ansaitun viisautemme ja myötätuntomme myötä, tuo taikuus on uutta ja vapaata.

Miten taikuus oikeasti toimii? Mitä teemme sillä? Voinko todistaa mitään tästä? No, yksi suosikkiasiani jonka Tobias sanoi, on tämä: "Se on totta, jos sallit sen olla." Adamuksen fokusoiduttua niin paljon sallimiseen, mitä muuta tarvitsemme? Taikuuden on aika ilmestyä esiin muistimme kätketystä sopukoista, ja meidän on lopultakin aika sallia sen olla totta. Täysin uusi maailma odottaa …

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[Anita <3 ..]

ADAMUS TAPAA TRUMPIN JA PUTININ UHKAAVAN AVARUUSOLENTOINVAASION VUOKSI!

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämän kuukauden artikkeliin inspiroi eräs iltapäivälehti. Seisoin muutama päivä sitten kaupan kassajonossa ja aloin lukea yhtä iltapäivälehteä. Vau! Siinä oli paljon uutisia, joita en olisi voinut koskaan kuvitella! En tiennyt, että viisi USA:n senaattoria on itse asiassa avaruusolentoja ja he suunnittelevat invaasiota! Tai että eräs nainen Oregonissa (USA) synnytti hiljattain lumimiesvauvan! Opin myös, että kadonnut lentokone vuodelta 1944 löytyi äskettäin kuun pimeältä puolelta! Ja Einsteinin aivot säilöttiin 1955 ja ne ovat nyt heränneet henkiin! Minun täytyy alkaa lukea enemmän iltapäivälehtiä pysyäkseni ajan tasalla näissä uskomattomissa uutisissa.

Niinpä päätin kertoa omia vähän-tunnettuja ja/tai koskaan paljastamattomia faktojani. Ne eivät ole ehkä aivan yhtä jännittäviä kuin nuo iltapäivälehden uutiset, mutta ainakin kaikki tämä on 100 % totta.

* Tapasin itse asiassa St. Germanin useita kuukausia ennen Tobiaksen kohtaamista. Se oli kummallinen tapaaminen ylösnousseen mestarin kanssa, enemmänkin kuin epämääräistä mielikuvitusta tai selväjärkistä unta. En muista päivämäärää, vaikka se tapahtui juuri, kun olin nukahtamaisillani. Olin ikivanhassa kivirakennuksessa, kenties linnassa. Seinillä olevat kynttilät olivat ainoa valonlähde, joten kaikki oli hämärää. Huone tuntui hyvin tutulta, mutten tiennyt miksi. Ovi avautui ja herrasmies, joka oli pukeutunut pitkään violettiin viittaan, käveli minua kohti ikään kuin leijuen. Hän näytti olevan noin 45-vuotias, parrassaan vähän harmaata ja hiukset pitkähköt. Hän oli komea, mutta ei kaunis, sean-connery-maisen miehekkäällä tavalla. Hän puhui minulle hetken, mutten kuolemaksenikaan muista, mitä hän sanoi, paitsi että tämän lyhyen kohtaamisen lopussa hän sanoi: "En näe sinua pitkään aikaan, mutta minä palaan." Siten hän katosi. Hän ei kävellyt takaisin ovesta, hän vain hävisi ilmaan. Minusta tuntui surulliselta ja vähän hämmentyneeltä jälkeenpäin, kuin hyvä ystävä olisi juuri sanonut hyvästi. Myöhemmin opin, että tämä oli St. Germainin vierailu noin neljä kuukautta aiemmin, kuin tapasin Tobiaksen.

* Linda ja minä menimme naimisiin oikeustalolla 19.5.1977, samana päivänä kun Tähtiensota julkaistiin. Meillä ei ole valokuvia vihkimisestämme tai hääjuhlistamme, koska valokuvaaja ei ladannut filmiä oikein. Seuraavana päivänä menimme häämatkalle Jamaikalle, isovanhempieni kanssa. Se on monimutkaista.

* Linda ja minä tapasimme neljännellä luokalla (noin 9-vuotiaina). Olimme samassa katolilaisen koulun luokassa ensimmäisen puoli vuotta. Teimme töitä samassa tavaratalossa high schoolin aikana ja menimme ensimmäisille treffeille seniorivuotemme toukokuussa. Olemme olleet naimisissa pidempään kuin kukaan sisaruksistamme tai vanhempamme. Monet perheenjäsenet menettivät rahaa lyödessään vetoa siitä, miten kauan avioliittomme kestäisi.

* Adamuksen kirja Act of Consciousness on rankattu 6. sijalle BookAuthority.orgin Kaikkien aikojen parhaissa tietoisuuskirjoissa. Hän on Deepak Chopran (11.), Dalai Laman (13.) ja Carl Sagan (19.) edellä ja heti Ram Dassin (5.) ja don Miguel Ruzin (3.) perässä. Adamus on melko varmasti mahtaillut tuolla uutisella Ylösnousseiden mestareiden klubissa.

* Lindan pääaine ensimmäisenä collegevuotena oli sairaanhoito, mutta hän vaihtoi pääaineekseen taidehistorian oivaltaessaan, ettei hän halunnut nähdä verta. Hän opetti taidetta seitsemän vuotta julkisen puolen kouluissa Wisconsinissa ja Teksasissa, ennen kuin hänestä tuli muotijohtaja suureen USA-laiseen vähittäismyyntiliikkeeseen, jolla oli 900 liikettä. Hän matkusti eksoottisissa paikoissa, kuten Intia, Nepali ja Hong Kong, joten hän oli jo erittäin kokenut matkustaja, ennen kuin aloimme kiertää maapalloa Crimson Circlen nimissä.

* Dr. Doug Davis teki astrologisen kartan Crimson Circlelle, kun meistä tuli virallisesti yhtiö 2006. Kartan ensimmäinen osa oli vähän "vaikea", mutta sitten se oli täynnä valtavia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia. Vuosina 2006–2009 sillä oli tosiaan oma osansa kaaosta ja ongelmia, sekä ulkoisia että sisäisiä. Pääsimme kaiken sen yli, ja siitä lähtien on ollut kuin uskomatonta unta. Vuonna 2009 tuli myös Adamus.

* Linda ja minä emme tee Adamuksen yksityiskanavointeja itsellemme. Teimme sitä aina silloin tällöin Tobiaksen kanssa, mutta ne muutamat yksityiskanavoinnit, joita olemme tehneet Adamuksen kanssa, ovat olleet vähemmän tyydyttäviä. Esitämme jonkin kysymyksen, ja Adamuksen vastaus on aina sama: "Selvittäkää se itse. Kerron sitten teille, oletteko oikeassa vai väärässä."

* Minulla on televiestinnässä kaksi patenttia USA:ssa ja yksi kansainvälinen patentti. Yksi patentti on nimeltään "moniulotteinen viestintä", koska se perustuu radiotaajuuksien uudelleenkäyttämiseen eri polarisaatioissa tai ulottuvuuksissa. Se mitä tein silloin ja mitä teen nyt, ovat täysin eri asia, mutta pidän enkelimaailmojen silmäniskusta, joka liittyy moniulotteisen viestinnän patenttiin.

* Tobiaksella oli tapana hengata Lindan ja minun ympärillä koko ajan. Tuskin meni päivääkään, etten tuntenut Tobiasta tai kuullut hänestä. Hän oli kuin kolmas pyörä suhteessamme. Adamus ei tule maisemiin juurikaan, ellemme valmistaudu shoudiin tai työpajaan. Kun hän tulee, se tapahtuu yleensä klo 2 aamulla. Ennen ihmettelin: "Miksi klo 2 aamulla?" kunnes Adamus kertoi minulle, että Ylösnousseiden mestarien klubi toimii Euroopan ajassa, joten se on hänelle klo 10 aamulla. Hän juttelee mielellään juodessaan aamukahviaan. (En usko sitä, en vähääkään. Luulen, että hän pitää minun herättämisestäni keskellä yötä.)

Mutta todellinen Crimson Circlen uutinen on niin kummallinen, että jopa iltapäivälehdille olisi haasteellista kertoa tarinoitamme. Otsikot olisivat jotain tällaista:

"Tuhannet atlantislaiset valmistautuvat valaistumiseen."
"Paranormaalien asioiden tutkijat löytävät ihmisiä, jotka väittävät energian toimivan heidän hyväkseen ilman kustannuksia tai ponnisteluja."
"Ryhmän jäsenet muuttuvat Merlineiksi syötyään suklaata ja juotuaan viiniä."
"Ylösnoussut mestari julistaa, että ihmiset ovat pyhin laji universumissa."
"Gaia sanoo hyvästi Maalle ja kertoo, että ihmisten on aika huolehtia planeetasta."
*Henkisen ryhmän jäsenet päättävät pysyä Maassa ehkäistäkseen robotti-invaasion."
"Tiedemiehet löytävät uuden ihmisrodun nimeltään Homo Christos."
"Kaikki on hyvin koko luomakunnassa."

Minulla oli hauskaa lukiessani iltapäivälehden otsikoita muutama päivä sitten, mutta se mitä teemme shaumbroina, päihittää jokaisen tarinan, mitä joku iltapäivälehti pystyy keksimään. Viimeinen elämä tällä planeetalla? Ruumiillistunut Oivaltaminen on jo sovittu juttu? Energia on vain kommunikointia, ja se itse asiassa palvelee sinua? Voit tehdä itsesi näkymättömäksi? Olemme täällä tuodaksemme tietoisuutta planeetalle Koneiden aikana? Valomme valaisee mahdollisuuksia tänä hyvin kriittisenä aikana tällä planeetalla?

Tunnen suurta kunnioitusta shaumbroja kohtaan. Se menee pidemmälle kuin ihailu tai arvostus. Se on syvää hämmästyksen ja ihmetyksen tunnetta. Katso, mitä teemme omalla hiljaisella ja vähäeleisellä tavallamme. Edes iltapäivälehti ei pystyisi panemaan paremmaksi kuin meidän tarinamme.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.